Pako kakofoniasta: John Muir ja metsä

John_Muir_by_Carleton_Watkins,_c1875John Muir, 1800-luvulla elänyt amerikkalainen naturalisti, joka oli yksi tärkeimmistä hahmoista yhdysvaltalaisen luonnonsuojeluliikkeen taustalla, eli luonnosta ja luonnossa. Hän vietti suurimman osan elämästään kulkien erämaissa, joita hän kutsui kodikseen. Vaikka Muir myös avioitui keski-ikäisenä, luikerteli erämaiden veto hänen suonissaan ja perhekoti vaihtui usein erämaakotiin miehen astellessa pois sivilisaation parista, kohti vuoria.

Muirin aikakausi näki kovin toisenlaisen käsityksen voimistumisen: kaupungistumisen ja teollistumisen valtava, alleen jyräävä, monotoninen hurina yltyi kaikkialla nopeammin kuin mitä ihmismieli pystyi kunnolla jäsentämään. Kaupungit kasvoivat, tehtaat puskivat mustaa höyryään ilmaan, ja tunteena oli, että jotakin suurta, merkittävää, ainutlaatuista oli tapahtumassa: ihminen oli löytänyt uuden teknologian ja kehityksen aikakauden, säihkyvän ja kiiltävän, joka factory-532_1446890atuntui sanovan, että mikä tahansa oli mahdollista. Tuo aikakausi rakentui osaltaan erontekoon suhteessa luontoon, suhteessa ympäristöön. Luonto oli jäänne vanhasta, metsät ja vuoret merkki alkukantaisuudesta, primitiivisyydestä, alkeellisuudesta. Tuli keskittyä ihmismielen tuottamaan teknologiaan, ja sen ympärille keskittyvään uuteen kulttuuriin, uudenlaiseen sivilisaatioon. Irrottautua vanhasta – irrottautua sammalmättäiden imusta, havujen pistoista, kanjoneiden kaiuista.

Kulkiessaan erämaiden keskellä, Muir tekikin jotain mullistavaa, radikaalia. Muiden hakeutuessa ihmettelemään tehtaita ja teknologiaa, hakeutui Muir juuri sinne, mistä tuli ottaa etäisyyttä. Vuorille, metsiin, jokien varsille, satojen kilometrien päähän kaupungeista. Ja mikä vielä radikaalimpaa: Muir kirjoitti kokemuksiaan ylös ja julkaisi niitä, kertoen kuinka arvoa löytyi juuri sieltä, mikä oltiin hylkäämässä. Kuinka erämaissa, luonnossa ei ollut mitään primitiivistä vaan pikemminkin ylistettävää, ainutkertaista; kuinka se oli kipunoivan ihmetyksen lähde.

Muir eli aikakautena, jolloin erämaihin katoaminen oli kovin erilaista nykypäivään verrattuna. Luonto ei ollut viitoitettua, polutettua, kartoilla ja pitkospuilla Forest-Treesvarustettua, vaan täysin reititön, tietön maailma, jossa ihminen todella oli yksin, vapaa kulttuurin tavasta tehdä luonnosta tiedetty, säännöstelty ja turvallinen. Juuri tämä teki erämaasta erämaan – sen vapaus ihmisen toimista ja halusta asettaa kesytyksen verkko, domestikaation ansa kaiken näkemänsä ylle. Erämaa oli oma todellisuuteensa ja täynnä huikeaa erilaisuutta, erityisyyttä, hämmentävää ihmettä kaikessa vapaudessaan. Juuri se, mitä ihmismieli ei ollut vielä mitannut ja säännöstellyt, pakottanut kaavioihinsa ja laskelmiinsa, ahdistanut hyötykäyttöön, oli portti uudenlaiseen ymmärtämiseen. Oivallukset, ajattelu, henkisyys olivatkin Muirille seikka, joka mahdollistui vasta kosketuksissa ei-inhimilliseen. Muir kuvaa: ”Jokaisen mäntyparin välissä on ovi uuteen maailmaan”. Sellainen, jota ei löydy teknologiasta tai kaupunkien betonivyöhykkeiltä. Sellainen, jossa sykkii arvoa.

Suomalainen ylistää usein olevansa luonnonkansaa, elävänsä luonnosta. Silti harva käy luonnossa säännöllisesti ja vielä harvempi etsiytyy erämaihin – ja erityisen harva tekee kumpaakaan ilman pienintäkään ajatusta luonnon hyötykäytöstä (oli kyseessä sitten metsästys tai sienien haku). Mennä metsään ilman tavoitteita, istua kannolla ilman päämäärää, seurata puronvartta vailla karttaa, ovat erikoisuus. Vapaa-aikamme täyttää tietokoneiden ja televisioiden kelmeä keinovalo, ei metsän tuoksu tai tieto siltä, miltä tuntuu kun riekko rävähtää sateisessa kuusikossa lentoon aivan jalan vierestä. Ehkä samalla kadotetaan jotain todellisuudesta, jotain jopa kyvystä ajatella ja nähdä. Mäntyjen väliset lukemattomat maailmat jäävät tuntemattomiksi, piiloon.

Muir ehdotti, että ”selkein reitti maailmankaikkeuteen kulkee aarniometsän läpi”. Tuo reitti on yhä harvinaisempi, ja sitä on yhä vaikeampi löytää. Pian aarniometsää ei enää ole, ja jäljelle jää vain moottorin hyrinä, ihmisäänten ja teknologian kakofonia.

”Metsä kutsuu ja minun on mentävä”, Muir lisäsi.

forest-04

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s