Laki eläinten pahoinvoinnista

Uusi eläinsuojelulaki on vaarassa jäädä työkaluksi, jolla estää eläinten hyvä elämä. Siinä on joitakin edistysaskeleita, jotka liittyvät esimerkiksi valvonnan tehostamiseen. Samalla se kuitenkin sisältää merkillistä pysähtyneisyyttä ajassa, jolloin eläinten kyvyistä ja tarpeista ei ollut vielä kylliksi tietoa.

Lakiehdotukseen sisältyy monia hämmentäviä puutteita, joiden puitteissa edes 10841994855_124a26e829_hminimaalisia hyvinvointiehtoja ei täytetä. Näitä puutteita ovat esimerkiksi porsitushäkkien ja parsinavetoiden salliminen. Emakkoa saa siis edelleen pitää sullottuna kääntymisen estävään, äärimmäisen ahtaaseen porsitushäkkiin erillään porsaistaan. Siten on sallittua estää paitsi aivan ehdottoman välttämätön tarve liikkua (tai edes kääntyä), myös luontainen tarve huolehtia jälkikasvusta. Lypsylehmää puolestaan voi edelleen pitää päästä parteen sidottuna, jolloin lehmä on pakotettu paikoilleen ja voi vain seisoa tai maata (samalla, kun sen jälkikasvu anastetaan pian syntymän jälkeen lihatuotantoon).

Myös turkistarhaus edelleen sallitaan, vaikka tutkimus kertoo sen rikkovan eläinten hyvinvointia räikeästi – lakiehdotus jopa esittää, että turkiseläimillä ei tarvitse edes olla vettä vapaasti saatavilla. Samoin broilereita voi edelleen kasvattaa tuhatpäisinä joukkioina valtavissa teollisuushalleissa, mikä tutkitusti sotii niiden keskeisiä, sosiaalisia kykyjä vastaan ja aiheuttaa pahimmillaan kuolemaan johtavaa stressiä. Lista lakiin jäävistä, silmiinpistävistä puutteista on pitkä.

Nämä eivät ole vaikeita kysymyksiä. Aivan jokainen eläin tarvitsee mahdollisuuden liikkua, huolehtia jälkeläisistään, toteuttaa uteliaisuuttaan ja seurata muita lajilleen 5451221556_cf8133b55b_o (1)_0tyypillisiä taipumuksia. Paikoilleen pakottaminen on eläimen näkökulmasta sietämätöntä. Evoluutio ei ole valmentanut sitä makaamaan tai seisomaan betonilattialla voimatta edes kääntyä tai kiertämään kehää ahtaassa metallihäkissä. Samalla tapaa on sietämätöntä jälkikasvusta erottaminen, tuhansien yksilöiden eläinryhmissä kasvattaminen ja monotoniseen, virikkeettömään ympäristöön pakottaminen. Eläinten kokeman kivun, stressin ja ahdistuksen määrän kuvitteluun ei tarvita muuta kuin realismia: kun aivan keskeisiä tarpeita rikotaan, on väistämättä seurauksena fyysistä ja psyykkistä piinaa.

Eläinten hyvinvointi vaatii sitä, että eläinten mieli ja siihen liittyvät kyvyt tunnistetaan. Tämä on aivan ehdoton alkuaskel eläinten hyvään kohteluun ja eläinetiikan aakkosten ensimmäinen kirjain. Siat, ketut ja lehmät todella ovat mielen omaavia olentoja: ne muistavat, kokevat, oppivat, kaipaavat, tarvitsevat ja ovat uteliaita sekä älykkäitä omilla tavoillaan. Tällaiset olennot eivät ole orgaanista raaka-materiaalia, mitä voi pakottaa, sulloa ja retuuttaa miten tahansa, vaan omia mielellisiä yksilöitään, jotka kokevat jokaisen teon, mikä niihin kohdistuu. Eläimet ansaitsevat paljon parempaa kuin mitä uusi lakiehdotus sallii.

Nykyinen eläintuotanto on teollisuutta, joka pakottaa eläimet niiden näkökulmasta hyvin epäluonnollisiin, väkivaltaisiin ja jopa mielipuolisiin olosuhteisiin. Eläinsuojelulain tehtävänä on tuoda esille tuota näkökulmaa ja ajaa eläinten etua. Suomen uuden lain kohdalla on käymässä toisin: eläinten etu on korvautunut eläinten käytöstä hyötyvän edulla.

Miksi uutta lakia valmistellut ohjausryhmä on valmis näin rajuihin hyvinvointirikkomuksiin? Vastaus on helppo: talous jyrää jälleen eläinten hyvinvoinnin. Ohjausryhmässä ovat olleet tuottajatahot ja elintarviketeollisuus hyvin edustettuina ja jälki näkyy. Eläinteollisuuden toivotaan olevan mahdollisimman kustannustehokasta, jolloin eläinten hyvinvointiin ei haluta panostaa. Mikäli on edullisempaa pitää emakkoa porsitushäkissä ja lehmää parressa, näin myös tehdään. Tärkeintä on saada eläimestä hyvä hinta ja myydä jauhelihaa, munia tai maitotölkkejä mahdollisimman halvalla.

14255875946_89c197ac3aLaki eläinten hyvinvoinnista jää ajastaan ja kansainvälisistä suuntauksista rajusti jälkeen. Siinä, missä monet maat ovat rohkeasti uudistaneet eläinsuojelupykäliään, jättää Suomen laki aidon uudistustarpeen huomiotta ja hidastelee vuosikymmenten takaisella tasolla. Suomi onkin jäämässä eläinsuojelun saralla yhä kauemmas Euroopan kärkimaista: suomalainen ei voi enää väittää, että sentään täällä eläimiä kohdellaan hyvin.

Ajat muuttuvat, tieto kasvaa, ja moraaliset asenteen kehittyvät. Eläinten mieltä koskeva tieto kulkee yhdessä sen yleistyvän ymmärryksen kanssa, että myös eläimillä on itseisarvoa. Kettu tai lehmä ovat siten sinällään arvokkaita otuksia riippumatta siitä, minkälaisiksi tuotteiksi ihminen voi ne pakottaa ja paketoida. Yhä useampi vaatiikin eläimille niiden kykyjen, tarpeiden ja arvon mukaista kohtelua.

Tilanteessa, missä laki ei pysty eläimiä kunnioittamaan tai suojelemaan, onkin paras vaihtoehto yksinkertaisesti välttää eläintuotteita. Suomalainen maito, munat, nahat ja liha eivät tule hyvinvoivista eläimistä vaan olennoista, joiden pahoinvoinnin laki takaa.

 

pic_5_824995_k825027_1200

Visioita eläimistä

emakkoKesäkuun alussa kävi ilmi, että valmisteilla olevasta uudesta eläinsuojelulaista ei tulekaan eläinsuojelullinen. Monien muiden valtioiden kehittäessä eläinsuojeluaan, Suomi on päättänyt jättäytyä edistyksestä pois ja siten antaa ymmärtää, ettei eläinten hyvinvoinnilla ole väliä. Emakot joutuvat edelleen elämään kääntymisen estävissä porsitushäkeissä, vailla mitään mahdollisuutta hoitaa porsaitaan, ja lehmät pysyvät tulevaisuudessakin päästään parteen sidottuina. Räikeiden epäkohtien lista on pitkä.

 

Lähtökohtana on raha. Nykyinen hallitus linjasi, ettei eläinsuojelu saa lisätä kustannuksia. Koska eläinten hyvinvointia ei voida parantaa ilman investointeja, ei hyvinvointia siten oteta lukuun. Eläinteollisuuden voitot ohittavat painoarvossaan eläinten näkökulman.

 

Eläinsuojelulailla onkin varsin vähän tekemistä eläinten hyvinvoinnin suojelun kanssa. Se ei perustu eettiseen huomiointiin, vaan liiketoiminnan mahdollistamiseen. Oleellisen tiivistää se, ettei nykyisessä laissa edelleenkään haluta puhua eläinten itseisarvosta. Lain valmistelijat eivät siten usko, että eläin olisi itsessään arvokas olento, jonka kohtelun tulee perustua myös moraalin varaan.

 

Ideologia eläinsuojelun esteenä

 

Filosofi Christopher Hamilton kirjoittaa teoksessaan Philosophy of Tragedy tavasta, jolla ajattelu palautuu visioihin, maailmankuviin. Me aloitamme visiosta koskien sitä, mitä maailma, sen olennot ja arvot ovat – mitä on ihminen, miten tulisi elää, mikä on merkityksellistä, mikä on oikein. Vasta tämän jälkeen tulee ajatustyö, eli halu tietää miksi ja millä perusteella. Meillä on siten ensin maailmankuva, ja vasta sitten pohdinta.

 

Ongelma on, että vision ensisijaisuus tarkoittaa, ettei pohdinta yleensä ulotu siihen. Se muodostaa lähtökohtamme, emmekä osaa suhtautua siihen kriittisesti. Hamilton väittääkin, että ihmisillä on taipumus hyväksyä vain ne argumentit ja tosiasiat, jotka tukevat hänen visiotaan. Koska me aloitamme nurinkurisesti johtopäätöksestä, on seurauksena, että se, mikä ei tue tuota johtopäätöstä, sivuutetaan. Ideologiat ja ennakkoluulot tulevat ennen kriittistä arviointia.

 

Tämä on Hamilton mukaan yksi ihmiselämän tragedia. Me olemme kyvyttömiä olemaan niitä rationaalisia olentoja, joita haluaisimme olla, ja joina itseämme usein pidämme. Tämä osoittaa ihmisen banaalin rajallisuuden: me luulemme olevamme älyn kyvyissämme häikäiseviä, mutta todellisuudessa vain tallaamme ennakkokäsitystemme polkuja huomaamatta, että teemme niin.

 

Myös eläinkuvassa näkyy vastaava tragedia. Se on usein voimakkaan ideologinen, lähtien liikkeelle siitä oletuksesta, että eläin on lihaa. Tälle visiolle löytyy pitkä historiallinen ja kulttuurinen juuristo, onhan eläimiä hyödynnetty lajihistoriassamme vuosituhannesta toiseen. Yksiulotteiseksi tuo visio kuitenkin muuttui vasta modernilla aikakaudella, jolloin eläimet imaistiin osaksi teollistuvaa yhteiskuntaa. Sian ja lehmän nielaisi taloudellista tehokkuutta ensisijaistava eläintuotanto, joka 1900-luvulla päästäessä alkoi tyystin sivuuttaa niiden olentojen mielen, tarpeet ja arvot, joiden lihaa ja maitoa se sylki ulos.

 

Samalla muodostui moderni ihmiskeskeisyyden ideologia. Tässä ideologiassa eläin on ainoastaan resurssi, joka on tarkoitettu ihmisen käyttöä varten. Ihmiskeskeisen ”vision” keskiössä on ihminen, ja kaiken muun asemana on olla hänelle hyödyksi. Me siis näemme todellisuuden heijastaen sen ylle omia tarpeitamme: me havaitsemme lehmässä vain sen, miten lehmästä voi olla meille itsellemme etua. Samalla tuo todellisuus sinällään alkaa hälventyä pois tietoisuudestamme. Lehmän mieli ja hyvinvointi muuttuvat asioiksi, joita ei enää huomioida, ja joihin saatetaan suhtautua jopa humoristisella halveksunnalla tai karkealla vähättelyllä.

 

lehma-4Jos metsästäjä-keräilijä oli osannut vielä nähdä yksilöllisyyttä ja arvoa niissä eläimissä, joita hyödynsi, kadotti eläinteollisuuden aikakausi näkymän siihen, että myös eläimellä itsellään on väliä. Tuosta näkymästä tuli korkeintaan mainoskieltä, ”hyvinvointipesua”, joka koettaa väittää maitolitran ostajalle, että suurimman osan elämästään paikoilleen pakotettu lehmä eli oikein mainion ja vapaan elämän. Taloudellinen voitto heitti eläimet kanvaasiin.

 

Tämä ideologia pursuilee esille kaikkialta. Se näkyy markkinoinnissa, kauppojen valikoimissa, ja poliitikkojen päätöksissä. Samoin se näkyy siinä, mitä kaupoista ostetaan, ja mitä juhannusgrilliin laitetaan. Sitä tuetaan sivuuttamalla uuvuttavan pitkä lista tosiasioita, aina eläinten kognitiivisista kyvyistä siihen, miten teollisuuden rutiininomaiset ja lainsuojaamat käytänteet pirstaloivat pois eläinten mahdollisuuden hyvään elämään.

 

Eläinsuhteen tragediat

 

Tähän liittyy useita tragedioita. Ensimmäinen tragedia on se, mitä tapahtuu niille 60 miljoonalle tuotantoeläimelle, jotka vuosittain Suomessa tapetaan. Ne eivät voi elää eläimellisesti: sika ei saa olla sika. Toinen tragedian aihe on, Hamiltonia mukaillen, ihmisen ideologiasokeus ja se, että eläinkuvaa määrittää aivan jokin muu kuin laaja-alaiseen tietoon perustuva ja moraalin huomioiva pohdinta.

 

Kolmas tragedia syntyy siitä, että toista vaihtoehtoa ei havaita – sellaista, joka mahdollistaisi sekä ihmisten että muiden eläinten hyvinvoinnin. Ihmiskeskeinen visio ei huomioi, että meidän ei ole pakko valita ihmisen ja eläimen välillä, asettaen edellinen kuninkaaksi ja jälkimmäinen resurssiksi. On mahdollista elää siten, että valitsee molemmat. Tällaisen vaihtoehdon todellisuudessa lajien selviytyminen ja kunkin hyvä elämä lepää rinnakkaiselon, ei armottoman, seuraukset unohtavan hyödyntämisen varassa. Kuudennen lajien massasukupuuton keskellä on viimeinen mahdollisuus pysähtyä katsomaan, mihin hyödyntämisen ideologia on johtanut ja oppia uudenlaisia tapoja suhtautua ympäröivään maailmaan.

 

Tuossa uudessa suhtautumisessa avainsana on ”huolehtiminen”, ei ”hyöty”. Ihminen on kapasiteeteiltaan eläin, joka pystyy aiheuttamaan sekä ennennäkemätöntä tuhoa että toimimaan muita ja ympäristöään tukien. Erityisen traagista on, että hän on valinnut aivan liian usein ensimmäisen vaihtoehdon. Jälkimmäinen, huolehtimisen etiikka, on kuitenkin täysin mahdollinen.

 

Hamiltonin mukaan kukaan ei ole täysin turvassa visioiden voimalta. Me kaikki sivuutamme tosiasioita halussamme pitää kiinni ennakko-oletuksista. Silti on mahdollista laajentaa oman ymmärryksen kenttiä huomioimalla, miten, miksi ja millä seurauksilla uskoo. Tällöin tragedia hellittää otteensa. Tähän voisi lisätä, että elämä muuttuu vähemmän traagiseksi, kun havaitsemme, että emme ole täällä yksin, ja että myös muissa on sitä arvoa, minkä tunnistamme itsessämme. Tämä yksinkertainen toteamus mahdollistaa huolen ja huolehtimisen – sen, että pyrimme tukemaan, emme tukahduttamaan muiden hyvinvointia.

 

Huolehtimisen etiikka

 

Juuri tähän perustuu myös se voimistuva kritiikki, mikä on viime vuosikymmeninä osoittanut kyseenalaistavia lamppujaan kohti ihmiskeskeistä tapaa määritellä maailma. Visio onkin muuttumassa ja laajenemassa. Se sallii sisälleen enemmän tosiasioita koskien eläinten mieltä, kykyjä, tarpeita ja arvoa. Tuossa visiossa ihminen ei enää ole keskellä vaatimassa itselleen kohtuuttomia, ja yhä useampi hahmottaa, että myös muulla ja muilla on merkitystä.

 

Yksi uusista perusväitteistä on helppo hyväksyä: Taloudellinen voitto ei ole tärkeämpää kuin hyvä elämä. Tämä pätee ihmisiin, ja se pätee myös muihin eläimiin.

 

Meiltä ei vaadita paljoa, vain kykyä elää muiden rinnalla, myös noiden muiden hyvinvointia tukien. Tähän pieneen periaatteeseen sisältyy mahdollisuus muuttaa radikaalisti suuntaa. Se on pelastusreitti, jonka moni on jo omaksunut, ja joka on avoin kaikille. Se sallii lempeämmän, näkevämmän tulevaisuuden.

 

Kun käsissäsi on laki, joka tulee pysymään voimassa kenties 15 vuotta ja siten määrittämään noin miljardin eläimen elämän ehdot, onko tärkeämpää huolehtiminen vai taloudellinen voitto? Valitsetko hyvän elämän kaikille, vai tragedian?

 

16722756_10209468402360550_7209136766424103685_o