Kuulin taannoin miehen tilaavan puhelimen välityksellä ateriaa perheelleen. Kaksi lasta seisoi vieressä lippalakit päässä, nainen hymyili, aurinko paistoi, maassa kaikki hyvin. ”Ja sitten kolmekymmentä siipeä”, mies ilmoitti. Avasin autoni oven ja laskin. Viisitoista kanaa yhteen ateriaan. Viisitoista sellaista olentoa, jotka osaavat muodostaa käsitteitä, ajatella, tuntea, ja kokea sitä aivan samaa auringon valoa kehollaan kuin mikä nyt paistoi yllemme. Viisitoista. Kauanko ateria kestäisi? Kenties kahdenkymmenen minuutin ohimenevä ruokatuokio. Ja mitä kanoille oli sitä ennen tapahtunut, jotta niistä tulisi tuo nopeasti vietetty ja vielä nopeammin unohdettu ateria?

He olivat varmasti mukava perhe, monin tasoin hyviä, rakastavia ihmisiä. He olivat itse asiassa kaikesta päätellen sellainen perhe, joka olisi järkyttynyt sekä soittanut poliisin, jos olisin istunut parkkipaikalla mukanani 23 ontuvaa broileria sullottuna neliömetrin sisälle (tila, johon broilerit eläintuotannossa ahdetaan). Eritoten he olisivat puuttuneen toimiini, jos olisin repinyt linnut roikkumaan jaloistaan pää ylösalaisin niin, että niiden nivelet olisivat niksahtaneet sijoiltaan, pakottanut niiden päät sähköä sisältävään altaaseen ja leikannut niiden kurkut auki. Sellaiset näyt ja kivut eivät kuulu mukavien ihmisten arkeen. Silti juuri noita näkyjä ja kipuja tapahtuu, jotta aivan miellyttävä perheenisä voisi syödä kolmekymmentä siipeä.

Kun teot ovat rutinoituneita – kun ne liittyvät kokonaiseen elinkeinoon ja ruokavalioon – niistä tulee kyseenalaistamatonta normaliteettia. Niihin liittyvät kärsimyksen roiskeet sekä moraalisesti epämiellyttävät kysymykset piilotetaan mainosidylliin sekä unohdetaan barbique-kastikkeiden alle. Näin ihmiset toimivat: me olemme yksinkertaisia olentoja, jotka harvoin haluamme tunnistaa virheitä teoissamme. Me voimme kuitenkin valita myös toisin, sillä siipien alla on tarina.

 

Älykäs kana

Etologi Lesley Rogers on käyttänyt pitkän uransa kanojen mielenkykyjen tutkimiseen. Hänen mukaansa kaikista linnuista juuri kanojen kyvyt kiinnostavat ihmisiä vähiten, vaikka juuri ne ansaitsisivat eniten huomiota. Ansaitsevuus johtuu siitä, että niiden käytön mittaluokka on käsittämättömän suuri – suurempi kuin lähes minkään eläinryhmän. Globaalisti kymmenet miljardit kanat kasvavatkin halleissa ja kuolevat pika-aterioiksi ilman, että kukaan tunnistaa niiden kykyjä. Hyvin moni tietää, mitä kanansiipiateria mausteineen sisältää. Hyvin harva tietää, minkälainen olento itse kana on.

Eläimiin erikoistunut neurotutkija Lori Marino on tuonut esille saman huomion. Kanoja ei lähestytä mielellisinä olentoina tai edes elävinä, ”aitoina” lintuina, vaan teollisen tuotannon raaka-aineena, ruokana. Kana kuvataan linnun sijaan siipikoriksi tai rintapalaksi. Tutkimuksissa onkin havaittu, että ihmisillä on taipumus rajusti aliarvioida kanoja. Eläin, jota maailmassa syödään eniten, on myös eläin, jonka mieli halutaan unohtaa. Tämä ei liene sattumaa: onhan helpompaa olla havaitsematta ajattelua tai tunteita siinä olennossa, jonka toivoo lautaselleen.

Kanojen mielestä on kuitenkin kertynyt mittavasti vaikuttavaa todistusaineistoa. Kanat kykenevät varautumaan tuleviin tapahtumiin eli tiedostavat ajallisuutta, ja muistitesteissä ne pärjäävät yhtä hyvin kuin kädelliset kyeten yksilöimään parvensa jäsenet sekä muistamaan nämä tarkasti ulkonäöltä jopa valokuvista. Kanat hallitsevat myös itsekontrollin taidon, eli ne pystyvät hillitsemään käytöstään saavuttaakseen pitkän aikatähtäimen etuja (kuten suuremman ruokapalkkion). Kanat osoittavat jopa itsetietoisuutta – kyky, joka on varsin pitkälle kehittynyt.

Entä tiesitkö, että jo viiden päivän ikäiset tiput osaavat suorittaa yksinkertaisia laskutoimituksia? Vieläkin hätkähdyttävämpää on, että kanoilla on valmius loogiseen, abstraktiin päättelyyn: ne voivat esimerkiksi päätellä, että mikäli A on B:tä voimakkaampi ja B C:tä väkevämpi, päihittää A C:n tappelussa. Samoin kanat ovat taitureita oppimaan muilta, eli ne pystyvät päättelemään sekä sisäistämään asioita seuraamalla muiden käyttäytymistä; näin ne oppivat, miten päästä ruoan äärelle, miten tehdä pesiä ja kenen seurassa kannattaa majailla. Ne kykenevät myös tunnistamaan muiden kanojen mielensisältöjä, eli huomioimaan toisen näkökulman. Tätä kautta kanat hallitsevat jopa huiputtamisen taidon (esimerkiksi kukot saattavat huijata naaraita paikalle päästämällä tekaistun ”ruokakutsun”).

Lisäksi kanat ovat eteviä kommunikoinnissa: niillä on 24 selvää merkkiääntä ja ne myös käyttävät monimutkaisia visuaalisia signaaleja. Nämä äänet ja signaalit eivät ole pelkkiä tunteiden (kuten aggression) ilmaisuja, vaan sisältävät tilanteeseen sidottua tietoa eli viestittävät jotakin tiettyä informaatiosisältöä toisille kanoille. Täten kanoilla on esimerkiksi erilainen varoitusääni ylhäältä tulevalle vaaralle verrattuna alhaalta tulevaan, ja varoitusäänien pituus riippuu siitä, ovatko paikallaolijat ystäviä vai kilpailijoita. Kanojen kommunikaatiotaitoja pidetäänkin erinomaisina.

Kielellisen taituruuden lisäksi kanoilla on laaja tunneskaala, ja esimerkiksi pelko sekä mielihyvä kuuluvat niiden repertuaariin. Mikä hätkähdyttävää, niiden on todettu osoittavan merkkejä jopa empatiasta eli myötäelämisestä, mikä tulee esille tavassa, jolla ne vaikuttavat huolestuvan läheistensä hyvinvoinnista. Myös kiintymys on osa kanaelämää: kanaemot, jotka havaitsevat tipujensa olevan uhattuina, osoittavat selkeitä hädän ja ahdistuksen merkkejä.

Kuten Marino huomauttaa, monet pitävät eläimiä kasvottomina lajinsa edustajina. Juuri tällöin on helppoa sivuuttaa myös kanan mieli ja kokemukset, sekä kutistaa elävä lintu lihaksi. Jos kuitenkin olemme älyllisesti rehellisiä – jos uskallamme tunnistaa tosiasiat – on myös kanojen mieli viimein piirrettävä kartallemme. Mieli puolestaan tekee kanoista yksilöitä – Marinon sanoin jokainen kana onkin oma persoonansa. Siipipalan takana on ollut muistava, oppiva, kommunikoiva, tunteva ja itsetietoinen ”joku”.

 

Runnottu kana

Kesällä 2018 MOT paljasti suomalaisen, kanoihin erikoistuneen teurastamon törkeitä laiminlyöntejä. Pelokkaita broilereita, jotka koettivat elämänsä viime metreillä pelastaa henkensä, oli lyöty. Harjoittelijoita oli laitettu murskaamaan lintujen niskoja ilman, että näillä oli asiaan vaadittua kokemusta. Jopa viidesosa linnuista oli jäänyt tainnuttamatta ja osa oli päätynyt kuumaan kalttaussammioon elävänä. Raatojen joukosta oli löytynyt vielä elossa olevia lintuja. Eräässä tapauksessa teuraslinjalta karannut lintu oli löydetty vasta kahden vuorokauden kuluttua piilottelemassa nälkiintyneenä ja janoisena teurastamon sisällä.

Jo ennen teurastusta asiat ovat hälyttävän huonolla tolalla. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan suomalaisista broileriemoista 64% omaa teurasikään mennessä vakavia terveysvaurioita. Broilereiden yleisiä ongelmia ovat liian nopean kasvun mukanaan tuomat luusto- ja nivelongelmat, sekä sydän- ja hengitystiesairaudet. Nämä linnut on jalostettu kasvamaan niin tehokkaalla tahdilla ja niin epäsuhtaisiksi, että lopulta niiden on vaikea kävellä tai edes pysyä pystyssä. Hallien ammoniakkipitoisuudet tärvelevät keuhkoja, eikä sydän jaksa pumpata sairaaksi jalostettuun, ylisuureen kehoon verta. Broilerit tapetaankin, kun ne ovat vasta aivan nuoria – siivet lautasilla tulevat muutaman viikon ikäisistä poikasista.

Ylisuurissa, tuhansien lintujen halleissa vallitsee broilereiden lajihistoriaan nähden absurdit olosuhteet. Pienissä parvissa viihtyvä, vanhemmilta kanoilta oppiva nuori lintu pakotetaan kasvamaan luonnottoman valtavissa joukkioissa, jotka koostuvat vain samanikäisistä, yhtä hukassa olevista ja stressatuista linnuista. Kaikki se, mihin evoluutio on ne valmentanut – ympäristön moninaisuus, liikkumavapaus, puut, joiden oksille hypähtää, vapaus kuopsutella, rakentaa pesiä ja nauttia luonnon elementeistä sekä mahdollisuus muodostaa luontaisia parvia – ovat poissa ja tilalla on teollinen halli, monotonia, meteli, hätä ja kivulias keho. Tämä kaikki tapahtuu Suomessa vuosittain lähes 60 miljoonalle linnulle.

 

Onnellinen loppu?

Sen, että mielen omaaville eläimille tapahtuu rutiininomaisesti, hävettävän valtaisalla asteikolla, jotakin näin piinallista, tulisi pysäyttää aivan jokaisen. Mitä ihmettä ihminen on oikein mennyt tekemään? Ja ennen kaikkea: miten tilanteen voi muuttaa?

Ratkaisu muutokseen on yksinkertainen ja jokaisen saatavilla. Kenenkään ei täydy tilata siipiä. Kanaa ei tarvitse jalostaa teollisten yksiköiden painajaismaailmaan tai asettaa teurastamojen hihnoille roikkumaan. Me voimme syödä muutakin ravintoa kuin ajattelevia, tuntevia, toivovia eläimiä ja niin tekemällä tuotamme maailmaa, jossa ympäristön sekä aivan jokaisen mielen omaavan olennon on huomattavasti keveämpi ja parempi olla. Myös kohtaamani perheenisä on siten lopulta onnellisempi, kun hän astuu uuteen aikakauteen, jättää siivet pois aterioistaan ja tukee tätä kautta muiden eläinten sekä lopulta koko elävän planeetan hyvinvointia.

Syödäkö siis eläin, joka toivoi, suunnitteli, päätteli, oppi, muisti, tunsi ja kiintyi tovereihinsa, ja jonka tie lihaksi koostui kivuista, stressistä ja pelosta, vai kuluttaako aivan toisenlaista ravintoa? Helppo valinta.

 

Tuotantokuvat: Oikeutta eläimille

 

Lähteet:

Evans C., & Evans L. 1999. “Chicken food calls are functionally referential”. Animal Behaviour 58, 307–319.

Hazel SJ, O’Dwyer L, Ryan T. 2015. “’Chickens are a lot smarter than I originally thought’: changes in student attitudes to chickens following a chicken training class”. Animals 5, 821–837.

Eija Kaukonen. 2017. Housing conditions and broiler and broiler breeder welfare : the effect of litter condition on contact dermatitis in broilers and breeders, and the effect of elevated structures on broiler leg health. Helsingin yliopisto.

Lori Marino. 2017. “Thinking chickens: a review of cognition, emotion, and behavior in the domestic chicken”. Animal Cognition 20 (2), 127–147.

Kati Pehkonen. 2018. “Tajuissaan teuraalle”. Yle 11.7.

Lesley Rogers. 1998. Minds of Their Own: Thinking and Awareness in Animals. Westview Press.

Christine Nicol, 2015. The behavioural biology of chickens. CABI Publishing.