Susiviha ja (suomalainen) ihmisyys

5,5 miljoonaa ihmistä. 220 sutta.

Susiviha on silkkaa tunnetta. Se ei kuuntele järjellisiä selityksiä siitä kuinka susi ei ole vaaraksi ihmiselle. Kuinka susi kuuluu Suomen luontoon. Kuinka hirvet eivät ole vain ihmisen saalista, kuinka metsästyskoirien menettäminen on osa sitä riskiä, mikä metsästykseen kuuluu. Viha kieltäytyy kuuntelemasta. Se on sokeaa ja vyöryllään iskee lisää sokeutta ympärilleen. Se vaatii verta.

wolf_dead_insnow1Susiviha on todellisuuspakoista, todellisuuden kadottanutta tunnetta. Se kieppuu harhaisissa nettivaatimuksissa, joiden mukaan kaikki sudet on tapettava ja iltapäivälehtien sivuilla esiin lyödyissä, paniikin myymisellä ilmaan isketyissä peloissa, joiden mukaan susi uhmaa lapsia eikä maalla uskalla asua. Se kipinöi niiden hikisillä otsilla, jotka tappavat.

Eläinoikeustoimijoita pilkataan usein tunteellisiksi, järjen sivuuttaviksi, sentimentaalisiksi. Susiviha kertoo muusta – siitä, että juuri halu nujertaa eläin on tunteiden esille piiskaamaa. Että halu tappaa on järjen sivuuttavaa, hysteriasta elävää huutoa ja räyhää.

Onko tämä parasta, mihin pystymme?

Sosiaalipsykologi Jonathan Haidt on kuvannut tapaa, jolla negatiiviset tunteet vaikuttavat ihmisen moraaliratkaisuihin. Viha, inho, pelko, kateus ovat kaikki tunteita, joissa värisee voimakas moraalilataus. Ne saavat meidät arvottamaan maailmaa tietyllä tavalla. Tutkimus paljastaa, että usein negatiiviset tunteet iskevät esille mustavalkoista, hierarkkista maailmankuvaa, joka koostuu ”meistä” ja ”niistä”, ja jonka puitteissa ”me” hallitsemme ”niitä”. Juuri vihasta, inhosta, pelosta ja kateudesta kumpuaakin eriarvoisuus. Halu nähdä vähemmän arvoa erilaisissa, ”niissä” – olivat nämä sitten ihonväriltään, sukupuoleltaan, seksuaalisuudeltaan, varakkuudeltaan, tai uskonnoltaan erilaisia. Viha kipinöi, ja kipinöillään herättää henkiin ennakkoluulojen ja syrjinnän sokeuttavaa savua. Toisinaan tuon savun eri muodot limittyvät. Sama viha, joka puskee mieleemme nationalismia ja rasismia, puskee esille vihaa ”venäjältä tulleita susia” kohtaan – ja näitä susia suomalainen mies rynnii sylki poskella mättäikköihin tappamaan talvisodan hengessä, ymmärtämättä että hänen tappamansa ”vihollinen” on silkka mielikuva. Mielikuva, jonka alta paljastuu eläin, tietty biologinen otus, jolla on oma paikkansa tässä maailmassa, oma oikeutensa elämään.

Susiviha onkin ennakkoluulon läpäisemää, huge-wovlesepärationaalista, ei-järjellistä tapaa suhtautua muuhun maailmaan. Sen varaan on helppo rakentaa vaatimuksia verestä, helppo tuottaa hysterian karjahduksia ja luotien kudetta; sen varassa on helppo marssia metsiin suurissa ryhmissä, jahtaamaan kuoliaaksi yksinäisiä olentoja, jotka eivät voi puolustautua. Samalla tuo viha kertoo enemmän meistä ihmisistä, meidän omasta identiteetistämme ja kulttuuristamme, kuin uskommekaan.

Ihminen on tottunut näkemään maailman vain kesyttämänsä kautta. Hän katsoo todellisuutta ja tahtoo havaita siellä itse luomansa järjestyksen, oman kädenjälkensä. Luonto muuttuu taajamaksi, aarniometsä talousmetsäksi, suo pelloksi, villisika tuotantovälineeksi. Maailmasta tulee ostoskeskusten ja parkkihallien betoninen, kiiltävä, onttoutta huutava keidas, jonka sisuksissa ihminen muokkaa, tuottaa, myy ja ostaa yhä enemmän, yhä halvemmalla. Noissa ostoskeskuksissa metsän voi kohdata vessapaperina ja eläimen muovikelmun sisään ahdettuna lihaksenpalasena. Kaiken keskiössä kiiltelee ja kupruilee valta: halu hallita ja kontrolloida ei-inhimillistä. Ehkä enemmän kuin mikään muu olento, seisoo susi tuon vallanhalun toisella puolen, sen kieroa omituisuutta uhmaten.

imagesNoin 15 000 vuotta sitten ihminen kesytti suden, teki itselleen hyödyllisen version siitä eläimestä, jota oli kovin vaikea hallita. Jätti kädenjälkensä suteen ja toi koiran maailmaan. Susi ei kuitenkaan kadonnut, vaan jatkoi itsellistä elämäänsä, ihmiskulttuurien tuolla puolen. Ja nuo kulttuurit kertoivat susista tarinoita, gray-wolf-278x225puhuivat yhtäältä voimallisuudesta, uskollisuudesta, urhoollisuudesta, ja toisaalta peloista, väkivallasta. Samalla, kun koira kulki ihmisen rinnalla, elätti pentunsa ihmisyhteisöjen laitamilla, jäi susi yhä etäisemmäksi, ja tuon etäisyyden kautta sen ympärille punoutui mytologia. Myytti sudesta.

Tuo myytti kertoo lopulta ihmisestä. Suden ympärille rautalangoin kiedottu tarusto ilmentää ihmiskeskeisestä maailmankuvaa, ja valtaa sen puuduttavassa ytimessä. Tuon kuvan puitteissa ihminen on jumala, joka istuu itseään koskevien ylistysten varaan rakennetulla valtaistuimella ja määrittää muuta todellisuutta. Juuri tämä ihminen tekee metsistä vessapaperia ja ostoskeskuksia. Tämä ihminen myös astelee kesyttämiinsä metsiin vaatimaan itselleen saalista, ikään kuin verona siitä, että ylipäätään sietää hirvien ja peurojen, jänisten ja teerien, olemassaoloa. Maailma on ihmisen. Hirvikanta kuuluu ihmiselle, jänis on ihmisjumalan omaisuutta, resurssi. Ja tuon maailman, tuon luonnon ja eläimen, on aina käyttäydyttävä tavalla, jolla ihminen sen vaatii käyttäytyvän. Noudatettava ihmisen lakia ja järjestystä.

Ihminen, joka vaatii luonnon ja sen eläimet omaisuudekseen, joka näkee ympäröivässä maailmassa ihmisen luoman järjestyksen, joka vihaa eläintä vain siksi, että se ei ole osa tuota järjestystä, hyväksy tuota omistusoikeutta,lataus on kuin peilikuvaansa tuijottava tarujen Narkissos. Vain itsensä näkevä, vain oman valtansa hyväksyvä. Kuin pieni lapsi, hän hamuaa käsillään muuta maailmaa tehdäkseen sen omakseen ja joka kiukuttelee jalkaansa maahan iskien, palikoita ilmaan heitellen, kun tuo maailma ei alistu. Kuin narsisti, joka polveilevin lausein ylistää omaa erinomaisuuttaan ja vaatii koko muun todellisuuden kumartuvan valtansa alle, ja joka tuhoaa ne, jotka tuon vallan alle eivät alistu.

Tätä omituisuuden lakia ja järjestystä susi uhmaa olemalla peto. Syömällä niitä hirviä ja jäniksiä, joita kumisaappaissa metsiä kahlaava ihmisjoukko havittelee asepiippujensa eteen. Puremalla niitä koiria, joita tuo joukko käyttää apunaan jahdatessaan eläimiä kohti kuolemaa. Susi tietämättään rikkoo ihmisen luomaa todellisuuskuvaa, ihmisen valtaa.

Kutoessaan ihmiskeskeisen maailmankuvan, ideologian, on ihminen samalla tehnyt sudesta keinotekoisen vihollisensa. Vain, koska ihminen haluaa vallan maailmasta, syntyy viha sitä kohtaan, jota ei voi hallita.
Samalla jotakin unohtuu. Se, että maailma ei ole ihmisen, vaan ihminen maailman. Että ihmisen järjestys ei ole luonnon järjestys. Että ihminen ei ole jumala, että hänellä ei ole oikeutta tehdä luonnosta temmellyskenttäänsä, jonka on mukauduttava ihmistahdon, ihmislakien alaisuuteen. Että sudella on oikeus syödä, että sudella on oikeus repiä niitä koiria, jotka sen alueille tunkeutuvat. Että ihminen voi ajatella myös järjellisesti. Tiedostaa, että viha on sokeaa, hölmöä, harhaista, infantiilia, narsistista. Että luonto ja muut eläimet tulee kohdata muutoin kuin mielettömyyden, järjettömyyden kautta. Että susi oli täällä ensin. Että sen ulvonta täytti pohjoisen pallonpuoliskon metsät kauan, kauan ennen kuin kaksijalkaiset ehtivät näille vyöhykkeille. Että susi ei ”uhmaa” ihmistä, vaan ainoastaan pyytää itselleen oikeuden olla susi tavalla, jolla se on sitä ollut ikiaikojen halki. Että maailma, Suomi, on suden.

Filosofi Gilles Deleuze kirjoitti koirasta ja sudesta. Koira on ihmiskeskeisyyden yksi ilmiö, kesyttämisen tuotos, kun taas susi uhmaa tuota ihmiskeskeisyyttä, kesyttämisen tarvetta. Se on ihmisen identiteetin, kulttuurin, vallan ulkopuolella seisova olento, joka verenvärjäämin hampainensa kutsuu meitä näkemään 2831903todellisuuden toisin, villin olennon, ei-inhimillisen, näkökulmasta. Mitä on juosta laumassa, hengitys toisen hengityksen rinnalla, sydämen lyödessä verta eteenpäin ja puskiessa lihaksia yhä nopeampaan työhön samalla, kun peuran haju vetää omaa kehoa puoleensa kuin aikojen alun sykkivä sisus? Mitä on hypähtää riemusta oman emon edessä, käpertyä lämpimänä hengittävän, turkin peittämän olennon viereen, ojentaa käpälät kohti sitä, jonka tunnistaa omakseen? Mitä on nukkua alati valppaana, kuullen jokaisen metsän rasahduksen, vainuten kilometrien päästä läpitunkevat läsnäolon merkit? Mitä on iloita, juosta, pelätä, aistia, haluta, ulvoa kuin susi?

Hyppääminen suden maailmaan auttaa meitä ymmärtämään myös itseämme paremmin. Näkemään kuinka hauras meidän valtamme on, kuinka lopulta pieni asemamme tässä maailmassa – ja kuinka niin on hyvä. Muistamaan, kuinka paljon arvoa on ei-inhimillisessä. Kuinka maailma ei jakaudu ”meihin” ja ”niihin”, vaan sen sijaan lähes lukemattomiin erilaisiin olentoihin, jotka ansaitsevat harkitsevaa, kunnioittavaa kohtelua. Kuinka ihminen voi olla ylpeä juuri tästä: kyvystään jäsentää maailmaa myös moraalisesti, lempeydellä, harkiten.

Lopuksi: toinen versio koirasta ja sudesta. Ihminen ei kesyttänyt koiraa, vaan susista mukautuvaisimmat valitsivat tulla ihmisen luo. Alkoi ”koevoluutio”, yhteinen lajihistoria, yhteisevoluution prosessi, jota ilman ihminen ei kenties olisi koskaan voinut kukoistaa. Ihminen muokkasi sutta, susi ihmistä. Me olemme sudelle paljon velkaa, ehkä elämämme, jopa kulttuurimme. Ja silti, nyt, tässä päivässä, supermarkettien maailmassa, vain viha, vain veri.

Onko tämä parasta, mihin pystymme?

5,5 miljoonaa ihmistä. 220 sutta.

Gray_Wolf_Minnesota

Mainokset

31 kommenttia artikkeliin ”Susiviha ja (suomalainen) ihmisyys

  1. Hei!

    Hyvä analyysi joka sopii moneen muuhunkin tilanteeseen elämässä ja politiikassa.
    Näin muutama vuosi sitten tiededokumentin, jossa todistettiin, että koira ei polveludu sudesta niin kuin tähän asti on uskottu, vaan on oma kehityslinjansa. Voi olla että tiedeyhteisö on tästä yhä erimielinen.

    Tykkää

  2. en voi salia tälläistä kohtelua susia kohtaa. oon itse kasvatanut monta vuotta susia ja niistä saa raklastavia eläimiä . Kun vain jaksaa tehdä töitä näiten ihaniue eläiten kanssa.

    Tykkää

  3. Ihminen on luonnon mittakaavassa jumala, ja ihmisen järjestys on myös luonnon järjestys toisin kuin väität. Ihminen on nimittäin vain vähän kehittyneempi eläinlaji, ja valitettavasti luonnonlaki on, että vahvemmat saavat tehdä heikommilla mitä haluavat. Jos susilla olisi aseita ja muuta kehittynyttä tekniikkaa, he käyttäisivät sitä lajityypilliseen toimintaansa, eli lisääntymiseen ja tehokkaampaan ruokaeläinten tappamiseen. Ihmisen lajityypillinen toiminta on pitkälti kulttuurin vaikutusten määrittämää, ja valitettavasti joidenkin aivoihin on muokkautunut käsitys ihmisestä maapallon jumalana, joka saa tappaa ihan mitä haluaa. Ihmisteknogia tähtää maailman ja materian täydelliseen hallintaan, ja olemme aika pitkälle jo onnistuneet siinä. Tämä antaa ihmisille jumaluuteen verrattavan vallan, ja siihen, miten tätä valtaa käytetään, on monia mielipiteitä. Suurin osa ihmisistä, kuten minä ja sinä, halluamme käyttää tätä valtaa harkitusti, ja antaa myös eläimille oikeuden hyvään elämään. Tämä on kuitenkin ihmiskunnan päätettävissä oleva asia, eikä ole mikään ihmisen luonnonlakeihin kirjoitettu velvollisuus kunnioittaa eläimiä, vaan ainoastaan ihmisen hyvyyteen ja moraalikäsityksiin perustuva ihanne, josta kaikki eivät ole samaa mieltä.

    Todellisuus on kylmä; on eläimiä, ravintoketjuja, vallantavoittelua, eloonjäämistaisteluja, tappamista ja tuhoa. Olisi ihanaa, jos maailmassa ei mitään näistä olisi, ei luonnossa eikä ihmisten keskuudessa, mutta maailman rakenne on mitä on. Voimme aina pyrkiä käyttämään valtaamme hyvään, mutta jos jokin on mahdollista, sitä yleensä myös tapahtuu syystä tai toisesta. Yhteiskunnistamme löytyy pinnan alta ihmisen eläimellisyys. Kriisitilassa sivistyneet ihmiset muuttuvat eläimiksi ja ovat valmiita tappamaan, normaalitilassa valtataistelut ja ravinnonhankinta tehdään ihmiskulttuurin sisällä; työnteolla, ja sanallisia keinoja käyttämällä. Asiaa voi olla vaikeaa nähdä, kun olemme itse tarkkailun kohteena emmekä näe asioita objektiivisesti. Haluan silti uskoa ihmisen järkeen ja hyvyyteen, ja siihen, että tulevaisudessa elämme oikeudenmukaisemmassa ja paremmassa maailmassa.

    Tykkää

  4. Juuri jokunen päivä sitten ajattelin, että jos ihmisellä olisi enemmän kunnioitusta toisia ihmisiä, eläimiä, luontoa ja yleensä maailmaa kohtaan, niin meillä olisi asiat paljon paremmin.

    Tykkää

  5. Hieno kirjoitus!

    Lisäisin vielä sellaisen näkökulman, että olisiko niin, että ihmiset vihaavat nimenomaan sutta enemmän kuin muita petoja (karhua, ilvestä, ahmaa) sen takia, että sudella olisi ikäänkuin mahdollisuus kesyyntyä koiraksi. Ikäänkuin jokainen susiyksilö tarkoituksellisesti valitsisi olla villi ja kesyyntymätön, koska osa susista on kesyyntynyt koiriksi.

    Toki muitakin petoja vihataan, koska nekin ovat ”ajattelevia” olentoja, joiden ehkä vihaajien mielestä tulisi ymmärtää jättää ihmisen ”oma” riista ja muu omaisuus rauhaan. Voidaan myös ajatella, että kaikki pedot tapettaisiin pois, jolloin ongelma poistuisi. Sen sijaan sellaiset luonnonilmiöt, joille ei voi mitään, kuten sääilmiöt, jotka aiheuttavat paljon suurempaa tuhoa ihmiskunnalle, eivät aiheuta vihantunteita.

    Eli petojen vihaajat inhimillistävät pedot tietoisiksi toimijoiksi, eivätkä ajattele niitä luonnonvoimina. Täällä maalla jotkut eivät uskalla lähettää lapsiaan kouluun, jos jossain on nähty sudenjälkiä tai susi on tappanut lampaita, mutta puita kaatava myrsky ei aiheuta samaa reaktiota. Puhumattakaan kaahailevista autoilijoista, joiden oikeasti pitäisi olla tietoisia toimijoita, eikä pysäyttämätön luonnovoima, jolle ei voi mitään. Autojen alle lapsia kuitenkin jää ihan oikeasti joka vuosi.

    Tykkää

  6. Kiitos kirjoituksestasi, voisitko toiminttaa tätä maakuntalehtien artikkeliksi. Jos vaikka julkaisivat.

    Olen niin tyrmistynyt mm. eilisestä susiuutisoinnista (iltauutiset 23.2.15) jossa kuvattiin susitappojahdissa olevia ”miehiä”, jotka olivat kuin pyhään sotaan valmistautumassa. Kuvaajan ja uutisoinnin asetelma selkeästi tappolupien puolella, ja koko asetelma niin susivastainen, niin kuin julkinen keskustelu mediassakin.

    Tykkää

  7. Niin totuushan on se, että ihminen tarvitsee luontoa mutta luonto ei todellakaan tarvitse ihmistä 🙂

    Tykkää

  8. Miksi sutta pelätään?

    http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/133436-hameenkyron-susisurmat-1877-vuoden-tienoilla-9-tahi-10-lasta-menehtyi

    Otetaanpas se toinenkin näkökulma esille. 1800-luvulla Suomen susikannaksi arvioitiin noin 600-800 sutta eli 3-4 kertaa nykyinen määrä. Pelkästään 1800-luvulla, ennen viimeisiä jahteja ja viimeisen suden tappoa, olivat sudet tappaneet Suomessa suoraan noin 150 lasta . Satojen tuhansien kotieläimien jääminen susien saaliiksi aiheutti moninkertaisen lapsikuolleisuuden aliravitsemuksen ja sitä seuraavien tautien kautta. 1600- ja 1700 -luvut olivat tässä suhteessa vielä hankalampia aikoja, olihan taloudet yleensä tuolloin pieniä. Yksi tai kaksi lehmää ja joitakin muita kotieläimiä. Koko rakentamiskulttuuri, suljettuine pihapiirineen aitoineen, kehittyi vuosisatojen saatossa suojelemaan karjaa ja lapsia. Tarut pahoista susista kerrottiin lapsille, jotta osaisivat pelätä sutta, eivätkä lähtisi pihapiiristä pois.

    600-800 sutta ei tunnu paljolta 1800 -luvun Suomessa. Miksi sudet siis tappoivat silti niin paljon lapsia? Koska ihminen oli niin helppo ravinnon lähde. Lampaat, vuohet, lehmät ja hevosetkin olivat huomattavasti helpompia saaliita kuin hirvet. Sudet tulivat sinne missä oli helppoa ruokaa.

    Kun huomioidaan se ettei susikanta ollut 1800-luvullakaan tuota suurempi, on meidän oltava varovaisia puhuttaessa siitä että Suomeen mahtuisi ainakin 1000 sutta. En todellakaan halua rakentaa aitan pihani ympärille tai opettaa lapsiani siihen ettei pihalle saa mennä ollenkaan. Metsä oli minun leikkipaikkani ja haluan sen olevan sitä lapsilleni ja lapsenlapsilleni.

    Meille Suomalaisille aukeni aivan toisenlainen metsäkulttuuri susikannan romahdettua, metsästä tuli virkistys paikka. Lapsetkin voivat mennä metsään. Toki elintason nousullakin on sijansa lisääntyneen vapaa-ajan takia, mutta kuitenkin… Aikoinaan metsä oli vain aikuisien työpaikka. Se oli lämmitys- ja rakennuspuiden lähde, ruuan lähde ja karjan laidun, ei paikka viihtyä. Nuorelle karjapaimenelle metsä oli pelottava paikka, mutta ilman paimenta karjaa ei voinut päästää ulos. Nuorta aikuista ja nuotion savua susi sentään hiukan pelkäsi.

    Ihminen on suden kilpailija. Susi ei tapa lasta syödäkseen vaan eliminoidakseen kilpailijan pennun ennen kuin siitä tulee uhka. Tämä on geeneihin kirjoitettu useille pedoille. Tiikeri ja pantteri ainakin tekee näin. Poikkeuksena tietenkin jääkarhu joka tappaa ihmisiä aivan syödäkseen. Suloiset videot petonaaraan ”adoptoimasta” kilpailijalajin pennusta ovat poikkeus, ei sääntö.

    Eräässä dokumentissa kerrotaan siitä miten susien tuominen Yellowstonen kansallispuistoon palautti ruohonsyöjien dominoiman ekosysteemin ”tasapainoon”. Tämä toimii argumenttina erämaissa, joissa ei ole ihmistä kontrolloimassa ruohonsyöjien kantaa. Suomi ei kuitenkaan ole erämaa, vaan täysin asutettu, ja täällä ihminen kontrolloi suurien riistaeläinten kantaa. Täällä sudet ovat vain kilpailija metsästykselle. Susien lisääminen Suomeen ei vaikuta riistaeläinkantoihin eikä ekosysteemin toimintaa. Susikannan nosto toisi susien ja ihmisten kohtaamiset vain todennäköisemmiksi ja lisäisi ”vahingon” mahdollisuutta.

    Etelä Euroopan korkeampia susikantoja pidetään myös perusteena sille että meilläkin voisi olla suurempi susi kanta. Etelä Euroopan historia kertoo vielä kertaluokkaa karmaisevampia tarinoita susien tuottamista kauhuista. Talvisin kenelläkään ei ollut asiaa vuoristoon. Sielläkin susi on tapettu (lähes) sukupuuttoon, ja nykyinen susi ei ole se sama mikä oli muinoin, ja mikä edelleen asustaa Venäjän raja-aitojen tuolla puolella.

    1900 -luvun suomalaisia on suojellut susilta kaksi asiaa. Neuvostoliiton rakentama raja-aita, ja se tosiasia että susia on aina metsästetty kun siihen on ollut mahdollisuutta. Neuvostoliiton ja Venäjän puolella, raja-aidan tuolla puolen, on metsästys huomattavasti suurempaa kuin täällä Suomessa. Aidan lisäksi Venäläinen metsästys pienentää susien mahdollista virtaa tänne. Metsästystä on ollut Suomessakin, ja se on pitänyt susikannan aisoissa.

    2000-luvullakin joillakin Siperian piirikunnilla on niin suuri susiongelma että ihmiset ovat joutuneet muuttamaan alueilta pois. Susilaumat ovat nälissään repineet eläinsuojien katot säpäleiksi päästäkseen kiinni kotieläimiin. Siperiassa riittää tilaa susille, mutta ihminen sielläkin houkuttaa susia.

    Suden pelko, tai siis pedon pelko, on kirjoitettu meidän geeneihin. Eikä tämän pelon aliarvioiminen ole viisasta, etenkään historian valossa. Paras tapa suojella sutta on pitää kanta niin pienenä ja pelokkaana ettei ihmiskontakteja synny. Yksikin lapsi jos joutuu suden suuhun, on Suomessa välittömästi 300 000 metsästäjää susijahdissa, eivätkä he lopeta ennen kuin kaikki sudet on tapettu. Tässä kohdassa oikeusjärjestelmäkään ei pystyisi susia suojelemaan.

    Tykkää

    1. Valitettavasti kirjoituksesi toimii täydellisenä esimerkkinä hysteriasta. Viittaat pelkoihin ja myyttisiin kauhukuviin, joilta puuttuu rationaalinen evidenssi.

      Helpoin tapa osoittaa näkemyksesi vääräksi on tämä: sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa on osavaltioita / maita, joilla on pinta-alaan ja asukasmäärään suhteutettuna monikertainen määrä susia kuin Suomessa. Eikä siltikään yhtään ihmisuhria.

      Asiatieto on paras tapa edetä myös susikysymyksessä – ei hysteria, täysin perusteettomat kauhukuvat, koomisia ulottuvuuksia saavat myytit tai historian väärinluku.

      Tykkää

    2. Joillakin voi käydä huono säkä, mutta tähän täytyy kertoa oma kokemus. Kotona meillä on metsää ja metsästäjät oli siitä ilmottanu että sielä liikkuu susilauma mutta silti me tenavat leikittiin metsässä ja yhtään lasta ei sinne kadonnu eikä kyllä kissoja tai koiriakaan. Ja tästä siis noin 10v. aikaa. Terve järkisiä susia ja ruokaa oli mettässä muutenkin ku ei mettämiehet saanu sielä ampua ainuttakaan eläintä. Nykyään suurin ongelma on se juuri että viedään toisten ruuat jolloin saattaa syntyä ongelmia missä susi vie koiran vaikka pihasta.

      Tykkää

  9. KIitos IIdalainen, vastauksesi edeltävään oli hyvin tyhjentävä.

    Edeltävään vielä, jos minun pitäisi valita, että kumpaako pidän itseni tai lasten vuoksi vaarallisempana olentona, jonka kohtaaminen todennäköisesti koituisi jollain tavalla uhaksi vaaratilanteessa, niin kyllä tässä kisassa on päivänselvää, mistä kannattaisi olla huolissaan.

    Yleensäkin susivihahysteria ja sen ympärillä lietsova keskustelu tuo äärimmäisen hyvin esille, miten ihmiset eivät, vastoin yleistä uskomusta, rationaalisia päättelyitä ja johtopäätöksiä, vaan päätökset, ajatukset ja toiminta perustuvat hyvin pitkälle puhtaasti tunteisiin (vihaan, pelkoon tai rakkauteen), vaikka niitä yritetään selittää ”järkisyillä”.

    On suorastaan pelottavaa lukea, millä vakaumuksella ja aatoksella susivihaa ylläpidetään. Faktat ja tosiasiat jäävät täysin irrationaalisten tunteiden varjoon.

    Tykkää

  10. Selvennys: En julkaise metsästäjien kommentteja, jotka perustuvat ala-arvoiseen nimittelyyn. En myöskään julkaise kommentteja, joiden tavoitteena on hysterian lietsominen. Susi on peto. Todennäköisyys joutua millään tavalla suden vahingoittamaksi on kuitenkin häviävän pieni, ja pysyy sellaisena vaikka susipopulaatio olisi moninkertainen.

    Kuka tahansa susien käyttäytymisestä kiinnostunut voi kahlata asiaa koskevia tieteellisiä artikkeleita ja näin tutustua aiheeseen tarkemmin.

    Toistan: 5,5 miljoona ihmistä, 220 sutta. Ja me olemme huolissamme omasta asemastamme? Suhteellisuudentajua, kiitos.

    Tykkää

  11. Viime syksynä kaksi sutta tavoitteli ajokoiraani. Onneksi ennätin väliin, ettei oma kasvatti joutunut hukan kulkkuun. Jäimme kaikki henkiin, siis sudet, koira ja minä. Lyhimmillään minulla oli välimatkaa noihin susiin n. 30m. MInkälaisissa tilanteissa te olette kohdanneet näitä susia?

    Tykkää

    1. Pakko huomauttaa: on ironista, mikäli ihminen kulkee metsässä ase selässä, mutta kieltäytyy hyväksymästä sitä, että metsästä löytyy muitakin saalistajia.

      Hyvä toki, että kaikki jäivät henkiin. Tällaisten kompromissien etsiminen on enemmän kuin suotavaa.

      Tykkää

  12. Pasi Pulkkinen kirjoitti, että ”suden pelko on kirjoitettu meidän geeneihin”. Entä minunlaiseni, jotka eivät pelkää susia? Olen asunut Pohjois-Karjalassa ja ulkoiluttanut koiria siellä metsässä ja takuulla en olisi pelästynyt suden nähdessäni. Koirat olisin sentään ottanut kiinni 🙂 Kun kuulen suden ulvontaa (toki vain tv:stä tai vastaavasta laitteesta), nousee iho kananlihalle ihastuksesta. Ovatko minun kaltaiseni ihmiset sitten niitä, joita ihmissusi-myytti kuvaa?
    En koe susia tai muitakaan petoja vihollisikseni, ihmiskunnan kyllä. En tarkoita tällä kaikki ihmisiä, mutta sitä suurta osaa, joka on sokea eläinten oikeuksille, sanoisin jopa että elämälle.

    Hieno kirjoitus, muuten! Jaoin sen useammassa fb-ryhmässä ja aion lukea blogin muutkin kirjoitukset.

    Tykkää

  13. Olisi mielenkiintoista tietää missä asut. Itse asun maalla, ja täällä pyörii todistetusti usean suden lauma. Tuntuu kurjalta, etten voi pitää omia lapsiani ulkona leikkimässä, koska vaikka sudet eivät olekaan aikoihin tappaneet ihmistä, niin äitinä tuntuu silti ikävältä ja pelottavalta, että susia liikkuu lähellä omassa pihassa. On myös ikävää, että minun täytyy joka päivä viedä itse lapseni kouluun, eivätkä he voi kulkea koulutaksilla, koska en uskalla heidän odottaa yksin pilkkopimeässä tienvarressa. Tiedän monia, joiden elinkeinona on porojen ym lampaiden kasvattaminen, ja heillä todella tuntuu ihan omassa elintasossa suden tappamien eläinten menetys. Susien pyöriminen pihassa todella vaikuttaa elämään. Enkä itse koskaan tunkeudu ns ”susien alueelle”, mutta olen sitä mieltä, että itse ostamani/rakentamani/laittamani piha kuuluisi olla minun käytössäni ilman, että tarvitsi pelätä omien lapsiensa tai koiransa puolesta.

    Tykkää

    1. Olen maalta, susialueelta kotoisin. Silloin, kun olin lapsi, ei susihysteriaa ollut. Jälkiä nähtiin joskus, mutta kenenkään vanhemmat eivät murehtineet lasten koulutaivalta (joka kuljettiin itse – minäkin kävelin joka päivä kolmen kilometrin matkan pieneen kyläkouluun). Hysteria kasvaa median kautta ja perustuu tietämättömyyteen suden elintavoista. Asun muuten nytkin maalla, ja vietän paljon aikaa metsissä ympäri Suomea. Koskaan ei susipelko ole mieleen juolahtanut. Ymmärrän pelon, mutta se ei tee siitä hyväksyttävää – saatika anna oikeutusta susien lahtaamiselle. Tämä on asennekysymys.

      Tykkää

    2. Tässä jotenkin taas paistaa läpi se ihmisen ”luonnollinen oikeus” hallita ympäristöänsä. Itse ostamalle, rakentamalle ja aitaamalle pihalle ei todellakaan tulisi sallia sellaisia tunkeilijoita, joilla on sama kyky tiedostaa ja ajatella sillä tavalla, että se on yksityistä aluetta. Mutta tällaista käyttäytymistä ei voi odottaa luontokappaleilta, joiden toiminta perustuu biologiseen selviytymisvaistoon. On ihan oma päätös, missä haluaa asua ja jälkikasvunsa kasvattaa. Mikäli valitsee asuvansa ns. susialueella, voi myös itse mukauttaa elämänsä sinne sopivaksi. Itse myös vartuin maalla, syrjäisellä susialueella. Karhujakin oli paljon, ja ilveksiä. Meillä oli kanoja ja muutama lammas sekä koira. Koko perhe vietti paljon aikaa metsissä samoillen, marjastaen ja lähdin usein metsäretkille ystävieni kanssa. Koskaan ei ollut minkäänlaista tarvetta pelätä luontoa. Pelko on oman mielen tuotos ja siitä voi päästä eroon ajatellen järkevästi, yrittäen myös asettautua suden tai muun luontokappaleen asemaan, yrittämällä olla inhimillistämättä näitä luontokappaleita. Ne eivät ajattele, että aidan yli ei voi mennä, koska se on ihmisen yksityisaluetta. Niillä on omat reviirinsä, ja toisinaan vain ihminen sattuu asettautumaan näille reviireille. Tai toisinaan nämä reviirit muuttuvat, jos vaikkapa saaliseläimet siirtyvät pois entiseltä alueelta. Luonnolla on oma kulkunsa, ja ihmisenkin elämä olisi paljon helpompaa jos tämän yrittäisi muistaa ja sopeutua siihen itse.

      Nautin kovasti tästä kirjoituksesta! Harmi vain, että usein pelko vie tilaa järjeltä ja tällaiset faktat eivät vain iskostu pelokkaaseen tai vihaavaan mieleen.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s