Satakunnan ja Pohjanmaan MTK-tuottajaliitot järjestävät 1.8.2020 naakkojen ja muiden ”haittalinnuiksi” määrittelemiensä eläinten lahtauspäivän. Syyksi kerrotaan esimerkiksi se, että naakat jättävät jälkeensä ulosteita ja rikkovat rehupaaleja. Naakan pesät taas tukkivat savupiippuja. MTK myös mainostaa arvontaa, johon naakkojen tappajat voivat osallistua, sekä toivoo sosiaaliseen mediaan tapahtumasta kuvia. Tavoitteena on naakkakannan raju pienentäminen. MTK jopa kannustaa siihen, että lintuja tapettaisiin erityisluvin rauhoitusaikana. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että niitä ammuttaisiin pesintäaikaan, jolloin orvoksi jääneet poikaset nääntyvät nälkään.

Mitä ihmettä nyt taas? Onko se, että eläin pesii, ulostaa ja etsii ruokaa syy ottaa se hengiltä? Eikö eläin enää saa olla lainkaan olemassa? Minkälaisesta luontosuhteesta tämä kaikki kertoo? Onko luonnonvaraisia eläimiä todella oikeutettua tappaa eläintuotannon nimissä? Entä minkälaisia ovat ne linnut, joita jotkut tuottajat niin innolla haluavat tappaa?

 

Luonnosta vieraantunut ampuja

Aihetta koskevia uutisia lukiessa on vaikea välttyä tragikoomiselta tunnelmalta. Linnuista puhutaan kuin ne olisivat perin merkittävä riesa perustein, jotka sopisivat satiiriseen kuvaelmaan. Onko tosiaan niin, että pesät savupiipuissa tai linnunkakka navetan takana ovat niin valtava asia, että on syytä tarttua aseisiin? Kunnioittava luonto- ja eläinsuhde vaatii sitä, että ihminen näkee vaivaa ja etsii aktiivisesti kompromissiratkaisuja voidakseen huomioida myös muiden lajien näkökulman ja edun. Miksi ei siis tappamisen sijaan etsiä keino, jolla molemmat osapuolet – sekä ihminen että linnut – voivat jatkaa eloaan?

Jos naakka pesii savupiipun päälle, on syytä asentaa piippuun ritilä, joka estää pesinnän tulevaisuudessa. Jos paalien rikkominen on ongelma, voi ihminen hyödyntää teknistä taidokkuuttaan siihen, että kehittää sopivat, eläinystävälliset karkotusmenetelmät paalejaan suojelemaan. Delftin yliopiston ja EU:n yhteistyönä onkin kehitetty muun muassa laservalolaite, jonka on todettu olevan tehokas sekä eläinystävällinen tapa karkottaa lintuja, ja lisävaihtoehtoja löytyy esimerkiksi täältä: https://www.fwi.co.uk/machinery/guide-to-effective-bird-scaring-kits-for-farmers.

Jos taas linnun uloste maaseudulla alkaa harmittaa, voi tuotantotilallinen vetää syvään henkeä ja miettiä hetken seuraavaa lausetta: ”minua harmittaa, että luonnonvaraiset eläimet ulostavat maaseudulla”. Samoin hänen on hyvä muistaa, että salmonella, jota lintujen pelätään levittävän, liittyy usein enemmänkin eläintuotannon teollistumiseen ja suuriin eläintiheyksiin kuin naakkoihin. Sitä paitsi, on vaikea kuvitella eettisesti ontuvampaa syytä tappaa eläimiä kuin se, että näin voidaan turvata muiden eläinten tappaminen ruoaksi; ei luonnonvaraisia eläimiä ole oikeutettua hävittää jo sinällään kyseenalaisen eläintuotannon nimissä. Jos tuottaja on tämän jälkeen edelleen harmistuksen syvässä vimmassa, voi hän yksinkertaisesti suojata rehuvarastot ja ruokintalaitteet pelkäämiltään jätöksiltä – ei tähän lintujen ampumista tarvita.

Samoin voi hetken pohtia, minkälaisena paikkana maaseutua pitää: tulisiko sen olla läpensä desinfioitu golf-kenttä, jossa on tilaa vain ihmiselle ja tämän intresseille, vai voisiko ihminen omaksua maanläheisemmän asenteen ja hyväksyä, että hän ei ole ainut olemassaoloon oikeutettu olento ja että muutkin eläimet saavat tuottaa jätöksiä. Ajatuksen voi suoda myös sille saasteen ja jätteen määrälle, millä ihminen on tukkinut planeettamme meret, mantereet ja ilmakehän, sekä pysähtyä hetkeksi vertailemaan näitä kahta asiaa ihan rauhassa ja hiljaa. Homo sapiens on vihoviimeinen laji, joka on oikeutettu räiskimään muiden lajien edustajia hengiltä ”haitan” perusteella.

MTK ja muut naakoille kuolemaa vaativat tahot antavat ymmärtää, että eläimet eivät saa vaikuttaa millään tavalla ihmiseloon. Toisin sanoen tahot, jotka hankkivat elantonsa muun luonnon ja eläinten rajusta hyödyntämisestä vaativat, että muun luonnon ja eläinkunnan on oltava täysin passiivista materiaa, joka ei tuota pienintäkään jälkeä tai haittaa ihmisen arkeen. Ihmiskeskeistä maailmankuvaa mukaillen, vain ihmisellä on oikeuksia, kun taas muun eläinkunnan on jäätävä hiljaiseen, oikeudettomaan rooliin, jossa jo niinkin perustavanlaatuisesta asiasta kuin pesimisestä tai ulostamisesta rangaistaan kuolemalla.

On kuin ihminen olisi jonkinlainen suurruhtinas, joka ei siedä ympärilleen muita eläimiä saatikka mitään sellaisia intressejä, jotka saattaisivat olla ristiriidassa hänen omiensa kanssa. Tällaisen suurruhtinaan näkökulmasta eläimiä on liikaa, kerta kaikkiaan mahdottomasti, ja ne tulee poistaa koska tilaa on vain ruhtinaan omalle egoismille. Aura Koivisto ja Risto Sauso kirjoittivatkin ansiokkaassa kolumnissaan ”Liikaa eläimiä” (Suomen luonto 10.6.2020) siitä, miten absurdiksi ihmisten eläinasenteen ovat kärjistyneet. Ihmiset valittavat hanhista, tiiroista, merimetsoista, lokeista, susista, pienpedoista, ja mitä moninaisimmista muista lajeista (jopa talitinteistä!) ”haittana”, joka on ratkaistava tappamisella.

Realistinen ja eettinen luonto- ja eläinsuhde loistaa poissaolollaan. Sen tilalla on luonnosta tuhannen mailin päähän vieraantunut ihminen, joka vaatii itselleen kaiken antamatta muille lajeille mitään. Juuri luonnosta vieraantunut ihminen voi parahtaa, ettei eläin saa ulostaa tai pesiä tai oikeastaan olla lainkaan olemassa. Hänelle ei juolahda mieleen, että hän on muiden eläinten alueella; että hänen navettansa ja rehupaalinsa ovat luonnonvaraisten eläinten reviirillä, ja että noilla eläimillä on yhtäläinen oikeus olemassaoloon kuin hänellä itsellään. Jos ihminen rakentaa piippunsa ja kokoaa paalinsa naakkojen elinalueille, eikö hänen tulisi olla ymmärtävä sen suhteen, että nuo naakat saattavat pesiä kyseisiin piippuihin ja välillä nokkia paaleja?

Jo termi ”haittalintu” herättää liudan kysymyksiä. Eikö tämä ole tahallisen leimaava termi, joka kalskahtaa varsin tarkoitushakuiselta ja tappamisen näennäiseen oikeuttamiseen suunnitellulta? Onko lintu, joka elää elämäänsä oman luontonsa mukaisesti, ”haitta”? Ovatko kaikki lajit, jotka aiheuttavat ihmisille mitään epämukavuutta, ”haittaeläimiä”? Eikö pikemminkin olisi syytä sanoa, että ihminen on luonnon kannalta mennen tullen merkittävin haittaeläin, varsinainen parasiitti, joka tolkuttoman egoistisesti hyödyntää muita lajeja ja luonnonresursseja jättäen jälkeensä mittavaa tuhoa?

 

Älykkäitä lintuja, ajattelemattomia ihmisiä

Minkälaisia lintuja naakat oikeastaan ovat? Tutkimus osoittaa varislintujen olevan monissa mielen taidoissa yhtä kehittyneitä kuin ihmisapinat, kuten simpanssit tai ihmiset. Niillä on erinomainen muisti ja kyky suunnitella tulevaa. Esimerkiksi harakat myös läpäisevät itsetietoisuuden ”peilitestin”, eli ne tunnistavat itsensä peilikuvastaan, ja vastaava itsetietoisuuden taito löytyy luultavasti muistakin varislinnuista. Ne muistavat toisensa useiden vuosien päähän, samoin kuin sen, keiden aiemmin tapaamiensa yksilöiden kanssa ne tulevat toimeen. Ne voivat muistaa myös tapaamansa ihmiset useiden vuosien ajan sekä sen, olivatko nuo ihmiset niille ystävällisiä vai eivät.

 

 

Samoin varislinnut hallitsevat työkalujen käytön, eli ne pystyvät hyödyntämään vaikkapa kiviä tai keppejä ruoanhankinnassa sekä suorittamaan monimutkaisia tehtäviä työkalujen kera saadakseen kokeissa ruokapalkkion. Varislinnut jopa päihittävät simpanssit monissa ongelmanratkaisutehtävissä. Ne pystyvät myös hyödyntämään ”mielen teoriaa” eli ymmärtämään, että toisella yksilöllä on omanlaisensa mieli ja päättelemään, mitä tuo toinen yksilö kenties tahtoo tai aikoo.

Naakat ovat yksi varislintujen edustaja. Muiden sisarlajiensa tavoin ne ovat hyvin älykkäitä eläimiä. Naakat osaavat koetilanteissa käyttää työkaluja ja pärjäävät muutoinkin kognitiivisia kykyjä mittaavissa kokeissa mainiosti. Esimerkiksi niiden oppimiskyky on loistava, ja ne myös jakavat oppimaansa tietoa eteenpäin. Myös naakkojen itsekontrolli ja päättelytaito ovat erittäin kehittyneitä. Itsekontrollissa, eli välittömien halujen hillitsemisessä pitkäaikaisen hyödyn nimissä, naakat päihittävät bonobot ja gorillat (ja oletettavasti myös monen elämässään hapuilevan ihmisolennon). Taitojen lista on pitkä. Tiesitkö, että naakat osaavat esimerkiksi laskea ja pystyvät siten päättelemään lajikumppaneiden äänistä, kuinka monta näitä on?

Naakat osaavat myös ennustaa lajitovereidensa käyttäytymistä ja luultavasti jopa kokea empatiaa näitä kohtaan. Ne myös osoittavat merkkejä altruismista eli kyvystä tehdä pyyteettömiä uhrauksia muiden hyväksi esimerkiksi ruoan jakamisen muodossa – naakat ovatkin kädellisiä innokkaampia ruoan lahjoittajia. Samoin ne pystyvät vastavuoroiseen eli molemminpuoliseen auttamiseen. Naakat ovatkin hyvin yhteisöllisiä ja sosiaalisia lintuja. Ne auttavat ja puolustavat toisiaan, sekä kommunikoivat keskenään – ne muun muassa viestittävät äänisignaalein toisilleen, kuinka merkittävä vaara on edessä.

Naakkojen yhteisöllisyys on itse asiassa niin monimutkaista, että se on jo pitkään herättänyt tutkijoiden kiinnostusta. Ne osaavat tunnistaa toisensa äänen perusteella, luovat monimutkaisia vuorovaikutusverkostoja, ja muodostavat pitkiä kiintymyssuhteita. Jälkimmäisestä kertoo se, että naakat ovat yksiavioisia lintuja. Ne etsivät elämänkumppaninsa jo nuorena ja pysyvät tälle visusti uskollisina. Naakat ovat myös erinomaisia vanhempia, joista molemmat huolehtivat jälkeläisistään pitkään. Ei olekaan ihme, että naakkojen sosiaalisia taitoja on verrattu kädellisten ja delfiinien vastaaviin. Niiden sosiaalisuus ulottuu myös ihmisiin. Ne osaavat tulkita ihmisten kasvonilmeitä ja erityisesti katsetta, sekä päätellä, onko ihminen aggressiivinen vai ystävällinen.

Naakat ovat siis hämmästyttävän älykkäitä, nokkelia, oppivaisia, sosiaalisia eläimiä, jotka osaavat käyttää työkaluja, muodostavat lujia kiintymyssuhteita ja pitävät toisistaan huolta. Tällaiset eläimet ansaitsevat kunnioitusta, ihailua ja empatiaa – eivät vihaa tai vainoa.

 

Naakkarauha

Naakka on oppinut pitkän rauhoitusjakson aikana luottamaan ihmiseen. Nyt ihminen pettää tuon luottamuksen. Tilanne on omiaan herättämään melankoliaa ihmislajin edessä. On vaikea ymmärtää, mikä saa ihmisen olemaan niin keskittynyt omiin intresseihinsä, että kunnioitus muita lajeja ja niiden edustajia kohtaan katkeilee näin kolkosti. Miksi halu elää muiden olentojen rinnalla, sekä ihmisen että niiden intressejä tukien, unohtuu ja peittyy ainaiseen itsekkyyteen? Eikö jälkimmäistä ole nähty jo aivan kylliksi, ja eikö olisi aika jo keksiä jotain uutta?

Toimittaja Jami Jokinen on osuvassa kommentissaan (Länsi-Suomi 15.7.2020) huomauttanut, että maassamme leviää eläinviha, joka paitsi tekee eläinten tappamisesta viihdettä ja sirkusta, myös haluaa mitä erilaisimpia eläimiä tapettavaksi. Tämä vaikuttaa olevan valitettavan totta. Samalla, kun osa väestöstä on kehittynyt eläimille myötämielisempään ja eettisesti kestävämpään suuntaan, osa on jumittunut päälakea myöden itse- ja ihmiskeskeiseen kuoppaan sekä siten jatkaa vieraantumistaan siitä luonnosta ja eläinkunnasta, joka ihmisenkin on synnyttänyt. Seurauksena on tulevan perjantain kaltaisia tapahtumia, jonka tiimoille MTK on koettanut luoda jokseenkin irvokasta karnevaalihenkeä ikään kuin älykkäiden eläinten joukkolahtaaminen olisi perin lystikästä hupia.

Varislinnut reagoivat voimakkaasti nähdessään kuolleita lajikumppaneitaan ja niiden on todettu osoittavan stressin merkkejä, jos niille läheinen lintu menehtyy. Jopa varislintujen harjoittamista ”hautajaisista” on puhuttu. Perjantaina tulee kuolemaan monen linnun pitkäaikainen elämänkumppani, toveri tai emoaan yhä seuraava jälkeläinen. Kun metsästäjät laskevat saaliitaan, jossain on surevia lintuja, jotka ovat nähneet ihmisen huonoimmillaan. Samalla maailmasta poistuu liuta älykkäitä yksilöitä, joilla oli oma näkökulmansa, kokemuksensa, muistonsa ja aikomuksensa.

Monissa kulttuureissa – myös suomalaisessa perinteessä – niiden tappamisen on uskottu johtavan huonoon onneen ja jopa kuolemaan. Tästä syystä naakka on aiemmin nimetty jopa ”kuoleman linnuksi”, jota on kohdeltava hyvin surkean kohtalon välttämiseksi. Taikauskoa ei tarvitse seurata, mutta tässä legendassa on jotain perää. Kun kohtelemme muita lajeja itsekeskeisesti ja piittaamattoman väkivaltaisesti, on sillä lopulta seurauksia myös ihmisen itsensä kannalta. Onneksi osa tilallisista on ilmoittanut, ettei tahdo osallistua tapahtumaan – on myös heitä, jotka ymmärtävät, että itsekkyyden ajan on viimein oltava ohi.

 

 

Lähteitä

https://www.fwi.co.uk/machinery/guide-to-effective-bird-scaring-kits-for-farmers

Bayern, Auguste M.P. von & Emery, Nathan J. (2009). “Jackdaws Respond to Human Attentional States and Communicative Cues in Different Contexts”. Current Biology 19 (7): 602-606.

Coomes Jenny R., McIvor Guillam E. & Thornton Alex (2019). “Evidence for individual discrimination     and numerical assessment in collective antipredator behaviour in wild jackdaws (Corvus monedula)”. Biol. Lett. 15:20190380.

Emery, Nathan J. (2006). “Cognitive Ornithology: The Evolution of Avian Intelligence.” Philosophical Transactions of the Royal Society B: Biological Sciences 361, no. 1465: 23–43.

Henderson, I.G., Hart, P.J.B. and Burke, T. (2000). “Strict monogamy in a semi‐colonial passerine: the   Jackdaw Corvus monedula.” Journal of Avian Biology 31: 177-182.

Henderson IG, Hart PJB (1993). “Provisioning, parental investment and reproductive success in Jackdaws Corvus monedula.” Ornis Scandinavica 24: 142–148.

Kabadayi Can, Taylor Lucy A., von Bayern Auguste M. P. and Osvath Mathias (2016). “Ravens, New Caledonian crows and jackdaws parallel great apes in motor self-regulation despite smaller brains”. R. Soc. open sci. 3:160104.

Kort, Selvino R. de et al. (2006). “Food sharing in jackdaws, Corvus monedula: what, why and with whom?”.  Animal Behaviour 72 (2): 297-304.

Schwab C, Swoboda R, Kotrschal K, Bugnyar T (2012). “Recipients Affect Prosocial and Altruistic Choices in Jackdaws, Corvus monedula.” PLOS ONE 7(4): e34922.

Taylor, A.H. (2014). “Corvid cognition”. WIREs Cogn Sci, 5: 361-372.

Woods, Richard David (2016). Collective responses to acoustic threat information in jackdaws. University of Exeter.