Kun tarhaaja ketun sieppasi: Karanneen ketun tarina ja eläinvaalit

Maaliskuun lopulla kettu karkasi kokkolalaiselta turkistarhalta. Pienessä häkissä elämänsä viettänyt eläin oli äkisti maailmassa, jota eivät reunustaneetkaan metalliverkot. Kettu ei luultavasti tiennyt lainkaan, mitä tehdä. Se oli onnistunut pakenemaan, mutta vankeuteen aiemmin pakotettuna se ei osannut piiloutua kyllin nopeasti. Kettu päätyi jäälle, jolle se jäi nuolemaan tassujaan ja katsomaan sitä ihmetteleviä ihmisiä.

Paikalle saapui auttajia. Ketulle järjestettiin sijoituspaikka: se saisi kodin kettu (3)villieläinhoitolasta, jossa sille järjestettäisiin aitaus, maata jalkojen alle, tilaa viimein liikkua ja nuuhkia, mahdollisuus elää kettumaisemmin. Eläimen tulevaisuus näyttikin hyvältä. Se oli pelastunut pienestä häkistä ja varmalta kuolemalta, ja se saisi elää vielä vuosia tietäen viimein, miltä tuntuu voida kävellä ja kulkea, kaivaa maata, piehtaroida ja makoilla auringossa.

Auttajat koettivat pyydystää kettua ja olivat jo pääsemässä lähelle. Äkisti paikalle saapui tuntematon pariskunta. Mies asteli nopeasti ketun luo, otti sen kiinni ja katosi ketun kanssa autoon. Auttajat koettivat kysyä, keitä nämä merkilliset ihmiset olivat ja mitä he halusivat. Pariskunta oli kuuleman mukaan vastannut, etteivät halua karkureille julkisuutta, sillä se olisi tarhaukselle huonoksi. Tästä ketusta ei tehtäisi lehtijuttuja. Auton rekisteriotteesta selvisi, että kyseessä oli turkistarhaaja.

Auttajat olivat ymmällään. Karanneita eläimiä ei lain mukaan saa viedä takaisin tarhalle. Sitten vastenmielinen realiteetti alkoi puskea läpi. Pariskunta oli todennäköisesti hakenut ketun vain tappaakseen sen. He halusivat suojella turkistarhausta julkisuudelta ja kettu sai maksaa hinnan – kuten ketut tarhauksessa aina joutuvat. Turkistarhaajapariskunta oli siis tietäen estänyt tämän yhden ketun elämän jatkumisen villieläinhoitolassa. He olivat päättäneet miettiä omaa taloudellista etuaan sen sijaan, että edes hetken – tämän yhden pienen hetken – olisivat nähneet eläimen elämällä jotain arvoa.

Kettu ei siis koskaan tulisi elämään vapaampaa, hyvää elämää. Tarhaajat estivät tämän ja luultavasti tappoivat ketun pian paikalta poistuttuaan. Samalla tapaa he ovat tappaneet tuhansia, kenties kymmeniä tuhansia kettuja. Heidän elintasonsa on osittain ostettu kettujen pahoinvoinnilla ja hengellä. Heidän takiansa tuhoutuivat myös yllä olevan ketun elämän mahdollisuudet.

695098911_780x439En ole koskaan kyennyt ymmärtämään turkistarhaajan psykologiaa. Hän näkee eläimiä – ja usein koiraeläimiä – tungettuina erittäin ahtaisiin häkkeihin, missä niillä ei ole pienintäkään mahdollisuutta toteuttaa geeniensä taipumuksia ja voida hyvin. Eläimet voivat vain nököttää paikoillaan, kiertää kehää tai pureskella kehoaan. Nykyään ketut ovat niin groteskiin muotoon jalostettuja, että niiden on myös fyysisesti tukala olla. Käpälät taipuvat liian painavan kehon alla, liikkuminen voi olla vaikeaa, nahka valuu luonnottomana massana hauraan kehon yllä. Hoitamattomat tulehdukset ja haavat rehottavat. Ei ihme, että myös tämä karannut kettu oli pysähtynyt nuolemaan tassujaan.

Tarhaaja hyvin luultavasti, ainakin jollakin tasolla, tunnistaa kaiken tämän, mutta silti jatkaa tuhoisaa ammattiaan. Hän on valinnut elinkeinon, joka perustuu kärsimyksen jokapäiväiselle, arkiselle tuottamiselle. Tilanteen romahduttava moraalittomuus ei tavoita häntä. Hän voisi valita toisen. Hän ei silti tee niin. Vain tällainen ihminen voi kaahata karkulaisen luo ja estää sen elämän jatkumisen.

Yhtä lausetta on vaikea välttää: tarhaajat, hävetkää. Te teette eläimille konkreettista, akuuttia pahaa oman etunne nimissä. Kukaan ei tarvitse turkissomistetta takkiinsa, eikä nykypäivän Suomessa kukaan ole pakotettu hankkimaan leipäänsä eläinten kurjuuttamisella. Turkistarhaus on hävettävää. Häpeätahra. Häpeä.

1678827Muistetaanpa tosiasiat. Lain mukaan täysikasvuista kettua voi pitää 0,8 neliömetrin häkissä. Täysikasvuinen sinikettu voi painaa 15-20 kiloa. Se on siis tavallisen koiran kokoinen – ja koiraeläinhän kettu onkin. Kuinka moni katsoisi oikeutettuna pitää jykevää spanielia alle neliömetrin kokoisessa häkissä koko sen elämän? Jos naapurisi pistäisi koiransa tuollaiseen häkkiin ja jättäisi sen sinne kuukaudesta toiseen kiertämään kehää, mitä tekisit? Jos hän sanoisi, että aikoo syksyllä syytää koiran peräaukkoon ja suuhun sähköä sekä tehdä tästä pipon koristeita, mitä ajatuksia tapaus nostattaisi? Heräisi oikeutettua tyrmistystä ja kiukkua, eläinsuojeluvalvoja ja poliisit tulisivat nopeasti paikalle, asialle tehtäisiin jotain.

Miksi ihmeessä ketun kohdalla olisi toisin? Miksi Suomessa elää tälläkin hetkellä Oikeutta_eläimille_-_Fur_farming_in_Finland_10miljoonia eläimiä tarhojen piinaavissa olosuhteissa? Luonnossa ketun reviiri on useiden neliökilometrien mittainen. Tarhalla kettu sullotaan pieneen metallihäkkiin, muiden häkkien toivottomiin riveihin, monotoniseen todellisuuteen, missä mikään ei vastaa ketun luontaisia tarpeita. En aio säästellä sanojani. Miten kukaan – kukaan – voi pyrkiä tukemaan näin absurdit mittakaavat saavaa eläinhelvettiä?

Ei tarvitse olla vegaani tai kasvissyöjä havaitakseen, että turkistarhaus on moraalinen katastrofi. Rivoa. Typerää. Ahneutta. Kyvyttömyyttä edes alkeellisella tasolla tunnistaa eläinten mieltä ja tarpeita. Eläimiä koskevan tiedon ja arvojen rappiota. Turkistarhauksen vääränä pitämiseen riittää minimaalinen huoli eläinten hyvinvoinnista. Siihen pystyy lähes jokainen, ja yhä useampi onkin turkistarhausta vastaan. Tässä ei ole mitään vaikeaa: mikään määrä taloudellista etua ei oikeuta systemaattista julmuutta eläimiä kohtaan.

Muut maat ovat tässä asiassa Suomea edellä. Viimeisimpänä Norja on tässä kuussa ottanut hallituksen käsittelyyn suunnitelman turkistarhauksen kieltämisestä. Kiellon toteutumista pidetään varmana. Jonakin päivänä myös Suomesta tulee turkistarhauksesta vapaa maa, mutta jotta tuohon tulevaisuuteen päästään, on oltava aktiivinen ja muistutettava eläinten perspektiivistä niille, jotka haluavat sen sivuuttaa.

Edessä on vaalit. On puolueita, jotka ovat olleet alati turkisteollisuuden puolella. Eläinpoliittisessa vaalikyselyssä Keskusta, Kristillisdemokraatit, RKP ja Perussuomalaiset ilmoittivat puolustavansa turkistarhausta myös tulevaisuudessa. Kokoomuksen riveissä taas on ehdolla tarhaaja, jonka omissa häkeissä kasvaa sairaalloiseksi jalostettuja jättikettuja. Tilanne on synkkä. Turkistarhausta tukevat puolueet pyrkivät oikeuttamaan miljoonien ja taas miljoonien eläinten pakottamisen kurjan ja lyhyen elämän piinaan.

En halua tässä blogissa sanoa, ketä olisi hyvä äänestää. Eläinten hyvinvoinnin kannalta katsottuna on kuitenkin kirkkaan selkeää, ketä ei ole hyvä äänestää. Eläinten arvon tunnistava ei äänestä puolueita, kuten Keskustaa tai Perussuomalaisia, jotka kannattavat turkisteollisuutta. Ääni heille on ääni tarhaukselle. Lukijat: miettikää, ketä tuette. Onko äänenne eläinten puolella vai eläimiä vastaan?

Ensi eduskuntakaudella tulee uuteen käsittelyyn myös uusi eläinsuojelulaki. Nyt on todellinen mahdollisuus vaikuttaa siihen, kuka laista tulee päättämään. Jokainen eläinmyönteinen ääni on tarpeen. Äänestämällä oikein voi vaikuttaa siihen, että tulevaisuuden sadat miljoonat eläimet – kanat, siat, lehmät, lampaat, koirat, kissat, hevoset – voisivat edes hitusen paremmin.

Yksi kettu karkasi. Sukupolvesta toiseen sen vanhemmat olivat eläneet ja kuolleet piinassa. Sillä oli hetken mahdollisuus elää toisin ja pitkään. Se jäi nuolemaan tassujaan jäälle ja katsoi kaukana olevia ihmisiä hämillään. Maailma oli hetken uusi, vapaa. Ensimmäistä kertaa kettu oli saanut kävellä, ehkä juosta, nuuhkia, tutkia ympäröivää, tuoreena väreilevää todellisuutta. Uudet tuoksut, äänet, liikkeet, valo, ja kehossa heräävä valmius elää viimein kuin kettu.

Hyvä elämä oli muutaman minuutin päässä. Sitten paikalle saapui tarhaaja.

 

Søt revekvalp

5 kommenttia artikkeliin ”Kun tarhaaja ketun sieppasi: Karanneen ketun tarina ja eläinvaalit

  1. Kiitos, kiitos, kiitos! Meitä samoin ajattelevia on paljon. Harvalla meistä vain on sana noin hallussa.

    Tykkää

  2. Kiitos tekstistä! Haluaisin korjata, että kettu ei ollut meren jäällä vaan Suntin jäällä. Se on kaupungin läpi virtaava iso ”oja”, jota pitkin ennen kuljetettiin tervatynnyreitä satamaan. Pelastuslaitos ei jäälle mennyt, joten paikalle odotettiin meripelastuslaitosta, ennen kuin tämä tarhaajapariskunta noukki ketun haavillaan. Seuraava kettu pelastettiin sitten kaikessa hiljaisuudessa, etteivät tarhaajat saisi vihiä siitä.

    Tykkää

  3. Laittakaa ihmeessä juttua iltalehteen yms. Tästähän ois just tärkeää saada lehtijuttu aikaan, jotta ei vaan rohkaise tarhaajia jatkamaan tälläistä!

    Tykkää

  4. Eilen keskustelin teinipoikani kanssa turkistarhauksesta. Hänen parhaiden kavereidensa kotona on turkistarhoja. Yhdessä he harrastavat mopojen ja riiustelun ohella eräilyä, johon ei toistaiseksi ole kuulunut metsästys.
    ”Ei sillä, onhan se turkistarhaus laillinen elinkeino, mutta ei sitä saa millään tavalla eettiseksi. ” tuumasi tämä nuori ”äijä”.
    Jos siis jo nuoretkin ymmärtävät asian, niin mikä siinä on vanhemmille niin vaikeaa?

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s