Luonto voi havahduttaa, tempaista toiselle tasolle, jolta asiat vaikuttavat tuoreilta, erilaisilta ja helpottavilta. Se vetää arvioimaan omaa itseä – maailmaa liian suljetuin katsein ja haluavin käsin hamuavaa ihmiseläintä – luovin tavoin. Se pyöräyttää meidät ympäri ja pysäyttää sitten uuteen asentoon. Erityisesti se houkuttelee arvioimaan ihmiseläimen sijaintia luonnon kartastossa, jossa insinöörimielten suunnittelemien katulinjojen sijaan kohoilee juurina … Jatka artikkeliin Luonto, kieli ja kokemus