Mitä, jos myös Suomen laki sallisi koiranlihantuotannon? Miksi ”eläinsuojelu” tarkoittaa koirien kohdalla myös elämän arvostamista, kun taas sikaa voi grillata huoletta? Nämä ovat kysymyksiä, jotka esitin eläinsuojeluun keskittyneellä nettipalstalla. En siksi, että haluaisin kenenkään täyttävän vatsansa Fidon lihasmassalla (toim. huom: perheeni koostuu koirista), vaan siksi, että halusin nähdä, miten eläinsuojelijana itseään pitävä perustelee eronteon koiran ja sian välillä. Miksi yhtä tulee rakastaa, ja toista syödä?
Seuraus oli joidenkin taholta mitä raivokkain. Hämmentävän monet kommentit koostuivat nimittelystä, suuttumisesta, jankkaamisesta – ja sitten entistä kitkerämmäksi yltyneestä kiukusta. Myös 
muiden eläinten kuin koirien elämässä jotakin arvokasta näkevät tyssättiin pahimmillaan typeriksi, mitään ymmärtämättömiksi paasaajiksi, joilla on päässä vikaa, joita aivan kaikki vihaavat, ja joiden sopisi pysyä nurkassaan porkkanaa puputtamassa. Kiukku jatkui, mutta vastausta ei kuulunut. Itse asiassa, perusteltua argumenttia sen puolesta, miksi koiraa ei saa syödä mutta sikaa saa, ei ole sadoista kommenteista huolimatta kuulunut vieläkään, yli vuorokautta myöhemmin. Hämmentävää?
Oltiin tultu asian ytimeen – länsimaisen eläinkuvan kiusallisimpaan kohtaan, eli eläinkäsitysten tolkuttomaan ristiriitaisuuteen. Me hellimme yhtä eläintä samalla, kun tapamme toista. Koiran pataan heittävä on murhaaja, naudan reisilihasta kitaansa ahtava on kunnon ihminen – sellainen tolkun tyyppi, lähes ideaalikansalaisen titteliä hallussaan pitävä. Kun tätä ristiriitaa sohaisee esille, on seurauksena asiaan keskittyvän keskustelun sijaan riitaisa, rikinkatkuinen sähinä.
Yhdysvaltalainen oikeusoppinut Gary Francione on kuvannut länsimaista eläinsuhdetta sanalla ”skitsofreeninen”. Me ikään kuin muutamme 
identiteettiämme ja todellisuuskuvaamme riippuen siitä, minkälaisen eläimen kanssa olemme kosketuksissa. Koiran kohdalla identiteettiin liittyy empatia, arvostus, huolenpito, ja koirien läähättävien kielten edessä näyttäytyy todellisuus paikkana, jossa ihminen voi elää kunnioittaen paitsi eläinten kokemuksia myös elämää. Koiran läsnäollessa on ihminen eläinten paras ystävä, eläinten elämää varjeleva huolenpitäjä, luotettu perheenjäsen, sisuksissaan lajien välistä rauhaa rakastava. Kun vastaan puskee nauta, muuttuu identiteetti etäisemmäksi, laskelmoivammaksi, hedonismia korostavaksi. Yhtäkkiä ihmisestä tulee a-luokan lihansyöjä, jonka identiteettiin kuuluu oikeus järsiä kyljystä (”Perkele!”), jonka suonissa pulppuaa empatian ja arvostuksen sijaan muinaisten metsästäjien nälkäiset geenit, ja jolle todellisuus näyttäytyy paikkana, jossa vahvat 
tappavat heikompansa, jossa ”se nyt vaan on niin”, että eläimiä syödään, jossa eläinten ”luonnollinen” asema on tulla pannulla paistetuksi. Ihminen muuttuu eläinten parhaasta ystävästä eläimiä hallitsevaksi, nahasta ja makkarasta haaveilevaksi otukseksi, jolle ajatus eläinten elämän arvosta on yhtä porkkanan ja salaatin makuista soopaa.
Koiralla on länsimaisen ihmisen ajatusmaailmassa erityinen ja erityislaatuinen asema. Kulttuuriset syyt ovat selviä: koira siirtyi erityisesti uudella ajalla puhtaasti välineellisestä otuksesta – sellaisesta, josta on hyötyä puolustamisessa ja metsästyksessä – yhä enemmän myös olennoksi, jota kutsutaan ”lemmikiksi”. Tässä muutoksessa ihminen myös oppi näkemään koiran uudella tavalla: sen kognitio, kyky kokea, aistia, ajatella, muuttui yhä ilmeisemmäksi, kunnes asiaa ei voinut enää kiistää. Kognition tunnistamisen kautta koirasta tuli Yksilö, eikä yksilöitä syödä. Samalla muut domestikoidut eläimet ovat pysyneet välineellisessä asemassa. Ne näyttäytyvät ennen kaikkea lajien ja rotujen edustajina, usein kasvottomina ”lehminä” ja ”sikoina”, joiden kognitiota ei riittävällä tavalla tunnisteta.
Me olemme kulttuurisia otuksia – sellaisia, jotka imemme identiteettimme ja tapamme nähdä maailma usein lähes suoraan kulttuurin kerrostumista. Asioista tulee ”itsestäänselvyyksiä”, joiden kyseenalaistaminen koetaan pahimmillaan absurdiksi, ja usein vähintäänkin kiusalliseksi. Me olemme oppineet, että koira on yksilö, sellaisena otus, jonka lihan tuottaminen on moraalisesti väärin, kuvottavaa, kauhistus. Me olemme myös oppineet, että sika on versio prototyypistä sika ja samalla otus, jonka lihan syönti on mitä luonnollisinta, herkullista, nam. Kun nämä kaksi uskomusta laitetaan rinnakkain ja kysytään perusteluita, tapahtuu leimahduksia. ”Lehmät on tarkoitettu syötäviksi!”, parahtikin joku nettikeskustelijoista ja samalla julisti perusteluiden kysymisen aivottomaksi touhuksi.
Ja niin – eihän meistä kukaan pääse kulttuurin vaikutteista irti. Moraali kuitenkin vaatii sitä, että me kurkistelemme välillä noiden vaikutteiden sisältöön ja niiden taakse. Se pyrkii kysymään ”Miksi?” ja samalla erottaa historian tulevaisuudesta.
Se, miten me olemme aina toimineet on eri seikka kuin se, miten meidän tulisi toimia. Sikojen kirjaimellisesti raadollisena asemana on ollut olla lihan ja nahan lähteenä – tulisiko meidän kuitenkin tulevaisuudessa kohdella sikaa toisin? Tässä on moraalin ainutlaatuisuus: kyky kartoittaa ihmisen potentiaalia, ihmisen mahdollisuuksia nähdä asiat toisin, kohdella muita olentoja kestävämmin, perustellummin, kunnioittavammin.
Palataan siis takaisin ristiriitaan – rakastettuihin koiriin ja syötyihin sikoihin. Mikä tekee koirasta yksilön, sellaisen olennon, jonka elämällä on merkitystä, ja jota me emme halua pitää pelkkänä lihaskudoslähteenä? Edellämainittu mieli. Kuten eläintutkija Frans deWaal on todennut, kuka tahansa, jolla on koira, tiedostaa varsin hyvin koirien kognitiivisen kyvykkyyden – jos vain on valmis todella kohtaamaan koiran. Muut eläimet jäävät kuitenkin suurelta osin pimentoon. Niiden mieltä vähätellään, mikä tekee helpommaksi niiden näkemisen ruokana tai nahkapenkin sisustusosana. Tutkimukset kertovatkin siitä, että ihmiset näkevät kaikkein vähiten kognitiivisia kykyjä niissä eläimissä, joita he syövät eniten. Muu olisi – niin – jokseenkin kiusallista.
Samalla eläinten mielen tutkimus kertoo, että toislajisista eläimistä – myös niistä, jotka tällä hetkellä unohdetaan navettaan tai tavataan lautasella – löytyy mitä 
häkellyttävimpiä kognitiivisia kykyjä. Koiran sijaan voisi olohuoneessamme ollakin sika, joka osaa tulkita eleitämme, tunteitamme ja päämääriämme jopa koiraa helpommin sekä nopeammin. Kulttuurinen eläinkuvamme on siis virheellinen, korruptoitunut, sillä se ei vastaa sitä tietoa, mitä tuotantoeläinten mielestä on saatavilla. Eläinten kohtelu pihvinä perustuu tältä osin mitä surkeimpaan harhakuvaan.
Kyky kokea, kyky aistia oma minä ja maailma, kyky omata näkökulma tähän todellisuuteen, tekee meistä yksilöitä sanan varsinaisessa merkityksessä. Se myös muodostaa yksilöarvomme perustan. Ei älyn taso, ei ruumiin muoto, ei ihonväri, ei sukupuoli, ei sosiaalinen status, ei laji, vaan kyky kokea oma minä ja maailma jonakin. Juuri tästä löytyy syy sille, miksi me näemme myös koiran elämässä arvoa ja pidämme koiraa olentona, jota ei grillata. Juuri tästä pitäisi myös löytyä se syy, miksi sika, kana, lehmä tai lammas on itsessään arvokas otus, ei tuotantoväline.
Me elämme paitsi ristiriitaista, myös narsistista aikakautta eläinkuvassamme. Monen käsitystä ”eläinsuojelusta” ohjaavat omat makutottumukset, oma taloudellinen etu, oma hyöty, itse eläinten joutuessa sivuutetuksi jopa ”hyvinvointia” korostavassa puheessa. Eläintä ei oteta edelleenkään kyllin vakavasti, edes monissa eläinsuojelupiireissä. Juuri tästä syystä ristiriidat jäävät rehottamaan – ja juuri tästä syystä ne tulevat myös aiheuttamaan kiusaantuneita tunnetulvia niissä, jotka rakastavat koiria ja syövät sikoja.
hermitandhounds 
Mie näkisin asian niin että ihmiset on kasvatettu sukupolvien ajan siihen että sikaa, nautaa, kanaa, hevosta, lammasta jne syödään, piste. ”se vain kuuluu asiaan koska aina on asiat ollu niin”.
Kissat ja koirat ovat olleet hyötyeläiminä sitten muulla tapaa kuin ruokamielessä, pihan vahteina ja tuholaisten hävittäjinä.
Uskon että länsimaisten on hankala päästää tuosta ajattelumallista irti.
Arvostan kaikkia eläimiä ja sydäntäni riipii kun niinkin älykkäitä luontokappaleita kuin lehmä, sika ja kana tungetaan luvattoman pieniin häkkeihin ja ahtaisiin tiloihin, ehkä tuurilla pääsevät kesäisin jaloittelemaan, jotkut eivät näe päivänvaloa koskaan. Se on yksinkertaisesti väärin.
Asiaan on kuitenkin niin monta mielipidettä kun on katsojaakin ja tämä tulee varmasti aina olemaan ikuisuuskysymys. Ymmärrän kyllä senkin että tuottajat pillastuvat jos uusi katsomus vie leivän yrittäjän suusta, tälläiset asiat eivät ole kyllä laisinkaan kovin mustavalkoisia.
Eläimiä tulisi kohdella kunnioittavasti ja taata kaikinpuolin parhaat mahdolliset olot ja mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen. Jokainen eläin on yhtä arvokas.
TykkääTykkää
Tuotantoeläinten kärsimyksistä puhuttaessa on kyllä varsin huono käyttää sanaa ”mielipide” ollenkaan. Eihän kyse ole mielipiteestä, vaan faktasta. Faktasta, että esimerkiksi lehmä seisoo liukkaalla, likaisella lattialla, betonilattialla, useimmiten vailla minkäänlaisia pahnoja, ei voi kääntyä edes, kaulassa kettinki, likkumatilaa nolla. Jos taas on pihattotyyppinen, on se riukulattia tai betonia, molemmat kovia, liukkaita ulosteesta ja virtsasta ja vailla pahnoja nekin useimmiten. Ilman luonnonvaloa juuri koskaan, pääosin pimeässä. Kyse ei todellakaan ole mielipiteestä.
TykkääTykkää
Koira on lihansyöjä myös pitääkö se opettaa metsästämään itselleen ruokaa? Vaikka itse syön pääosin kasvisruokaa en pelkästään. Olen nähnyt myös hyvin voivia tuotantoeläimiä. Paino sanalla nähnyt.
TykkääTykkää
Ihana, ihana kirjoitus! En tässä osaa enkä jaksa enemmän eritellä, miksi. Jaan tämän kavereilleni.
TykkääTykkää
Todella hyvä, asiallinen kirjoitus. Näin! 👍
TykkääTykkää
Kiitos taas hienosta kirjoituksesta 🙂
TykkääTykkää
Todella osuva teksti, voi vaan kuvitella eläinsuojeluryhmän reaktiot aiheeseen :’D Lisäksi tykkään blogikirjoitustesi kuvavalintojen osuvuudesta!
TykkääTykkää
Hyvä kirjoitus. Hevosihmisenä asia ei ole itselle niin mustavalkoinen, sillä vaikka hevoseni ovat olleet minulle absoluuttisen rakkaita, tärkeitä ja läheisiä, olen laittanut lihoiksi kun hetki on koittanut. Itse tosin olen kasvissyöjä koska en pidä lihan nausta, mutta minua ei vaivaa että joku muu syö ”lemmikkini”. Tiedän että on myös hevosenomistajia jotka eivät halua kuin haudata omansa, mutta itse koen että olen tehnyt kaikkeni antaakseni ystävälleni parhaimman mahdollisen elämän ja hoidon sen eläessä ja armollisimman kuoleman. Sen jälkeen tapahtuvat asiat eivät enää vaikuta siihen kuinka paljon kunnioitan ja rakastan kyseistä yksilöä.
Luullakseni ihminen on valikoinut syötäväkseen eläimiä hieman sen mukaan mitä nämä saaliit syövät. Ei esim mielellään syödä lokkeja ja variksia koska ne syövät kaikkea saastaa, mutta teeri käy koska ne vetävät havuja jne. Sika on tässä hieman kyseenalainen eläin, sillä luonnossa se on myös raadonsyöjä. Siitä syystä kai muslimit esimerkiksi eivät syö sitä. Tai näin olen ymmärtänyt. Ihmisen on siis helpompi syödä elukkaa joka syö ruohoa, koska se on ”puhtaampi”. Joku voi ajatella, että petoeläimillä on myös kehittyneempi tajunnantaso ja tyhmiä ruohonsyöjiä voi huoleti syödä. Mutta tiedän ettei hevonen esimerkiksi ole lainkaan tyhmä eläin, vaikka se saaliseläin onkin. 😉
TykkääTykkää
Ihminenkin on eläin ja eläin tarvitsee ruokaa ravinnokseen.
Esimerkki: Jos koira ja ihminen laitetaan samaan koppiin viikoiksi ilman ruokaa -> molemmat yrittäisivät syödä toisensa jossakin vaiheessa. Jos moraalin takia et pysty syömään koiraa -> koira syö sinut (tai ainakin yrittää). Vaikka olenkin lihan syöjä ja valmis maistamaan lähes mitä tahansa, en silti omaa lemmikkiäni pistäisi lihoiksi (ellei kyseessä ole jokin teuras eläin niinkuin tässä jutussa mainittu sika). En itsekään ymmärrä miksi kohdella kaltoin jopa niitä syötäviksi kasvatettavia eläimiä… jokainen eläin on yksilö
TykkääTykkää
Joo.. mutta todellisuudessahan ihmisellä ei ole mitään pakkoa syödä sitä eläintä. Kyse ei ole syö tai tule syödyksi -tilanteesta vaan omasta vapaasta valinnasta. Sen lisäksi täyspäinen koira ei syö omistajaansa vaikka kuinka ois nälkä. En usko että koiranruokaa koko elämänsä mussuttanut musti edes tulisi miettineeksi sitä vaihtoehtoa…
TykkääTykkää
Hyvä kirjoitus, olen usein miettinyt samaa. Vegaanina ja koiran omistajana vaan pohdin usein koiran ruokkimiseen liittyvää ristiriitaa. Koirani syö lihaa. Väkisin tulee kohdeltua kaltoin muita eläimiä tätä kautta, sillä en usko vegaaniseen koiranravintoon. Omistan myös muita lemmikkieläimiä, joita en koiralle syöttäisi. On helpompi ostaa valmista koiranruokaa, ei minusta olisi pyydystämään riistaa sille. Aika kaksinaismoralistisena voi moni tuomita. Näen kuitenkin jonkinlaisen eron koiran ruokkimisen lihalla (sillä se on peto eikä voi valita), minä sensijaan voin valita mitä suuhuni pistän.
TykkääTykkää
Lihaa syövän eläimen ylläpito kuormittaa luontoa jopa kasvissyöjiä enemmän. Koira tarvitsee myös vaikkapa possua, possu tarvitsee ruohoa, ruoho tarvitsee pellon. Näin ollen koira ei sovi tuotantoeläimeksi. Lisäksi lihansyöjien lihan on sanottu olevan kasissyöjiä pahempaa.
Itse puolustan kaikkia eläimiä, enkä halua nähdä mitään eläintä tuotannossa tai lautasellani.
TykkääTykkää
Kiintoisa blogi, mukavaa lukea suomenkielisten akateemikoiden ajatuksia näistä jutuista. Francione on muuten siitä kiintoisa hahmo, että se operoi kahden normatiivisen järjestelmän—moraalin ja oikeuden—puitteissa, mistä syystä myös sen lukijoihin kuuluu ihmisiä molempien tieteenalojen piiristä. Tämähän taas on hyvä juttu, koska valitettavan usein filosofeja ei varsinaisesti kiinnosta asian oikeustieteellinen näkökulma, ja eläinjuristeiksi itseään kutsuvilla kirjoittajilla taas on taipumuksena ottaa töidensä moraalifilosofinen puoli annettuna. Aidosti poikkitieteellisiä kontribuutioita näkee harvoin—toivokaamme, että tulevaisuudessa asiat olisi toisin.
Jatkahan siis hyvää työtäsi—omalta osaltani lupaan selailla tuotantoasi läpi väitöskirjaprojektiani varten, kiva saada pääasiassa angloamerikkalaisen lähdeaineiston ohelle jotain kotimaistakin. 🙂
TykkääTykkää
Loistava kirjoitus. Täyttä asiaa ja ja äärimmäisen tarkasti ja oivaltavasti kirjoitettu. Napakkaa tiivistä tykitystä.Erittäin älykkään kirjoittajan tuottamaa tekstiä.
Odotan, milloin ensimmäinen vallankumouksellinen lehti alkaa julkaista näitä kolumnisarjana, jotta koko kansamme saisi nauttia tällaisista helmistä. Tunteettomaksi nämä tuskin ketään jättävät. Toimisi vallan hyvin myös siten, että vuoroviikoin kirjotus näissä teemoissa pysytellen esim. Antti Nylénin kanssa.
Lisää näitä kirjoituksia, kiitos jo etukäteen.
TykkääTykkää
koirat eivät SAA päätyä ruuaksi!
TykkääTykkää