Vuonna 1984 Veera ja Delfi uivat vapaina Meksikonlahdella. Samana vuonna Särkänniemi halusi itselleen uuden viihdenumeron, jolla lisätä kävijämäärää. Vapaudessa jopa 150 kilometriä päivässä uivat Veera ja Delfi kumppaneineen pyydystettäisiin ja kuljetettaisiin Tampereelle, jossa ne joutuisivat elämään ahtaissa, neljä metriä syvissä altaissa ja suorittamaan sirkushuveja hattaroita syöville ihmisille. Yksi delfiineistä kuoli pian kiinnioton jälkeen, kaksi muuta vankeudessa. Vain Delfi ja Veera, sekä kaksi myöhemmistä poikasista, jäivät.

Kuoleman kierre tulisi määrittämään delfinaariota: Särkänniemessä syntyneistä poikasista 16 kuoli ja vain kaksi jäi eloon. Kuten maailman johtava delfiiniasiantuntija Rick O’Barry on todennut, delfiinien odotettu elinikä vankeudessa on hälyttävän lyhyt, eikä syyttä. Delfiini ei kuulu vankeuteen, ja sinne joutuessaan se voi pahoin. Sirkushuvien hinta on henkisesti nujerrettu, masentunut, ahdistunut, jopa kokonaisvaltaisesti häiriintynyt eläin.

Mitä Särkänniemi teki delfiineille? Luonnossa delfiinit elävät osana suuria parvia, ja laajalle leviävä sosiaalisuus on niiden hyvinvoinnin kulmakivi. Tilannetta, jossa ne pakotetaan pieniin perheyksiköihin – kuten Tampereella kävi – on tutkijoiden keskuudessa verrattu äärimmäiseen klaustrofobiaan. Klaustrofobia ei lopu tähän. Kaikuluotain on delfiinin näköaisti. Kun delfiini sullotaan ahtaaseen altaaseen, se ei enää voi nähdä. Sen todellisuus puristetaan pieneksi pisteeksi, jossa ei voi liikkua tai aistia, ja jossa voi vain nuokkua tai hypähdellä maksavan yleisön edessä. Kun ihminen luulee katsovansa iloisesti polskivaa eläintä, hän katsookin eläintä, jolta on riistetty mahdollisuus meille kaikille olennaisimpaan seikkaan – hyvään elämään.

Minkälaisilta olioilta Särkänniemi poisti mahdollisuuden hyvään elämään? Delfiineitä pidetään inhimillisellä mittapuulla yhtenä eläinkunnan älykkäimmistä lajeista. Niillä uskotaan olevan erittäin hienostunut kommunikaatiojärjestelmä, jota tiede pyrkii edelleen kartoittamaan. Kullakin delfiinillä on oma ”nimi”, uniikki vihellys, jolla ne identifioivat toisensa, ja jonka varaan muu, monitahoisia algoritmeja sisältävä kommunikaatio perustuu. Delfiinit myös ymmärtävät ihmisen niille opettamaa kieltä, ja tällä hetkellä tutkijat kehittävät järjestelmää, jolla ihmiset voisivat suoraan kommunikoida delfiinien kanssa näiden omilla merkkiäänillä. Delfiinit ovat taitavia ratkaisemaan ongelmia, omaavat mittavan muistikapasiteetin, siirtävät tietoa jälkikasvulle ja pystyvät tuottamaan suunnitelmia tulevaa varten. Delfiinit myös läpäisevat itsetietoisuutta koskevat testit: delfiini tietää olevansa ”minä”.

Kun Särkänniemi kaappasi delfiinit mereltä, se siten pakotti itsetietoisia, hämmentävän älykkäitä, oppivaisia, liikkuvaisia, uteliaita, sosiaalisia, kielellisesti kyvykkäitä olentoja klaustrofobiseen altaiden ja palloleikkien kurimukseen, jossa näiden olentojen hyvinvointi korvattiin kuolemaa ja pahoinvointia tuottavilla puitteilla.

Miten Särkänniemi palkitsi delfiinit? Sen sijaan, että se olisi odottanut lähivuosina merialueelle tulevan, delfiinien luontaisia tarpeita palvelevan turvapaikan valmistumista, Särkänniemi päätti antaa eläimet itseäänkin kurjempaan paikkaan. Särkänniemen delfiinit joutuivat kreikkalaiseen Attican eläinpuistoon, jossa viimeisen kuuden vuoden aikana on kuollut viisi delfiiniä, ja joka jo pitkään on ollut eläinten hyvinvointia puoltavien tahojen kritiikin kohteena. Samalla, kun Särkänniemi suunnittelee yli 20 miljoonan euron suuruisia uudistuksia, se ei ollut halukas kuluttamaan rahaa niiden eläinten hyvinvoinnin turvaamiseksi, jotka se oli väkisin sekä äärimmäisellä hinnalla ajanut tuottamaan itselleen ansioita 32 vuoden ajan.

Mitä Särkänniemi ei oppinut delfiineiltä? Delfiinien tunne-elämä on laajaa sekä hienovaraista, ja sosiaaliset, vastuuta mahdollistavat siteet ovat niille erityisen tärkeitä – ne muistavat ystävänsä jopa vuosikymmenien takaa ja ovat valmiita käymään läpi merkittäviä uhrauksia voidakseen tukea lajitovereitaan. Delfiinit pitävät omistaan huolta. Niiden on myös dokumentoitu auttavan merillä hätään joutuneita ihmisiä, mitä on pidetty osoituksena lajien välisestä altruismista. Särkänniemen johto sen sijaan tuntui unohtavan asukkinsa heti, kun ne eivät enää olleet mainoslogoihin sopiva rahalähde. Särkänniemi ei ollut halukas pitämään omistaan huolta tai ulottamaan vastuuta vangitsemiinsa, saatikka tukemaan hätään joutuneita toisen lajin edustajia.

Kun tulevina kesinä ihmiset syövät hattaraa huvipuiston penkeillä, lojuvat Delfi, Veera, Leevi ja Eevertti uudessa ihmiskutoisessa helvetissä. Kenties edes sitä voi toivoa, että mahdolliset asiakkaat omaavat delfiinien muistikyvyn sekä kyvyn kantaa vastuuta, eivätkä osta lippuja taholta, jonka toiminta perustuu talouteen, ei inhimillisyyteen.

Vuonna 1984 Delfi ja Veera uivat vapaina Meksikonlahdella.

(Kuvassa takaisin mereen vapautettuja delfiinejä)