Pienpetometsästyksen vino eläinkuva

Jahdatut koiraeläimet

Suomessa on koiraeläimiä, jotka hakeutuvat lajitovereidensa joukkoon etsimään kumppania. Suomessa on kuitenkin myös metsästäjiä, jotka pannoittavat osan noista koiraeläimistä siten, että aina niiden löytäessä kumppanin, tämä tapetaan. Riistakameroita hyödyntämällä tehdään selvää myös mahdollisesti syntyneistä pentueista rauhoitusajan loputtua. Tämän tarinan voi ilmaista kliinisesti, kuten tehtiin Ylen sivuilla 6.2. julkaistussa jutussa, jossa näiden koiraeläinten tappamisen elämäntehtäväkseen valinnut metsästäjä kertoo kuinka käy ”poistamassa” pantaa kantavien kumppanit, lajitoverit sekä oletettavasti pennut. Sen voi myös ilmaista rehellisemmin, peittelemättä sitä, mistä on kyse.

Nämä sosiaaliset koiraeläimet hakevat sopivaa partneria pitkienkin välimatkojen päästä ja ovat pariuskollisia. Kumppanuus on niiden elämän keskiössä. Ne tuovat pentuja hoitaville kumppaneilleen ruokaa, ovat esimerkillisiä vanhempia (sekä uros että naaras huolehtivat jälkikasvusta tunnollisesti sekä hellästi) ja muodostavat vahvoja sosiaalisia siteitä. Tämä on niiden luonto, tätä ne tarvitsevat. Ne myös osaavat pelon, hädän, stressin sekä kiintymyksen. Kun tällaiselta eläimeltä riistetään vuodesta toiseen sille arvokkain, ovat seuraukset väistämättä synkät sekä niille, jotka tapetaan että itse pannoitetulle eläimelle. Niille elämä on jatkuvaa stressiä, sillä se on kroonisen menetyksen värittämää; näitä eläimiä kiusataan ja turhautetaan.

Yhteensä kyseenomaisia koiraeläimiä tapetaan vuosittain 170 000 yksilöä. Aina se ei tapahdu pantayksilöitä hyödyntämällä, mutta jälki ei ole koskaan kaunista. Niiden kohtalo ansaitsee hieman kartoitusta, sillä siihen kiteytyy ihmisen eläinsuhteen ongelmallisuus.

Koiria, supikoiria ja raatokoiria
1289047489_laliko-nature-animalsss_05Jos edellä mainittu tarina koskisi koiria ja siinä kerrottaisiin, kuinka koiran annetaan kerta toisensa jälkeen löytää lajitovereita ja kiintyä niihin vain, jotta nämä voitaisiin tappaa, ihmiset parahtaisivat ja syyttäisivät tekoa sadistiseksi. Koira on meille yksilö, sillä me tunnistamme sen mentaalisen kyvykkyyden: meille on ilmeistä, että nämä tilanteet olisivat koiralle kiduttavia, ja että teko olisi jo siksi paitsi tuomittava myös kohtuuttoman raaka. Tarina ei kuitenkaan kerro koirista, vaan niiden sukulaisista supikoirista. Juuri siksi se on arkipäivää.

Eläimiä luokitellaan ja kohdellaan hyvin eri tavoin riippuen siitä, mihin hyötyluokkaan ihminen on ne asettanut. Jotkut – kuten koirat – saavat paremman osan, kun taas toiset joutuvat teilattujen kategoriaan olennoiksi, joilla ei ole itsenäistä arvoa ja joille voi tehdä lähes mitä tahansa. Tässä luokittelussa ei ole kohtuullisuutta tai oikeudenmukaisuutta. Se ei perustu sen varaan, mitä eläimet itsessään ovat tai tarvitsevat, vaan puhtaasti siihen, mitä hyötyä ihminen eläimistä etsii. Niitä eläimiä, jotka jollakin tapaa kilpailevat ihmisen kanssa resursseista, odottaa karu kohtalo. Tähän luokkaan kuuluvat muun muassa pienpedot kuten supikoirat.

Jossain tuolla mielemme taustalla me tiedämme, että tällainen tapa arvottaa eläimiä on absurdi. Kenties verikätisinkin metsästäjä tunnistaa, että myös supikoiralla on mieli, ja että sen nimeämisessä vain loukutettavaksi, arvottomaksi otukseksi on jotakin pahasti vinosti sekä vialla. Jotta tällainen epämukava tieto ei tulisi liiaksi pintaan, monet luovat sen tielle harhautuksia. Tehokkain harhautus on negatiivisten leimojen heitto. Tuo harhautus on aina toiminut muiden ihmisten kohdalla – kun jokin ihmisryhmä on haluttu marginalisoida tai teurastaa, on sitä alettu nimitellä termein, joiden kautta siitä tulee erilainen, epäilyttävä ja inhottava. Tällöin ihmisiä kutsutaan ”syöpäläisiksi”, ”taudinkantajiksi”, ”saastaisiksi” tai ”rotiksi”, ja heidän hyödyttömyyttään sekä vahingollisuuttaan korostetaan julkein kirjaimin. Sama toimii suhteessa eläimiin.

Ylen juttu on täynnä tällaista erikoista nimittelyä. Metsästäjä kuvaa siinä supikoiria ”raatokoiriksi” ja rinnastaa ne hämmentävällä tavalla rottiin vain siksi, että molemmat voivat tulla lähelle ihmisasutusta. Jutussa luodaan liioiteltuja uhkakuvia taudeista, joita supikoirat voisivat levittää. Mikä omituisinta, niiden metsästys rinnastetaan historialliseen sotaan itärajalla, ikään kuin kyseessä olisi taistelu vihollista vastaan. Kuvasto on selvä: supikoirat maalataan vääristynein värein edustamaan saastaisuutta, tuholaisia, tauteja ja (koomista kyllä) peräti Neuvostovenäjää.

56a902111f00005000216c53Nämä kaikki leimat ovat katteettomia. Todennäköisyys, jolla supikoira levittäisi hankalia tauteja, on erittäin pieni ja toisaalta samoja tauteja voivat levittää myös muut koiraeläimet kuten ketut – supikoiran asettaminen syntipukiksi on siten omituista. Supikoirat eivät ole ”raatokoiria”: ne saavat ravintonsa raatojen sijaan lähinnä kasvikunnasta, jyrsijöitä ja pienriistasta. Supikoirat eivät myöskään ole rottia, mikä biologian kirjoista on helpohkoa todeta (sikäli kuin rotissa ylipäätään olisi mitään vikaa), eivätkä ne ole venäläisiä sotilaita toisesta maailmansodasta. Negatiiviset leimat, joilla supikoirien lahtausta koetetaan oikeuttaa, törmäävät pienenkin pintatarkastelun jälkeen omaan omituisuuteensa.

Kone vai eläin

Ylen jutun käsitys eläimestä kilpistyy metsästäjän lausahdukseen, jonka mukaan ”Supikoiralla ei oikeastaan ole elämässä muuta merkitystä kuin syödä ja lisääntyä. Siitä ei ole mitään muuta hyötyä, kuin häviävän pieni turkishyöty”. Eläimestä kasataan yhteen animal-871612_1920-770x513kuva hyödyttömänä, syövänä ja lisääntyvänä koneistona, jolla ei ole mieltä tai arvoa. Itse eläinten näkökulma jää näistä kertomuksista täysin pois. Tyystin kuvaamatta jää, että supikoirat ovat varsin oppivaisia, älykkäitä, tuntevia otuksia, joilla on omat tarpeensa, hyvinvointinsa ja perspektiivinsä todellisuuteen. Kyky sopeutua ihmisasutuksen läheisyyteen on yksi esimerkki niiden nopeasta oppimis- ja ongelmanratkaisukyvystä – supikoira kykenee vaihtelemaan käyttäytymistään tarpeen mukaan ja päättelemään, miten toimia. (Supikoirien kyky oppia ja elää ihmisen rinnalla, niiden ”koiramaisuus”, on johtanut maailmalla jopa niiden yleistymiseen lemmikkieläiminä.)

Mielen olemassaolo asettaa rajat sille, mitä muille olennoille voi tehdä. Sillä hetkellä, kun eläimellä on kyky tuntea, kokea ja ajatella, ei sen kohtelua pelkkänä bioresurssina voi oikeuttaa, eikä sitä voi nimetä syömiskoneeksi. On jonkinlaista olla supikoira, se on omanlaisensa subjekti, ja se ansaitsee huomattavasti parempaa kuin tulla leimatuksi yksinkertaisesti mekanismiksi, jonka voi surutta lahdata.

Kysymättä myös jää, eikö ihmistä voisi yhtä lailla kuvata olennoksi, joka syö ja lisääntyy – tai paremminkin, eikö tämä kuvaus sopisi mihinkä tahansa eliölajiin. Me kaikki syömme, suuri osa meistä lisääntyy, ja silti me olemme myös paljon muuta. Miksi siis tehdä supikoirasta yksiulotteinen karikatyyri, kun sen voisi tehdä meistä jokaisesta, ja kun se
lajista riippumatta on aina yhtä tökerö? Ennen kaikkea on kysyttävä, mikä ihmisen hyöty on. Mikäli supikoiria saa listiä hyödyttömyyteen vedoten, miten kävisi, jos samaa asennetta 20-shocking-photos-of-humans-slowly-destroying-planet-earth-17sovellettaisiin ihmiseen? Ympäristöfilosofi Paul Taylor on osuvasti väittänyt, että jos planeetan eliöitä tarkasteltaisiin universumin näkökulmasta, ihminen ei olisi ainoastaan hyödytön vaan pahin tuholainen, sillä se on onnistunut johtamaan planeetan kuudenteen lajien massasukupuuttoon sekä ympäristökriisiin. Me olemme painajainen sekä muille lajeille, ekosysteemeille että ympäristölle.

Kuvatessaan eläimiä hyödyttömiksi mekanismeiksi, juttu onkin kadottanut jotakin hyvin oleellista siitä, mitä on olla eläin, ja miten ongelmallista ”hyödyn” pohdinta on mietittäessä eliöiden arvoa.Se on myös kadottanut suhteellisuudentajun koskien sitä, minkälaisia lajeja nykytodellisuudessa voi pitää haitallisina, ja onko ihmisellä lajina ylipäätään enää mitään puheoikeutta asiassa.

Vieraantunut luonto- ja eläinsuhde

Lopulta supikoira-asenteet toistavat käsitystä, jonka mukaan luonnon ja eläinten arvo on vain siinä hyödyssä, mitä ne tuottavat ihmiselle. Täten niitä voi käyttää surutta ja rajoitta hyväksi sekä tuhota se, mikä ei hyötyä tuota. Juuri tämä asenne on johtanut nykytilanteeseen, jossa lajit kuolevat ympäriltämme ja ilmasto on lämpenemässä kauhua tuottavalla vauhdilla. Luonnon ja eläinten arvo sinällään – niiden itseisarvo riippumatta siitä hyödystä tai hyödyttömyydestä, mitä ne ihmiselle edustavat – on poistunut modernin länsimaisen ihmisen mielen horisonteista, ja jäljelle on jäänyt vääristynyt, lopulta vaarallisen tuhoisa asenne, jonka mukaan ihminen voi mielivaltaisesti hyödyntää, retuuttaa, säädellä ja hävittää luontoa sekä eläimiä omien egoististen etujensa nimissä.

Supikoirien lahtaamisen taustalta löytyykin vieraantunut eläin- ja luontosuhde, joka piilottaa alleen tappamisen yleisimmän motiivin: pienpedot kilpailevat riistalinnuista, ja täten ne ovat ”ongelma” joka tulee ”poistaa”. Ylen jutun metsästäjä haluaisikin hävittää ne Suomesta kokonaan, ikään kuin ihminen olisi luonnon ylijumala, joka oman triviaalin etunsa vuoksi voi tuhota kokonaisia populaatiota tai jopa lajeja.

Ylijumalaroolia tuetaan vetoamalla siihen, että supikoira on ”vieraslaji”. Ihminen olisi siten luonnon säätelijä, joka ylhäältä käsin päättää, kuka saa elää ja kuka ei. Vieraslaji-käsite on arkikielessä omaksuttu ongelmattomana, vaikka se on kaikkea muuta. Luonto muuttuu, lajit vaeltavat, ja joskus lajit saapuvat toisten lajien mukana uusille seuduille. Staattista luontoa ei olekaan. Ongelmaksi uusi tulokas muodostuu uhatessaan ekosysteemien kestävyyttä, mutta supikoira ei ole lähimainkaan tällainen uhka. Tutkimuksissa on itse asiassa havaittu, että supikoira syö varsin vähän riistalintuja, ja että riistalintukannat voivat jopa korreloida positiivisesti supikoirakantojen kanssa (1).

Supikoira on tullut alun perin Itä-Aasiasta. On kuitenkin myös toinen laji, joka on aikoinaan saapunut Suomeen kaukaa, ja osa sen edustajista juurikin idästä – ihminen. Sen sijaan, että päättäisimme teilata Suomeen hyvin sopeutuneita eläimiä hengiltä näiden alkuperään vedoten, olisi kenties hedelmällisempää viimein miettiä, miten taata sujuva, myös eläinten näkökulman ja arvon huomioiva yhteiselo kahden kaukaa tulleen lajin, ihmisen ja supikoiran, välillä.

js47408301

(Kuvassa lemmikkisupikoira. Tarkoituksena ei ole vihjata, että niiden pitäminen lemmikkeinä olisi hyvä idea, tai että ihmisten tulisi mennä metsiin supikoiria suukottelemaan, vaan pikemminkin muistuttaa siitä, että myös hieman lämpimämpi, huomioiva asenne supikoiriin on mahdollinen.)

 

(1) https://www.researchgate.net/publication/261362062_The_raccoon_dog_Nyctereutes_procyonoides_in_the_community_of_medium-sized_carnivores_in_Europe_Its_adaptations_impact_on_native_fauna_and_management_of_the_population

Mainokset

29 kommenttia artikkeliin ”Pienpetometsästyksen vino eläinkuva

  1. Tähän blogiin on, kuten muihin metsästystä koskeviin blogeihini, tullut ilmeisesti metsästäjiltä nimitteleviä vihaviestejä, joissa ei ole asiatekstiä lainkaan, ja joita siten en julkaise. Koettakaa hyvät ihmiset kiukkihuutelun sijaan perustella näkemyksiänne, jos sanottavaa on.

    Parille järkevämmälle kommentille koskien populaation liikakasvua: sudet ja ilvekset pitäisivät supikoirat mainiosti kurissa, jos niitäkin ei metsästettäisi maanrakoon.

    Tykkää

      1. Olisihan se hienoa, jos Suomessa kasvatettaisiin suurpetokantaa ilman, että metsästäjät pelkäisivät oman peura- tai hirvisaaliinsa puolesta. Onko siinä sinusta jotakin outoa, että kantoja voisi harventaa myös jokin muu laji kuin ihminen, eli tässä kohden vaikkapa ilves verottaa supikoiria? Ongelma taitaa olla siinä, että monet metsästäjät haluavat kaikki pedot pois, mikä on jo kovin vinoutunut käsitys luonnosta.

        Kuten blogissa jo totesin, vieraslajisuus sinällään on huono peruste tappamiselle niin kauan, kun ko. laji ja ei aiheuta merkittävää haittaa paikallisympäristölle, mitä supikoiran kohdalla ei tapahdu. Vieraslaji.fi -sivustolta poimittua: ”Vieraslaji supikoiran levittäytymisen alkuvaiheissa mielikuvissa eli näkemys lajin suuresta haitallisuudesta alkuperäislajistolle. Aihetta selvittäneiden tutkimusten tulokset eivät kuitenkaan ole Suomessa vahvistaneet tätä mielikuvaa kuin osittain. Saadut tulokset eivät myöskään ole yksiselitteisiä, vaikkakin valtaosassa tutkimuksia supikoiralle ei ole osoitettu merkittäviä vaikutuksia paikalliseen lajistoon, muutamia alueellisia poikkeuksia lukuun ottamatta. Supikoiran ei ole voitu osoittaa kilpailevan minkään alkuperäisen lajin kanssa, vaikka kilpailu olisi alkuperäisten keskikokoisten nisäkäspetojen ravintovalikoiman päällekkäisyyksin perusteella teoriassa mahdollista.”

        Tykkää

    1. Lintukantojen ehdottomasti suurin verottaja on ihminen. Tämä juuri on ongelma: supikoiria jahdataan usein egoistisin motiivein, haluna turvata metsästäjän oma saalis. Kysymättä jää, millä perusteella luonto tai sen eläinpopulaatiot kuten esimerkiksi vesilinnut ”kuuluvat” ihmiselle. Eikö ihmistä yhtä hyvin voisi kutsua ”linturosvoksi”?

      Tykkää

  2. Onko sinulla jotain lähdettä (ns. oikeaa faktaa) tukemaan tätä kirjoitustasi, vai onko tämä puhtaasti mielipide kirjoitus?

    Tykkää

    1. Huokaus. Mitä faktaa epäilet? Sitä, että Suomessa käytetään myös pantasupikoiria metsästykseen? Vai sitä, että supikoira on mielen omaava yksilö? Sitä, että supikoira ei ole kaikkialle tauteja kantava olento, ja että tautien levittäjiä on myös muita? Tai kenties sitä, että supikoira ei ole neuvostoarmeijan edustaja? Blogi perustuu faktoihin, metsästäjien irvikuvat supikoirista puolestaan eivät.

      Tykkää

      1. Hei,

        Minäkin kyselisin lähteiden perään. En siksi, että olisin eri mieltä kanssasi, päin vastoin. Työskentelen päivittäin toislajisien oikeuksien puolesta ja haluaisin voida hyödyntää blogipostaustasi. Sinulla on paljon mahtavia pointteja ja tärkeä sanoma. Nyt en kuitenkaan voi mennä monien tärkeiden pointtiesi alkujuurille, koska et ilmoita lähteitäsi. En sano, että kaikkia lähteitä pitäisi blogitekstissä ilmoittaa, mutta edes pääasialliset lähteet, jotka Esimerkiksi eläinten näkeminen kognnitiivisina toimijoina on edelleen monille vaikeasti sulatettavaa tietoa jopa sellaisten ihmisten parissa, jotka päivittäin työskentelevät esimerkiksi hevosten, koirien tai nautojen kanssa. Siksi olisi mahtavaa, jos pystyisit viittaamaan tutkimukseen, joka esimerkiksi puoltaa koiraeläinten emotionaalisia kykyjä yms. En sano toki, että blokitekstissä tarvitsisi kertoa kaikkia mahdollisia lähteitä, joihin viittat. Uskon, että kirjoitat pitkälti muistisi varassa hyödyntäen sitä tietopohjaa, joka sinulle on vuosien mittaan kerääntynyt. Mutta keskeisimmät pointit kannattaa kuitenkin aina ”taata” läheellä, johon tekstissä viittaat. Näin oma sanasi tulee painavammaksi ja ne, jotka haluavat kanssasi jakaa tällaista sanomaa, voivat tehdä niin helpommin, uskottavammin ja kattavammin. Hyvät lähdemerkinnät ovat meidän yhteinen etumme.

        – Mari

        Tykkää

      2. Tässä blogissa ei ollut niin suuria väitteitä, että olisin katsonut lähteet aiheelliseksi – ja toisaalta, mikäli jota kuta arveluttaa niiden totuudellisuus, asia selviäisi nopeasti googlettamalla. Muutenkin akateemista työtä tekevänä on ”vapaa-ajalla” (blogin parissa) rennompaa kirjoittaa vapaasti siten, että ei väritä tekstiään jatkuvilla lähdeviitteillä, jotka saattavat muutoinkin tehdä tekstistä kuivaa ja työlästä luettavaa. Monien seikkojen kohdalla myös toivoisin, että viitteitä ei enää tarvittaisi, yhtenä esimerkkinä juurikin eläinten mieli. Vuonna 2012 Cambridgen yliopistossa julkaistiin asiaa hyvin kuvaava, kymmenien tutkijoiden allekirjoittama julistus, jossa pyydeettiin, että eläinten tietoisuus hyväksyttäisiin jo siten, ettei sitä enää kyseenalaistettaisi – muutoin ymmärryksemme eläimistä jää tankkaamaan aivan alkukysymysten pariin, etenemättä siitä koskaan. Eri tieteenaloilla on jo varsin laaja-alaisesti tunnistettu, että eläimistä löytyy kehittyneitä mielellisiä kykykyjä, ja tähän eläinten joukkoon kuuluvat vähintäänkin kaikki nisäkkäät ja linnut, sekä jopa monet selkärangattomat. Koiraeläinten mielten – mm. juuri tunnekykyjen – kyseenalaistaminen vaikuttaa tässä valossa jo lähes absurdilta.

        Olet kuitenkin ehkä oikeassa siinä, että edelleen on ihmisiä, joille eläinten mieli on outo aihe. Koetan tulevissa blogeissani eläinten mielestä puhuessani muistaa tämän paremmin. Jos joku tässä kohden vielä haluaa lähteen koiraeläinten kognitiivisille ja emotionaalisille kyvyille, annan lähdevinkiksi maailmalla alan johtavan tutkijan, professori Marc Bekoffin kattavan tuotannon, jossa on, mistä valita.

        Tykkää

      3. Jos sinulla ei ole kirjoituksesi pohjalla muutakuin omat ajatuksesi ja sanomasi, eikä mitään tieteellistä faktaa sitä ei voi pitää luotettavana artikkelina. Vinkkinä vaan.

        Tykkää

      4. Olen havainnut, että silloin, kun jokin asia ei miellytä sisällöltään, sitä haukutaan ”epätodeksi” kertomatta, mikä varsinainen kohta siinä on virheellinen. Tämä lienee aika yleinen reaktio epämiellyttävään tietoon. Blogi perustuu tästä reaktiosta huolimatta tosiasioihin. Mikä kohta sinusta siis on epätosi?

        Tässä hieman yksityiskohtaisemmin:

        1) Koiraeläinten älykkyyttä ja tunne-elämää laajasti ja eri lajeissa tutkinut, maailmalla kenties arvostetuin etologi, professori Marc Bekoffin laaja tuotanto kertoo varsin selkeästi siitä, että supikoirakaan ei ole ”kone” vaan tunteva, ajatteleva, oppivainen yksilö.

        2) Supikoiran haitallisuuden liioittelusta löytyy tekstiä esim. vieraslaji.fi -sivustolta: ”Vieraslaji supikoiran levittäytymisen alkuvaiheissa mielikuvissa eli näkemys lajin suuresta haitallisuudesta alkuperäislajistolle. Aihetta selvittäneiden tutkimusten tulokset eivät kuitenkaan ole Suomessa vahvistaneet tätä mielikuvaa kuin osittain. Saadut tulokset eivät myöskään ole yksiselitteisiä, vaikkakin valtaosassa tutkimuksia supikoiralle ei ole osoitettu merkittäviä vaikutuksia paikalliseen lajistoon, muutamia alueellisia poikkeuksia lukuun ottamatta. Supikoiran ei ole voitu osoittaa kilpailevan minkään alkuperäisen lajin kanssa, vaikka kilpailu olisi alkuperäisten keskikokoisten nisäkäspetojen ravintovalikoiman päällekkäisyyksin perusteella teoriassa mahdollista.”

        3) Supikoira voi levittää tauteja, mutta kuten yleistieto tai pienikin asian googlaaminen osoittaa, niin voivat muutkin koiraeläimet. Tässä kohden tappamista asiallisempi vastaus ovat esimerkiksi rokotesyötit.

        Tykkää

      5. Kuten edellä sanoin, sinun täytyy kertoa, mikä nimenomainen kohta mielestäsi vaatii lähdettä. Itse lähden siitä, että monet asiat kuuluvat yleistietoon – tästä esimerkkinä se, että koiraeläimet ovat tietoisia, tuntevia otuksia. Lähteitä tälle asialle olisi roppakaupalla, mutta niiden listaaminen tuntuu yhtä hölmöltä kuin sen lähteittäminen, että koira on tunteva, ajatteleva otus.

        Tarjosin jo edellä erilaisia lähteitä blogin eri väitteille, mutta tivaat edelleen ”ko. tiedon” lähdettä kertomatta, mistä tiedosta nyt on kysymys. Mikä kohta blogissa sinua siis askarruttaa, ja mille vielä haluaisit lähdettä?

        Tykkää

  3. ”Lintukantojen ehdottomasti suurin verottaja on ihminen”. Tämähän ei pidä paikkaansa. Muistaakseni metsästyksen osuus kanalintujen kuolleisuudesta on n. 3 % ja tästäkin osasta osa kuolisi esim. petojen toimesta. Kannan ehdottomasti suurin verottaja petoeläimet ja väärään aikaan osuvat kylmät sääolosuhteet poikasille. Näin on aina ollut ja tulee olemaan, niin kuuluukin. Supikoira vain on vieraslaji Suomessa, erittäin tehokas lisääntymään eikä juuri vihollisia ihmisen lisäksi. Supikoira tuhoaa myös erittäin tehokkaasti vesilintujen pesiä uimalla luodolta toiselle ja syömällä löytämänsä munat. Faktat kuntoon, kiitos.

    Tykkää

    1. Voinet ymmärtää, että viittasin juurikin eri saalistajiin lintukantojen verottojana, enkä esimerkiksi säästä johtuvaan kannan vaihteluun. Suosittelen metsästystilastoihin tutustumista, mistä pian näkee, että ravintonsa pääosin kasviksista ja pienjyrsijöistä saava supikoira verottaaa lintuakantoja promillen siitä määrästä, mihin ihminen yltää. Kannattaa myös tutustua niihin tutkimuksiin, jotka käsittelevät supikoirien vaikutusta vaikutusta suomalaiseen lajistoon: näyttöä siitä, että supikoiraa voitaisiin pitää kovinkaan haitallisena otuksena tässä suhteessa, ei yksinkertaisesti ole, ja tutkimus viittaa siihen, että vaaroja on liioiteltu. Supikoirakuva on pahasti vinoutunut.

      Tykkää

  4. Rohkenen epäillä, onko kirjoittaja itse tavannut ko. koiraeläimiä muualla kuin Korkeasaaren eläintarhassa, saatikka poistunut kaupungin betoniviidakosta ”oikean” luonnon pariin. Lukemani perusteella, ns. ”faktat” on temmattu metsästäjien vastustajien tms. sivustolta, jossa metsästäjiä toivotaan ampuvan toisensa. Toivon, että kirjoitukset perusteltaisiin muutenkin kuin eläinrakkaudella, ilman omakohtaista kokemusta asiasta. Voidaan kutsua asiaa vaikka riistanhoidoksi. Kerrostalolähiöstä on helppo huudella.

    Tykkää

    1. Kirjoittaja on maalla syntynyt, maalla kasvanut, ja maalla asuva ihminen. Kuten blogistani käy ilmi, kuljen metsissä päivittäin. Supikoiriin törmään viikoittain, ja ne ovat minulle varsin tuttu laji. On ikävää, että metsästäjät lähtevät aina haukkumisen ja oletusten tielle silloin, kun kohtaavat kritiikkiä sen sijaan, että lähestyisivät tilannetta asia-argumentein. (Maalta muuteen löytyy reiluin mitoin niitä, jotka vastustavat monia metsästyksen muotoja.)

      Tykkää

  5. En tiedä olenko aivopesty, mutta käsittääkseni laajamittainen rokotesyöttien levittäminen itärajalle on suuresti vaikuttanut siihen, että mm. supikoirien levittämät taudit (tai tässä yhteydessä tauti, joka rabieksena paremmin tunnetaan) varsin hyvin kuriin maassamme. Isoin ongelma tällä hetkellä taitaa olla supikoirissakin viihtyvä kapi. Supien horrostaessa kylmät talvikuukaudet, ei kapikaan välttämättä aiheuta sairastuneiden yksilöiden kuolemaa, kuten kapiin sairastuneelle ketulle varsin todennäköisesti talvella käy. Tämä taitaa olla yksi syy supin taudinlevittäjämaineelle. Toinen syy on supikoirien lisääntymistahti, joka on jonkin verran kiivaampi kuin kotoperäisten pienpetolajien. Näin varsin suoraviivaisesti supikoiria pidetään tautipesäkkeinä; onhan se selvää, että yksi sairastunut supikoirapesue on mitä todennäköisemmin suurempi yksilömäärältään kuin kettupesue. Tässä sitä ollaan juupas-eipäs-väittelyn äärellä.

    Supikoirien laajamittainen metsästys, tai hävitys pantayksilöitä käyttämällä on varsin raakaa toimintaa, tästä faktasta ei ole kiisteleminen. Itse koen tilanteen myös vastuun ottamisena. Supikoirapopulaatio olisi Suomessa hyvin paljon pienempi, jos lajia ei olisi istutettu Venäjälle. Tilanne on tämä ihmisen oman toiminnan myötä. En näe mitään syytä tai oikeutusta ihmiselle siirrellä lajeja paikasta toiseen, koska vaikutuksia ei voida tietää kovin tarkasti etukäteen. Katastrofaalisia esimerkkejä kyllä löytyy, paljolti maapallon toiselta laidalta; ihmisen mukanaan tahallaan sekä vahingossa tuomat lajit ovat aiheuttaneet muutoksia alkuperäiseen ekosysteemiin. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, ovat muutokset olleet negatiivisia.
    Onko siis väärin, että ihminen ottaa ohjat käsiinsä ja pyrkii hävittämään vieraslajin joka uhkaa alkuperäistä lajia?
    Tässä yhteydessä hävittäminen on kaunis ilmaisu tappamiselle, tai miksei massamurhalle. Ihan miten asian haluaa ilmaista. Puhutaanhan suuren ihmismääränkin tappamisesta massamurhana, ja onhan ihminenkin vain eläin.

    ”Me olemme painajainen sekä muille lajeille, ekosysteemeille että ympäristölle.”
    On valtavan hieno ilmaisu tilanteelle! Nyt ollaan faktojen äärellä!
    Tässä yhteydessä oma mielipiteeni on se, että me itse voimme myös tehdä asioille jotain. YLE:n juttu Suomen pohjoisosissa tapahtuvasta laajamittaisesta supikoirien hävittämisestä oli nimenomaan juttu tästä aiheesta. Ruotsissa sekä Norjassa on pitkään pyritty siihen, että supikoira ei leviäisi raja-alueita pidemmälle. Viime vuodet tähän leviämisen estoon on laajamittaisesti osallistuttu myös Suomen puolella. Ilmeisesti rahoitusta tähän toimintaan tulee myös naapurimaista; yhteistyötä ainakin tehdään. Ihan hieno juttu se!

    Tässä ehkä kiteytyy oma mielipide: nykypäivän metsästys tulisi painottaa kohdistumaan vieraslajeihin.

    Kirjoituksessasi puutuit hienosti YLE:n jutussa olleeseen nimittelyyn. Mielestäni ryssävihan ylläpito ei ole ihan tätä päivää, eikä muukaan asenteellinen nimittely ole tarpeellista. Asioista voidaan puhua ja kirjoittaa ihan niiden oikeilla nimillä. Tunteita puoleen ja toiseen herää ilmankin.

    Kiitän hyvistä blogiteksteistäsi, vaikka tämän(kin) tekstin yhteydessä ajatusmaailmamme eivät kohtaa kovinkaan hyvin! Niinhän asioiden pitää ollakin; kyllä erimielisyyksiä maailmaan mahtuu. Kuuleehan sen kesäiltoinakin kun supit lähtevät ruuan etsintään; ei sekään porukka ihan sopuisaa ole.

    Lisäksi haluaisin ilmaista mielipahani siitä, että tämän(kin) tekstin ansioista olet joutunut asiattomuusryöpyn kohteeksi.
    Seuraavaksi tahtoisin kysyä sinulta, arvon kanssametsästäjä seuraavaa: mitähän meinaat saada aikaan sillä, että lähetät asiattoman, herjaavan, uhkaavan ja itsestäsi typerän kuvan antavan viestin, kun joku sattuu olemaan hieman eri mieltä kuin sinä?
    Olihan se arvattavissa, voisi joku sanoa, mutta ei millään tavoin oikeutettua. Tyhmiä ootte, senkin kielipuolet, haukkumasanoja viljelevät, umpimieliset, menneisyydessä elävät herjausviestien lähettäjät!

    Tykkää

    1. Kiitos asiallisesta viestistä! Vieraslajisuus itsessään ei ole hyvä peruste tappamiselle, vaan pikemminkin tulisi keskittyä siihen, mitä vaikutuksia lajilla on paikallispopulaatioihin. Supikoiran haitallisuudesta suomalaiselle luonnolle ei ole näyttöä. Tauteja se voi kuitenkin kantaa, mikä näistä kahdesta onkin oleellisempi asia. Tässäkin kuitenkin törmätään siihen, että supikoira ei suinkaan ole ainut vaikkapa rabieksen tai kapin levittäjä, ja että monia näistä sairauksista on mahdollista ehkäistä toisin kuin tappamalla. Kuten mainitsit, rabiesta voi torjua rokotesyötein, mutta myös kapin kohdalle on kehitetty luonnonvaraisille eläimille tarjottavaa lääkitystä. Kapin torjunta tappamalla on järjetöntä touhua, sillä kapi jää elämään maaperään, jossa eläin on viettänyt aikaansa. Kun yhden kapisen supikoiran tappaa, tulee tilalle jossain vaiheessa terve kettu tai supikoira, johon se jälleen tarttuu maaperästä. Siksi juuri lääkinnällinen reitti olisi tehokkain, mikäli alkusyyhyn todella halutaan päästä kiinni (ja kapinkaan alkusyy ei suinkaan ole supikoira, vaan sitä esiintyy kaikissa koiraeläimissä).

      Liked by 1 henkilö

  6. Olen taistellut koko ikäni kettujen, supien ja susien puolesta. Supi on kaikkein leimatuin, vaikka jopa erään vuoden Suomen luontokuvaajien kirjassa se on päässyt kanteen (kirja löytyy aina oikeasta palkistani) ja kutsun kuvan supia kultaiseksi supiksi.

    Olen liittynyt Animaliaan ja siinä oli viime syksyn aikana pitkä juttu supeista ja näistä vääristä uskomuksista, joita supien murhaajat levittävät. Valitettavasti annoin lehden eteenpäin. Siinä oli laitettu höpönhöpöksi, mutta asiantuntijalausunnoilla kaikki kapit yms.Voivathan tauteja levittää ihmiseläimetkin, mutta ihminen on luomakunnan ainoa peto ja raukka heikompiensa surmaaja!

    Vieraslajisuus on sekä tietämättömyyttä että rasismia, Jos vieraslajisuutta tarskastellaan pitkällä tähtäimellä, me olemme itse vieraslajeja. Ison puutarhan pitäjänä ja kasveista kiinnostuneena, tiedän myös, että monet kotoperäisinä pitämämme lajit ovat tulleet muualta.

    Jos rabies on syy järkyttävään teurastamiseen, niin sitten vain lääkesyöttejä luontoon!

    Mitä tulee näiden eläinten murhaajiin, niin he eivät ole penalin terävimpiä kyniä…

    Minulla on sisareni miehen,lehtikuvaajan ottama kuva supiperheestä heidän takapihallaan. Saanen linkittää tämän juttusi sillä kuvalla oikeaan palkkiini?

    Hyvä juttu ja tärkeä aihe: Kiitos♥

    Tykkää

  7. Erittäin valaiseva kirjoitus supikoirasta ja sen lainsuojattomuusesta. Monilla metsästäjillä on juuri tuollainen näkemys ja asenne supikoiraa kohtaan, sitä jahdataan ja lahdataan surutta. Ja suotta.

    Omakohtainen kokemus muutaman vuoden päästä, jossa metsästäjän mäyräkoira jäi loukkuun supikoiran pesään, kun ensin oli sinne itsensä ängennyt metsästäjän ”riistanhoitotyön” seurauksena. Supikoiran pesä oli hylätyssä ja sortuneessa maakellarissa, jonne mäyräkoira katosi.

    Ei aikaakaan, kun kymmenkunta metsästäjää saapui paikalle ja aloittivat kaivamisen, jotta maakellari saatiin auki. Lopulta päästiin perille, jossa mäyräkoira oli toisessa nurkassa ja supikoira toisessa nurkassa. Sitten kuului laukaus. Supikoira tapettiin siihen paikkaan ja urheat metsästäjät nauroivat kuin orgasmin saaneina.

    Typerää touhua, raukkamaista. Nyt ei käytetty savua supikoiran häätämiseen ulos pesästään, kun piti pelastaa myös mäyräkoira.

    Reijo Välkkynen

    ________________________________

    Tykkää

  8. Ihmettelen aina, miten kiivasta kyseenalaistamista herättää se, että kaikilla nisäkkäillä ja linnuilla tiedetään olevan perustunteet. Muita eläimiä ei ole vielä paljoa tutkittu, mutta vähäinen olemassa oleva tutkimustieto antaa ymmärtää, että myös matelijoilla olisi ainakin joitain tunteita, ja ne saattavat vielä yllättää kognitiivisilla kyvyillään. Tässä viitataan eräisiin tutkimuksiin, reippaat aikuiset osannevat itse hakea lisää tietoa http://www.livescience.com/49093-animals-have-feelings.html. Suomeksi löytyy hyvää tietoa Helena Telkänrannan julkaisuista sekä Jaana Pohjolan blogista https://elainkoulutus.fi/, jossa on myös viittaukset tutkimuksiin. Ikävä kyllä en ole vielä löytänyt lähdettä, johon olisi koottu kaikki alalta tehdyt tutkimukset.

    Tykkää

  9. Lainaus… *Supikoiran haitallisuudesta suomalaiselle luonnolle ei ole näyttöä* Kyllä on. Helsingin yliopisto suoritti supikoiran poistoa Viikissä ja ja lähialueilla reilu kymmenen vuotta sitten. Vaikutus vesilintujen pesinnän onnistumisen oli selviö. En ehdi etsiä linkkiä tälllä nololla älypuhelimella, mutta Jarkko Nurmi Riistakeskuksesta voi kertoa sinulle faktat. Riistakeskukselta, joka on tänä päivänä vihertynyt jopa liiaksi, löytyy sinulle ja teille paljon tutkittua tietoa supikoiran vahingollisuudesta alkuperäislajien turmiolle. Supikoiran vahingollisuuden tutkimustuloksen loppupäätelmä riippuuvuodenajasta. Keväällä kohteena on lintujen munat ja poikaset. Muulloin hyvin pitkäkti sammakot, kasvit ja raadot.

    Tykkää

    1. Viikissä tapettiin myös minkit. Eroa sen välille, oliko vesilintukantoihin vaikuttanut supikoira vai minkki, ei Viikin kokeilussa tehty. Blogissa mainitussa tieteellisessä tutkimuksessa puolestaan havaittiin, että supikoira ei yksinkertaisesti juurikaan hyödynnä vesilintuja ravinnossaan, ja että joissakin kartoituksissa on jopa osoitettu, että niiden populaatiot korreloivat positiivisesti vesilintupopulaatioiden kanssa (mikä voi johtua esimerkiksi siitä, että ne voivat vallata alueita muilta, tehokkaammin vesilintuja ravinnokseen käyttäviltä eläimiltä). Vastaavia tutkimuksia on muitakin, ja niitä löytyy mm. vieraslajit.fi -sivustolta.

      Tykkää

  10. Ihan mielenkiintoinen näkökulma ja jokaisellahan on tietenkin oikeus omaan mielipiteeseensä, tekstistä bongasin että niitä metsästetään 170 000 kpl/vuosi, eli jos metsästys lopetettaisiin niin hyvin karrikoidusti laskien tuosta määrästä tulisi n. puolet uusia lisääntyviä pariskuntia jotka tekisivät keskimäärin 10 pentua vuodessa eli 170 00072=85 000 pariskuntaa x10=850 000 pentua ensimmäisenä vuotena. Seuraavana vuotena 850 000/2=425 000 uutta pariskuntaa plus ne aiemmat 85 000 pariskuntaa = 510 000 pariskuntaa jotka saisivat siis taas 10 poikasta/pariskunta eli yli 5 miljoonaa poikasta toisena vuotena siitä kun metsästys olisi lopetettu. Kolmantena vuotena 2,5milj. pariskuntaa saisi taas 10 poikasta/pariskunta niin tuotto olisi 25miljoonaa poikasta siis kolmantena vuotena! Tämä siis karrikoidusti mutta osoittaa kuinka mahdottomaksi tilanne menisi jo kolmessa vuodessa. Näin siis nyky-yhteiskunnassa, ilman ihmisen asuttamista maapallolla, säätelisi ekosysteemi eläinpopulaatioiden määrää

    Nykyinenkin ankarasti verotettu kanta kärsii liian tiheästä populaatiosta jonka merkkejä on kapi, kapi leviää liian tiheässä supiyhteisössä ja johtaa aina sairastuneen yksilön pitkällisen kitumisen jälkeen kuolemaan.

    Sitä en itsekkään nykyään ymmärrä miksi näitä Supeja puhutellaan halveksittavasti, mielestäni kaikkea riistaa tulisi kunnioittaa ja ilman Supin kaltaista tehokkasti lisääntyvää turkisriistaa ei olisi esi-isämme saaneet vaatetettua itseään kylmien talvien varaksi turkiksilla. Yksi syy halveksittavuuteen voisi olla jonkinlainen psyykkaus itselle jotta on jokin peruste jonka avulla jaksaa näitä pyydystää sekä että pystyy sitten myös lopettamaan eläimen. Supithan ovat koiraeläiminä erittäin kauniita varsinkin terveet yksilöt joskin niiden haju on todella kuvottava.

    Mielestäni on siis erittäin tärkeää että supikantaa säädellään voimakkaalla metsästyksellä ettei kanta pääsisi muutamassa vuodessa räjähtämään käsiin. Vielä parempi olisi jos näitä pyydystettyjä yksilöitä hyödynnettäisiin tehokkaasti mm.turkisten talteenotolla sekä ruhojen käyttö esim.lemmieläinten ruokateollisuden raaka-aineena. Mikään ei ole turhattavampaa kuin tappaa riistaa ilman että olisi sitä tarkoitus mitenkään hyödyntää. Onneksi nykyään on jo olemassa yritystoimintaa ja yrityksiä jotka lunastaa metsästäjiltä luonnonturkiksia, tosin korvaus on niin pieni että se ei varsinaisesti houkuttele niitä nylkemään ja toimittamaan eteenpäin vaan metsästäjät toimivat silloin ideologiansa pohjalta.

    Mielipiteeni olen muodostanut sen pohjalta että itsekkin olen näitä supeja pyydystänyt vuosia, varmaan yhteensä lähemmäs sata kappaletta, joista suurin osa on tullut loukulla aivan pihapiirimme läheisyydestä, nykyään pyrin myös hyödyntämään supin turkisriistana parkitsemalla itselleni turkiksia talteen

    Tykkää

    1. Eivät lajit kasva eksponentaalisesti ilman ihmisen harjoittamaa metsästystä, vaan niiden kasvua säätelevät monet tekijät. Esimerkiksi populaation oma koko vaikuttaa monien lajien kohdalla siihen, kuinka paljon eläimet lisääntyvät – mikäli ravintoa on suuremman kannan vuoksi vähemmän, on myös lisääntyminen heikompaa. Tärkeää on myös muiden petojen huomiointi – supikoiria verottavat tehokkaasti esimerkiksi ilvekset ja sudet. Jos metsästäjät eivät ylläpitäisi sitä vinoutunutta politiikkaa, jossa kaikki pedot pyritään pitämään minimissä, ei supikoiran lisääntymisestä olisi pelkoa. Olisi hienoa elää todellisuudessa, jossa luonnon mekanismeja ymmärrettäisiin, kunnioitettaisiin ja tuettaisiin sen sijaan, että ihminen omaksuisi siitä vieraantuneen ”säätelijän” aseman.

      Kapi puolestaan leviää siksi, että sitä ei voi poistaa tappamalla – se jää elämään maaperään ja luolastoihin, joita eläimet ovat käyttäneet, ja kun yhden eläimen tappaa, saa muualta tilalle kulkeva, mahdollisesti toisenkin lajin edustaja kapin helposti itselleen. Taistelussa kapia vastaan on metsästys tehoton menetelmä.

      Kannattaa tosiaan muistaa, että kyseessä on kognitiivisilta kyvyiltään koiraa lähellä oleva eläin, tai (koska supikoira on edelleen omatoiminen, luonnonvarainen otus) luultavasti koiran oppivaisuudessaan ja päättelykyvyssään päihittävä. Minua kiinnostaa niiden kunnioittava tarkkailu, ei tappaminen, ja samaa toivon myös muille.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s