Uusi eläinsuojelulaki on vaarassa jäädä työkaluksi, jolla estää eläinten hyvä elämä. Siinä on joitakin edistysaskeleita, jotka liittyvät esimerkiksi valvonnan tehostamiseen. Samalla se kuitenkin sisältää merkillistä pysähtyneisyyttä ajassa, jolloin eläinten kyvyistä ja tarpeista ei ollut vielä kylliksi tietoa.

Lakiehdotukseen sisältyy monia hämmentäviä puutteita, joiden puitteissa edes minimaalisia hyvinvointiehtoja ei täytetä. Näitä puutteita ovat esimerkiksi porsitushäkkien ja parsinavetoiden salliminen. Emakkoa saa siis edelleen pitää sullottuna kääntymisen estävään, äärimmäisen ahtaaseen porsitushäkkiin erillään porsaistaan. Siten on sallittua estää paitsi aivan ehdottoman välttämätön tarve liikkua (tai edes kääntyä), myös luontainen tarve huolehtia jälkikasvusta. Lypsylehmää puolestaan voi edelleen pitää päästä parteen sidottuna, jolloin lehmä on pakotettu paikoilleen ja voi vain seisoa tai maata (samalla, kun sen jälkikasvu anastetaan pian syntymän jälkeen lihatuotantoon).

Myös turkistarhaus edelleen sallitaan, vaikka tutkimus kertoo sen rikkovan eläinten hyvinvointia räikeästi – lakiehdotus jopa esittää, että turkiseläimillä ei tarvitse edes olla vettä vapaasti saatavilla. Samoin broilereita voi edelleen kasvattaa tuhatpäisinä joukkioina valtavissa teollisuushalleissa, mikä tutkitusti sotii niiden keskeisiä, sosiaalisia kykyjä vastaan ja aiheuttaa pahimmillaan kuolemaan johtavaa stressiä. Lista lakiin jäävistä, silmiinpistävistä puutteista on pitkä.

Nämä eivät ole vaikeita kysymyksiä. Aivan jokainen eläin tarvitsee mahdollisuuden liikkua, huolehtia jälkeläisistään, toteuttaa uteliaisuuttaan ja seurata muita lajilleen tyypillisiä taipumuksia. Paikoilleen pakottaminen on eläimen näkökulmasta sietämätöntä. Evoluutio ei ole valmentanut sitä makaamaan tai seisomaan betonilattialla voimatta edes kääntyä tai kiertämään kehää ahtaassa metallihäkissä. Samalla tapaa on sietämätöntä jälkikasvusta erottaminen, tuhansien yksilöiden eläinryhmissä kasvattaminen ja monotoniseen, virikkeettömään ympäristöön pakottaminen. Eläinten kokeman kivun, stressin ja ahdistuksen määrän kuvitteluun ei tarvita muuta kuin realismia: kun aivan keskeisiä tarpeita rikotaan, on väistämättä seurauksena fyysistä ja psyykkistä piinaa.

Eläinten hyvinvointi vaatii sitä, että eläinten mieli ja siihen liittyvät kyvyt tunnistetaan. Tämä on aivan ehdoton alkuaskel eläinten hyvään kohteluun ja eläinetiikan aakkosten ensimmäinen kirjain. Siat, ketut ja lehmät todella ovat mielen omaavia olentoja: ne muistavat, kokevat, oppivat, kaipaavat, tarvitsevat ja ovat uteliaita sekä älykkäitä omilla tavoillaan. Tällaiset olennot eivät ole orgaanista raaka-materiaalia, mitä voi pakottaa, sulloa ja retuuttaa miten tahansa, vaan omia mielellisiä yksilöitään, jotka kokevat jokaisen teon, mikä niihin kohdistuu. Eläimet ansaitsevat paljon parempaa kuin mitä uusi lakiehdotus sallii.

Nykyinen eläintuotanto on teollisuutta, joka pakottaa eläimet niiden näkökulmasta hyvin epäluonnollisiin, väkivaltaisiin ja jopa mielipuolisiin olosuhteisiin. Eläinsuojelulain tehtävänä on tuoda esille tuota näkökulmaa ja ajaa eläinten etua. Suomen uuden lain kohdalla on käymässä toisin: eläinten etu on korvautunut eläinten käytöstä hyötyvän edulla.

Miksi uutta lakia valmistellut ohjausryhmä on valmis näin rajuihin hyvinvointirikkomuksiin? Vastaus on helppo: talous jyrää jälleen eläinten hyvinvoinnin. Ohjausryhmässä ovat olleet tuottajatahot ja elintarviketeollisuus hyvin edustettuina ja jälki näkyy. Eläinteollisuuden toivotaan olevan mahdollisimman kustannustehokasta, jolloin eläinten hyvinvointiin ei haluta panostaa. Mikäli on edullisempaa pitää emakkoa porsitushäkissä ja lehmää parressa, näin myös tehdään. Tärkeintä on saada eläimestä hyvä hinta ja myydä jauhelihaa, munia tai maitotölkkejä mahdollisimman halvalla.

Laki eläinten hyvinvoinnista jää ajastaan ja kansainvälisistä suuntauksista rajusti jälkeen. Siinä, missä monet maat ovat rohkeasti uudistaneet eläinsuojelupykäliään, jättää Suomen laki aidon uudistustarpeen huomiotta ja hidastelee vuosikymmenten takaisella tasolla. Suomi onkin jäämässä eläinsuojelun saralla yhä kauemmas Euroopan kärkimaista: suomalainen ei voi enää väittää, että sentään täällä eläimiä kohdellaan hyvin.

Ajat muuttuvat, tieto kasvaa, ja moraaliset asenteen kehittyvät. Eläinten mieltä koskeva tieto kulkee yhdessä sen yleistyvän ymmärryksen kanssa, että myös eläimillä on itseisarvoa. Kettu tai lehmä ovat siten sinällään arvokkaita otuksia riippumatta siitä, minkälaisiksi tuotteiksi ihminen voi ne pakottaa ja paketoida. Yhä useampi vaatiikin eläimille niiden kykyjen, tarpeiden ja arvon mukaista kohtelua.

Tilanteessa, missä laki ei pysty eläimiä kunnioittamaan tai suojelemaan, onkin paras vaihtoehto yksinkertaisesti välttää eläintuotteita. Suomalainen maito, munat, nahat ja liha eivät tule hyvinvoivista eläimistä vaan olennoista, joiden pahoinvoinnin laki takaa.