Avain selviytymiseen? ”All you need is love”

Koronavirusta ei olisi ihmisten keskuudessa, jos eläimiä ei syötäisi. Ei olisi ollut myöskään HIV:ta, sarsia tai ebolaa, jotka kaikki tarttuivat ihmiseen alunperin lihasta. Me saisimme tälläkin hetkellä ottaa rauhallisesti vailla hätää viruskuolemasta, maailmantalouden romahtamisesta tai vessapaperista. Tästä kuitenkin vasta blogin lopussa. Ensin jotain ahdistusta helpottavaa ja viruksia torjuvaa, nimittäin rakkautta.

 

Ihastuneet koirat

Tiesittekö, että koirat ovat ”omistajiinsa” ihastuneita? Kun koira näkee illalla jälleen ihmisensä, sen mielihyväkeskukset aivoissa aktivoituvat ja kehoon virtaa rakkauden kemikaaleja, kuten oksitosiinia ja serotoniinia. Koiran pupillit laajenevat, se hyppii, vinkuu, nuolee ja  heiluttaa hilpeänä propelliksi muuttunutta häntäänsä. Usein koira vaikuttaa ylitsevuotavassa innokkuudessaan euforiselta, yhdennelletoista pilvelle päätyneeltä karvaiselta, läähättävältä rakkausolennolta.

Entä tiesittekö, että myös monet ihmiset kokevat samaa eläimiään kohtaan? Tutkimus osoittaa, että myös meidän ihmisapinoiden mielihyväkeskukset aktivoituvat, kun näemme jälleen koiramme, kissamme tai muun eläinkumppanin. Rakkautta maailmaan pirskottavat välittäjäaineet aina oksitosiinista serotoniiniin ja dopamiiniin saavat meidänkin pupillimme suurenemaan ja rintakehän lämpenemään, kun kätemme kurottavat kohti sydämemme eläinvalittua. Vaikka emme pompi ja läähätä (tosin poikkeuksia löytynee), voimme mekin lipua pilven päälle olessamme jälleen rinnakkain eläin-Paavon tai -Serafinan kanssa.

Kun itse kohtaan työpäivän jälkeen koirani, on eteisen matto sekunnissa rytyssä ja poskeni kuolassa, kunnes rauhoitan tyypit viereeni ja livumme rakkauslautalla hetken ilmakehän poikki suoraan olemisen ytimeen.

4E4A0108
Blogin kuvat ovat menneistä ja nykyisistä laumani jäsenistä.

 

Evoluution karkkitarjoilu

Tämä on biologista rakkautta. Rakkautta koskeva tutkimus ehdottaa, että rakkauden evolutiivinen funktio on edistää sosiaalisten eläinten yhdessäpysymistä ja sitä kautta selviytymistä. Se pitää jälkikasvun vanhempien luona ja toisin päin. Se saa myös (romantikot, katsokaa pois) romanttiset kumppanit pysymään rinnakkain niin pitkään, että jälkikasvu tulee tehdyksi ja huolletuksi. Jos lisääntyminen ei ole oleellista, se pitää romanttisia kumppaneita, kuten myös ystäviä ja muita rakastettuja, toistensa arkisena tukena, mikä edistää kaikkien hyvinvointia.

Biologinen rakkaus onkin lopulta välittämistä, kiintymystä ja huolenpitoa, jota ilmenee luultavasti kaikilla sosiaalisilla eläimillä. Se on myös yhteisöjä koossa pitävä verkko, jonka langat kulkevat solujemme läpi ja vetävät meitä muiden äärelle. Tasangolla yksin seissyt varhaisihminen olisi jäänyt hölmistyneenä sapelihammastiikerin iltapalaksi; yhteisöllisyys mahdollisti eloonjäämistä ja rakkaus puolestaan mahdollisti yhteisöt.

Jotta evolutiivinen funktio tulisi täytetyksi, on rakkauden tunnuttava hyvältä ja saatava aikaan voimakasta kiintymystä. Biologinen otus ei pyri muiden luokse, jos se ei tunnu kivalta ja helpottavalta; näin yksinkertaista kaikki on. Siksi aivot palkitsevat läheisyydestä. Kun rakkauden kohde on vierellä, hyrisemme rauhaa ja tyytyväisyyttä – kun se taas on kaukana, kaipaamme ja muutumme pikkuhiljaa hiuksiaan hipelöiviksi hermokimpuiksi. Aivot kiittävät rakkaan luo menemisestä ja siellä pysymisestä välittäjäaineiden ryöpsähdyksillä jopa siinä määrin, että jotkut jäävät rakkauskemikaalien addiktoimiksi haluten yhä uudelleen niiden euforiseen pöllyyn. Tätä kutsutaan ”ihastumiseksi” tai pitkittyneenä tilana ”obsessioksi” – valinta on sinun. Yhtä kaikki, rakkaus on aivojen karkkia, joka mahdollistaa sosiaalisten eläinten elossapysymistä ja maistuu siksi räjähtävän hyvältä.

312952_293422440681630_932819212_n

 

Evolutiivinen eläinrakkaus

Ihmisen kanssa kasvaneet ja lempeästi kohdellut eläimet saattavat siis kokea biologista rakkautta valitsemiaan ihmisiä kohtaan. Tämä on kunnia-asia – en tiedä mitään niin sielua yläilmoihin kohottavaa kuin päästä koiran rakkauden kohteeksi, sillä tämän universumin Rekut ovat siinä määrin mainioita tyyppejä, että heidän soisi voivan toimia valtionjohtajina. Vastaavasti (kuten edellisestä lauseesta ilmenee) ihmiset kokevat biologista rakkautta tiettyjä eläimiä kohtaan.

11037220_10152767714134220_4262170606509115764_o

Tutkimus paljastaa, että ihmiset voivat itse asiassa astua voimakkaisiin kiintymyssuhteisiin eläinten kanssa, jotka lopulta eroavat vain vähän ihmisten välisistä siteistä. Monet ihmiset saavat eläinystävyydestä kiintymyksen peruselementtejä – turvaa, hyväksyntää, tukea ja tukikohdan, jossa voi vain rauhassa oleilla. (Toim. huom.: jotkut raportoivat saavansa näitä asioita enemmän eläinystäviltään kuin puolisoiltaan.)

Usein eläinrakkauteen suhtaudutaan hiukan vähätellen, ikään kuin vain hitusen hömelöt ihmiset syyllistyisivät siihen kuolemansyntiin, jota kutsutaan koirille lepertelyksi. Joitain (yleensä heitä, jotka katsovat suotuisaksi pitää eläinten tappamista harrasteena), eläinrakkaus jopa ärsyttää. Eläinrakkauden vanhat biologiset juuret kertovat kuitenkin aivan toista tarinaa ja osoittavat, ettei ärtymykselle ole syytä. Rakkaustutkimuksessa lajienvälistä rakkautta pidetäänkin yleisenä tunteena, eikä siinä ole mitään merkillistä. Se kumpuaa luultavasti hyvin kaukaa oman lajimme historiasta, eikä siten suinkaan ole kaupungistuneen ihmisen ylen sentimentaalinen tai Disneyn studiolla piirretty keksintö. Koska rakkaus on sosiaalisten eläinten geeneihin kirjattu, on luontevaa, että he jakavat sitä sen platonisena versiona myös lajinsa ulkopuolelle.

Mutta miksi rakkaus ylittäisi lajirajoja – mitä evolutiivista funktiota tämä palvelee? Vastaus on selvä: myös eläinrakkaus palvelee selviytymistä. Ensinnäkin, se voi edesauttaa selviytymistä hyvin käytännöllisellä tasolla. Kun joku esivanhemmistamme rakastui suteen ja päätti alkaa ruokkia tämän pentuja, tuli hän lopulta mahdollistaneeksi sen, että lajimme seuraan hölkytteli tuhansia vuosia myöhemmin koira, joka alkoi edesauttaa ihmisen selviytymistä konkreettisilla tavoilla. Koirasta tuli yhteisön turvavartija, muiden petojen karkottaja, metsästysapu, työeläin, seuralainen – lista koiran ihmiselle antamista asioista on pitkä ja ihailtava (kunpa vain voisimme sanoa samaa asioista, joita ihminen on antanut koirille).

1455995_693446384012565_658578748_n

Toiseksi, tutkimus osoittaa, että rakkaus eläimiä kohtaan edesauttaa sekä psyykkistä että fyysistä terveyttä. Se esimerkiksi lisää positiivisuutta ja kutoo meihin psyykkistä tasapainoa. Se myös vähentää stressiä, alentaa verenpainetta ja madaltaa pulssia – karvaisen supermussukan rakkaus voi siten suojella sydän- ja verisuonisairauksilta.

Kolmanneksi, rakkaus eläimiin opettaa ihmisille empatiaa ja huolenpitoa, mikä edelleen mahdollistaa sitä, että kohtelemme hyvin myös muita ihmisapinoita – ja tämä jälleen edistää selviytymistämme niin yksilöinä, populaatioina kuin lajinakin.

Rakkaus eläimiin tekeekin ihmiselle hyvää. Se tukee omaa selviytymistämme ja hyvää elämää. Tämä ei ole pieni vaan varsin valtava juttu, joka on kymmenentuhannen järsityn kengän, raavitun tapetin tai syödyn sohvan arvoinen.

14051732_10153983760434220_4817507568696323210_n

 

Rakkauden moraali

Biologinen rakkausmääritelmä on vain yksi tapa hahmottaa rakkautta. Filosofiasta löytyy liuta toisenlaisia määritelmiä, eikä rakkautta kannatakaan täysin redusoida välittäjäaineisiin tai geeneihin. Me kuitenkin olemme myös soluja ja kromosomeja, joten rakkauden biologia vaikuttaa meissä, vaikkei se koko totuutta kertoisikaan. Se myös muistuttaa siitä, ettei rakkaus ole niinkään naiivia kirmailua kukkaseppeleet ohimoilla ja verkkokalvot pinkkeinä, vaan evoluution meihin rakentama, selviytymisen kannalta välttämätön tunne. Myös eläinrakkaus on siten lopulta jopa elintärkeä taito, joka mahdollistaa paljon ja ansaitsee tulla alleviivatuksi vahvoin värein.

Biologiseen eläinrakkauteen liittyy kuitenkin rajoituksia. Ensinnäkin, en suosittele lemmikkieläinten hankkimista sen ajatuksen motivoimana, että verenpainelääkkeet voi tämän jälkeen heittää peltoon. Eläinrakkaus vaatii ihmiseltä paljon – sitä, että eläimille taataan olosuhteet ja hoito, jotka kokonaisvaltaisesti kunnioittavat niiden tarpeita. Kestävä rakkaus ei vain etsi itselle kivoja fiiliksiä vaan pyrkii tukemaan toista, pitämään tästä huolta, olemaan tälle läsnä vaikeuksienkin läpi. Tämä pätee myös eläinrakkauteen, jonka on pystyttävä mahdollistamaan eläinten hyvää elämää. Ihmisen on annettava eläimelle kiintymyksen vastavuoroiset elementit: turvaa, hyväksyntää, tukea ja rauhaa.

Biologinen eläinrakkaus on myös täysin mahdollista ilman, että eläimestä tulee lemmikki. Kiintymys voikin tapahtua kaukaa; olen itse rakastanut luonnonvaraisia eläimiä kuten korppeja ja kettuja etäältä, tulvien oksitosiinin ilolaineita nähdessäni niistä vilauksen. Toisaalta, jos lemmikin mielii, kannattaa muistaa, ettei yksikään eläin kuulu häkkiin ja että olisi erinomaista, jos ihmiset antaisivat kodin löytöeläimille sen sijaan, että hankkisivat niitä kasvattajilta. Maailmassa on miljoonia kodittomia koiria ja kissoja, joiden elämä on usein stressattu, repaleinen ja lyhyt; miksi ei siis antaa kotia yhdelle, kahdelle (tai viidelle) heistä?

319918_293421694015038_1854318904_n

Toiseksi, eläinrakkauden ei aina tarvitse olla intensiivistä saatika euforista. Se voi olla arkista, myös etäältä tapahtuvaa välittämistä muista olennoista. En toivokaan sitä, että hihkuen heittäytyisimme lehmien tai hirvien kaulaan roikkumaan tai altistaisimme vaivaantuneet koirapolomme jatkuvalle pusuhalitukselle. Päinvastoin, rakkaus on parhaimmillaan toisen perspektiivin tunnistamista ja tukemista sekä yhteyden kokemista ilman sen merkillisempää hurmiota.

Kolmanneksi, eläinrakkaus ei tarkoita, että otaksuisimme myös suden tai puuliiterin rotan rakastavan meitä. En siis suosittele myöskään suden kaulaan ripustautumista tahi tämän posken hellää suukottelua. Eläinrakkaus voi olla vastavuoroista, mutta usein ihminen on rakkaudessaan yksin ja juuri sitä kautta osoittaa rakkauden altruistisia, epäitsekkäitä potentiaaleja.

Neljänneksi, biologinen eläinrakkaus on hitusen puolueellista. Se kohdistuu helpoiten söpöihin eläimiin, joilla on pentumaisia piirteitä tai jotka muistuttavat ihmistä (sanoinko jo sanan ”Disney”?). Siten se suosii suloisia nisäkkäitä muiden eläinkunnan kulkijoiden jäädessä aivan liian usein rakkauden piirin ulkopuolelle. Onneksi rakkaus on kuitenkin kulttuurisesti joustavaa: kun ihminen oppii, että myös muut kuin mahdottoman lutuiset eläimet ovat rakkauden arvoisia, voivat kiintymyksen oksitosiinipöllyt lehahtaa ilmaan myös vaikkapa lehmien, susien, haukien tai rottien kohdalla. Kaikki riippuu siitä, kuinka paljon meillä on taitoa muistaa muiden eläinten näkökulma – se, että nekin ovat yksilöitä.

Gilda

 

Tulevaisuuden eläinrakkaus

Eläinrakkaus on geeneissämme ja asia, jonka kehittäminen voisi kehittää myös omaa elämäämme hurjin loikin eteenpäin. Itse asiassa, jos vain oppisimme rakastamaan myös muita eläimiä kuin sylissä kiehnääviä koiria tai verhoissa roikkuvia kissoja, saattaisimme pelastaa itsemme ja ison liudan muita lajeja. Tällöin rakkaus täyttäisi evolutiivisen funktionsa sellaisella eksponentilla, että universumi voisi vain kiljahtaa ja heittää volttia.

Ajatelkaa: jos rakkautta välittämisenä ja ymmärryksenä yletettäisiin myös sikoihin, kanoihin ja lehmiin, loppuisi eläinteollisuus tuota pikaa ja ilmastonmuutoksen sekä lajien massasukupuuton yksi suuri syy katoaisi. Mikä voisi edesauttaa Homo sapiensin ja muiden lajien selviytymistä yhtä paljon? Koronaviruksen ajankohtana ei voi olla ajattelematta myöskään tätä: virus loikkasi ihmisiin kaltoinkohdeltujen eläinten lihasta. Rakkaus olisi senkin estänyt.

”Love is all you need”, ilmoitti Beatles, ja vaikka tarpeellisten asioiden lista lienee hieman pidempi, on rakkaudessa kaiken hyvän alku – lajirajoista riippumatta. Toisinaan juuri eläinrakkaus on kaikki, mitä tarvitset.

 

hapea_ja_rakkaus_kannetdia
Lisää aiheesta löytyy täältä.

 

Lähteitä:

(Suomessa koirien tunteita on tutkinut muun muassa Outi Vainio tutkimusryhmineen)

Kurdek, Lawrence A. 2008. “Pet Dogs as Attachment Figures.” Journal of Social and Personal Relationships 25 (2): 247–66.

Logan, A., and E. Selhub. 2013. Your Brain On Nature: Become Smarter, Happier, and More Productive, While Protecting Your Brain Health for Life. London: Collins.

Nagasawa, Miho, Kazutaka Mogi, and Takefumi Kikusui. 2009. “Attachment between Humans and Dogs.” Japanese Psychological Research 51 (3): 209–21.

Odendaal, J, and R A Meintjes. 2003. “Neurophysiological Correlates of Affiliative Behaviour between Humans and Dogs.” Veterinary Journal (London, England : 1997) 165: 296–301.

Prato-Previde, Emanuela, Deborah Custance, Caterina Spiezio, and Francesca Sabatini. 2003. “Is the Dog-Human Relationship an Attachment Bond? An Observational Study Using Ainsworth’s Strange Situation.” Behaviour 140.

Zilcha-Mano, Sigal, Mario Mikulincer, and Phillip R Shaver. 2011b. “An Attachment Perspective on Human–Pet Relationships: Conceptualization and Assessment of Pet Attachment Orientations.” Journal of Research in Personality 45 (4): 345–57.

 

 

Rakkaus ja eläimet

Veikkauksen verkkojulkaisu Inhimmillisiä uutisia julkaisi viime viikonloppuna jutun, jossa haastateltiin sekä minua että lampuria. Toimittaja oli tehnyt laadukasta, tasapainoista työtä: sekä myönteinen että kriittinen näkökulma eläintuotantoon tulivat esille. Lampuri kertoi omasta ammatistaan ja empatiasta eläimiä kohtaan, ja minä puolestani toin esille eläinsuhteen mahdollisia ongelmakohtia. Näin hyvät lehtijutut usein syntyvät.

Juttu kuitenkin poistettiin netistä pian sen jälkeen, kun joku oli näin sosiaalisessa mediassa vaatinut. Veikkauksen johtaja kertoi minulle, että päätös ei johtunut jutun sisällöstä vaan siitä, että se oli herättänyt voimakkaan reaktion. Hiukan ihmettelen tuota reaktiota. Itse toivoisin, että erilaisia, perusteltuja näkemyksiä tulee voida esittää – silloinkin, kun ne ovat kriittisiä. Lisätietoja voi pyytää, keskustelu on suotavaa, eri mieltä voi olla äänekkäästi ja voimalla, mutta sen vaatiminen, että perusteltavissa olevat kannat tulee yksinkertaisesti poistaa netistä, johtaa harvoin hyvään.

Olen pitkään kritisoinut eläintuotantoa ja puhunut eläinten hyvän elämän sekä arvon puolesta. Osa tätä on ollut se, että en kohdista niinkään huomiota yksittäisiin tahoihin, vaan hahmotan asiaa laajempana ilmiönä. Olenkin usein keskittynyt ihmis- tai eläinkuvaan, poliittiseen ohjaukseen, talouden ylikorostukseen sekä kulttuurisiin uskomuksiin ja tottumuksiin. Tarkoitukseni ei ole ollut syyttää ”pahoja tuottajia” kaiken taustapiruna – päin vastoin, yleensä huomion kohteena on ollut enemmänkin kuluttaja. Myös tuottajien eläinsuhteesta on kuitenkin voitava esittää näkemyksiä, jos niitä kysytään.

 
Eläintuotannon empatia?

Mitä sitten tapahtui? Jutun keskiössä olivat asenteet eläimiä kohtaan, ja minulta kysyttiin empatian mahdollisuudesta osana eläintuotantoa. Viittasin tutkittuun väitteeseen, jonka mukaan eläintuottajien empatia eläimiä kohtaan on alhaisempi kuin vaikkapa kaupunkilaisten. En kieltänyt, että eläintuottaja voisi olla empaattinen – totesin ainoastaan, että heidän keskuudessaan eläinempatia on tutkimusten mukaan vähemmän yleistä.

Empatia ja hyötykäytön priorisointi kilpailevat siten keskenään.

Australialaistutkija Adelma Hillsin 1990-luvulla tekemät asennekartoitukset ovat tällä saralla tunnetuimpia (Hills 1993; 1995). Niiden perusteella eläintuottajien eläinempatia on eläinaktivisteja sekä suurta yleisöä alhaisempaa: eläintuottajat lähestyvät eläimiä korostetummin välinearvon kautta, kun taas empatia jää todennäköisesti muita tutkittuja ryhmiä pienemmäksi. Hillsin kehittämän mallin mukaan eläinten hyötykäyttö laskee eläinempatiaa sekä vaikuttaa eläimiä koskeviin uskomuksiin. Tämä näkemys on saanut runsaasti tukea ja Hillsin tutkimuksiin on viitattu paljon.

Esimerkiksi tunnettu eläintutkija James Serpell (2004) on väittänyt, että positiiviset tunteet (kuten empatia) ovat usein ristiriidassa hyötykäytön kanssa: mikäli yksilö siis orientoituu eläimiin ensisijaisesti hyötykäytön kautta, empatia vaikeutuu. Tuoreen saksalaistutkimuksen (Heise & Theuvsen 2018) mukaan eläintuottajien asenteet eläinten hyvinvoinnin parantamista kohtaan liittyvätkin usein taloudellisiin näkökulmiin: sitä, halutaanko eläinten olosuhteita kohentaa, hahmotetaan taloudellisen edun kautta. Empatia ja hyötykäytön priorisointi kilpailevat siten keskenään. Hyödyn korostaminen voi johtaa myös eläinten mielen kiistäminen ja sitä kautta alentaa empatian mahdollisuutta. (Bastian et al. 2011.)

Hyötynäkökulma voi toki värittää myös tavallisen kuluttajan eläinkuvaa. Jos lehmä on pelkkää pihviä, kaventuu empatia. Siksi pelkästään tuottajia ei voi osoittaa sormella, vaan kritiikin ensisijaiseksi kohteeksi on asettava hyötykeskeisyys sinällään. Empatian ja hyötykäytön välinen ristiriita korostuu useissa tutkimuksissa ja sitä voi tarkastella myös käänteisesti. Esimerkiksi Ann C. Eckardt Erlanger ja Sergei Tsytsare (2012) ovat osoittaneet, että korkean empatian omaavat ihmiset suhtautuvat eläinten välineellistämiseen kielteisemmin. Empatian noustessa halu hyödyntää toista laskee. Kenties tästä syystä Tanya Signal ja Nik Taylor (2007; 2005) ovat todenneet, että eläinten hyvinvoinnin parissa työskentelevien eläinasenteet ovat tavallista huomattavasti positiivisempia ja empatia korkeampaa – kun tavoitteena on hyödyntämisen sijaan eläinten hyvinvoinnin nostaminen, on empatia helppoa.

Kun näistä asioista puhutaan, olisi kiukan sijaan rakentavaa pysähtyä pohtimaan, miten empatiaa voisi kasvattaa. Eikö juuri niin tekeminen olisi osoitus siitä, että todella kantaa huolta eläinten hyvinvoinnista?

Myös suomalaistuottajien asenteita on kartoitettu. Vuonna 2015 julkaistun tutkimuksen mukaan eläintuotantotaustan omaavat ovat vähemmän huolissaan eläinten hyvinvoinnista muihin mukana olleisiin ryhmiin verrattuna. He myös pitävät eläinten vapautta lajiominaiseen käyttäytymiseen vähemmän tärkeänä, ja eläimen elämä on heille vähemmän arvokas. (Kupsala et al. 2015.) Siten tuotantotaustaiset ihmiset saattoivat pitää vähemmän tärkeänä esimerkiksi vasikan mahdollisuutta saada kylliksi tilaa leikkimiseen ja pitää hyväksyttävänä sitä, että lehmä tai emakko tapetaan heti tuotantotason laskiessa. Toisen suomalaistutkimuksen mukaan myös täällä eläinten hyödyntäminen voi johtaa eläinten mielen aliarviointiin. (Kupsala et al. 2016.) Nämä kaikki ovat suoraan empatiaan vaikuttavia tekijöitä. Moraalia tukevan empatian alkupilareita on toisen mielen, tarpeiden, elämän ja hyvinvoinnin sekä niihin liittyvän arvon tunnistaminen.

Se, että eläintuottajien eläinempatia on alhaisempaa ei tarkoita, että kukaan tuottaja ei empatiaa kokisi. Tietenkin kokee. Erot muihin ryhmiin voivat olla tilastollisesti merkittäviä mutta eivät aina suuria. Myös sukupuoli vaikuttaa. Monissa tutkimuksissa toistuu se, että tuotantotaustan omaavista naiset ovat useammin empaattisia eläimiä kohtaan. Kun näistä asioista puhutaan, olisi kiukan sijaan rakentavaa pysähtyä pohtimaan, miten empatiaa voisi kasvattaa. Eikö juuri niin tekeminen olisi osoitus siitä, että todella kantaa huolta eläinten hyvinvoinnista?

 

”Eläinrakkaus” ja moraali

Väitin myös, että eläintuottajien eläinrakkaus on harvinaista. Tämä väite perustui osaltaan empatiaa ja muita eläinasenteita koskevaan tutkimukseen. Ennen kaikkea se kuitenkin nojasi ”rakkautta” koskevaan filosofiseen tutkimukseen. Mitä ”rakkaus” tarkoittaa? Voiko rakkaus perustua hyötykäyttöön?

Rakkaus asettaa hyödyntämisen sekä välineellisyyden sivuun ja kysyy, miten toinen olento voi.

Moraalisen rakkauden eri muodot sekä myös eläimiin kohdistuva rakkaus ovat yksi tutkimuskohteistani ja kantani on selvä. Rakkaus ei voi rakentua sellaisen hyödyntämisen varaan, joka etsii itselle etua ja samalla estää toisen kukoistusta, perustarpeiden täyttymistä ja hyvän elämän toteutumista. On itse asiassa hyvin vaikeaa löytää filosofista kantaa, jonka mukaan rakkauteen kuuluisi paitsi rakkauden kohteen hyväksikäyttö, myös tämän hyvän elämän lähes kokonaisvaltainen estäminen tai lopettaminen. Seuraan muun muassa Iris Murdochin sekä Simone Weilin filosofiaa, jossa painottuu se, että rakkaus on toisen olennon totuuden tunnistamista – sen hahmottamista, että toisellakin on oma näkökulmansa, joka on aivan yhtä oleellinen kuin omani. Rakkaus asettaa hyödyntämisen sekä välineellisyyden sivuun ja kysyy, miten toinen olento voi.

On varmasti tuottajia, jotka ovat lempeitä eläimille ja kantavat näiden kunnosta huolta. Ajattelen kuitenkin, että rakkaus vaatii myös itsekriittisyyttä ja sitä, että ”rakkauden” merkitykseen syvennytään. Tuottaja voi kokea olevansa eläinrakas, mutta ovatko tuotannossa yleiset teot rakastavia? Kysymyksen voi kohdistaa myös muihin kuin tuottajiin. Pihviä syövä voi kokea olevansa eläinrakas, mutta onko pihvin tuottaminen ja ostaminen rakkautta? Filosofin yksi tehtävä on kyseenalaistaa, tarkentaa ja herätellä. Omalla kohdallani tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että heitän pohdittavaksi, mitä ”eläinrakkaus” tarkoittaa ja miten sitä voisi kehittää.

En väitä mitään kovinkaan radikaalia. Vain tämän: rakkaus tekona ei sulje sikoja kääntymisen estäviin porsitushäkkeihin tai sullo kanoja häkkeihin, joissa niillä on reilun paperiarkin verran tilaa yksilöä kohti. Se ei pakota emoja jatkuvaan tiineyteen vain, jotta jälkikasvu voitaisiin ottaa pois pian syntymän jälkeen tai tapa noita emoja, kun niiden tuotantokyky laskee. Rakkaus ei myöskään ahda kettuja häkkeihin tai anna satakiloiselle lihasialle alle neliömetrin liikkumatilaa yksilöä kohti.

Nykyihminen voisi valita toisin ja olla käyttämättä tietoisia, mielellisiä eläimiä ruoakseen. Olemme tulleet sellaiseen lajihistorian kohtaan, jolloin meillä on runsaasti uudenlaisia valinnanmahdollisuuksia. Juuri nyt olisi valtavan tärkeää muokata ihmisyyttä suuntaan, joka sallii sisäänsä myötätunnon ja moraalisen rakkauden myös eläinkuntaa sekä luontoa kohtaan. Planeetta voi huonosti. Eläimet voivat huonosti. Ihminen itsekin voi usein huonosti. Asioiden ei tarvitse olla näin.

 

Hyvät tuottajat

Sain jutun vuoksi runsaasti yhteydenottoja. Mukana oli myös niitä tuottajia tai tuottajien puolisoita, jotka pahoittelivat tapahtunutta ja puhuivat vuolaasti paitsi eläinempatiastaan myös niistä kollegoista, jotka ovat kovakätisiä tai jopa armottomia. Juuri he taisivat olla se ”harvinaisuus”, josta mainitsin. He kokivat itse välittävänsä eläimistä ja olivat samalla huolissaan niistä tuottajista, jotka eivät näin tee. Onkin vielä korostettava, että tuottajien joukossa on heitä, jotka todella kokevat myötätuntoa sian tai lehmän äärellä. Nämä ihmiset ovat varmasti monella tapaa valveutuneita ja he elävät valtavan vaikeassa, ristiriitaisessa tilanteessa. En tiedä, miten he selviytyvät arjesta: miltä tuntuu kokea lempeyttä itselle tuttua lehmää kohtaan ja silti ohjata se teurasautoon. Itse toivon tulevaisuutta, jossa näin ei enää tarvitse kenenkään tehdä.

Eläimiin kohdistuvan empatian ja moraalisen rakkauden kehittäminen koskettaa aivan jokaista – sekä tuottajaa, eläintuotteiden kuluttajaa että vegaania (myös minä lukeuden tähän joukkoon). Jokaisella on varaa kehittyä kyvyssään huomioida muiden eläinten näkökulmia. Ihmiset ovat vasta aloittamassa tämän taidon. Jokainen voi tehdä ajatuskokeen: jos jokin erityisen empaattinen avaruuden olio laskeutuisi maapallolle ja näkisi, miten ihminen kohtelee eläintä, mitä hän ajattelisi?

Filosofi Martha Nussbaum on väittänyt, että rakkaus muuttaa meitä, sillä sen kautta alamme kertoa itseämme toisin: kertomuksessa oman minän rinnalle tulee toinen olento. Tämä on vaikeaa. Oma etu näyttäytyy usein suurimpana. Silti ei-tappava, toisen hyvää elämää tukeva rakkaus on myös mahdollista. Toivottavasti vuosi 2019 vie meidät lähemmäs uutta, lempeämpää tapaa elää.

Valoisaa joulua, aivan kaikki lukijat.

 

(Kuva: Dana Ellyn)

 

Lähteitä

Hills, Adelma M. 1993. “The Motivational Bases of Attitudes Toward Animals”. Society & Animals 1 (2).

Hills, Adelma. 1995. “Empathy and Belief in the Mental Experience of Animals”. Anthrozoos 8(3).

Eckardt Erlanger, Ann C. & Tsytsare, Sergei V. 2012. “The Relationship between Empathy and Personality in Undergraduate Students’ Attitudes toward Nonhuman Animals”. Society & Animals, 21-38.

Heise, Heinke & Theuvsen, Ludwig. 2018. “German dairy farmers’ attitudes toward farm animal welfare and their willingness to participate in animal welfare programs: a cluster analysis”. International Food and Agribusiness Management Review 21 (8).

Kupsala, Saara; Vinnari, Markus; Jokinen, Pekka & Räsänen, Pekka. 2015. ”Citizen Attitudes to Farm Animals in Finland: A Population-Based Study”. Journal of Agricultural and Environmental Ethics 28 (4).

Kupsala, S., Vinnari, M., Jokinen, P. & Räsänen, P. 2016. ”Public Perceptions of Mental Capacities of Nonhuman Animals: Finnish Population Survey. Society & Animals 24 (5).

Murdoch, Iris. 2003. Metaphysics as a guide to morals. London: Vintage.

Nussbaum, Martha. 1990. Love’s Knowledge. New York: Oxford University Press.

Serpell, James. 2004. ”Factors Influencing Human Attitudes to Animals and Their Welfare”. Universities Federation for Animal Welfare.

Signal, Tania & Taylor, Nik. 2007. “Attitude to Animals and Empathy: Comparing Animal Protection and General Community Samples”. Anthrozoos 20 (2).

Signal, Tania & Taylor, Nik. 2005. “Empathy and attitudes to animals”. Anthrozoos. 18 (1).

Weil, Simone. 2002. Gravity and Grace. London: Routledge.