Äärituholaisen uni

 

Virus moraalissa

Uusi koronavirus on läimäissyt eteemme tiedon siitä, että jossain myydään luonnonvaraisia eläimiä toreilla ruoaksi sillä seurauksella, että ihmisen vereen siirtyy mikroskooppisia muukalaisia. Näkymä noille toreille on vaikeaa katsottavaa. Myytävänä on mitä eksoottisimpia lajeja, aina sudenpennuista lepakoihin ja koalakarhuihin. Joukossa on myös tutumpia eläimiä: loukkaantuneita peuroja, joiden sieraimet lepattavat pelosta; koiria, jotka tärisevät shokissa jo tapettujen eläinten vierellä, omaa teurastustaan ennakoiden.

Oli laji mikä tahansa, kuvat noilta toreilta ovat kuvia kivusta, äärimmäisestä hädästä, äärimmäisistä rikoksista tietoista elämää kohtaan. Eläimet kiertävät kauhuissaan pienissä häkeissä kuoleman haistaen ja sitä vastaan tempoillen. Eläinten vapaus on riistetty, ne on raahattu keskelle suurkaupunkia ja nyt ne ovat tiheiden ihmisjoukkojen saartamina todellisuudessa, joka on muuttunut painajaiseksi.

Noita eläimiä ihmiset sitten valitsevat päivällisekseen ja ne teurastetaan torilla kaikkien edessä. Tälle ilmiölle on annettu erikoinen termi: live food, elävä ruoka. Koalat, sudet, lepakot ja sadat muut lajit ovat siis ”elävää ruokaa”, hiukan kuin ituja tai salaattia. Termissä piilee syy sille, miksi torien kaltaiset helvetilliset näkymät ovat mahdollisia. Kun tietoisesta, ajattelevasta, tuntevasta yksilöstä tulee ”elävää ruokaa”, katoaa empatian mahdollisuus – kuka nyt kokisi empatiaa ”ruokaa” kohtaan? Psykologinen tutkimus osoittaakin, että eläinten nimeäminen ”ruoaksi” mahdollistaa niiden surkeaa kohtelua.

wetmarket

Tämä logiikka ei kuitenkaan rajoitu Kiinaan, vaan se vääristää eläinsuhdetta globaalisti. Kiinan torien kaltaista eläinten todellisuuksien rikkomista tapahtuu arkipäiväisesti kaikkialla. Jotkut maat vain piilottavat kärsimyksen, sanitoivat sen kliinisten kulissien taakse. Eläintorien kuvat saavat kavahtamaan, inhoan niiden sisältämää väkivaltaa, mutta yhtä lailla kavahdan ja inhoan kotimaista eläinteollisuutta, joka on pelkistänyt eläimet lihakoneiksi. Kärsimys ja kuolema ovat täällä, maantieteestä riippumatta, sillä lähes kaikkialla eläimet ovat ”ruokaa”, eikä ”ruoalla” ole perspektiiviä, josta välittää.

Jotta kotimaisen eläinteollisuuden perustosiasiat eivät unohdu: Tässä maassa sikaemot tungetaan porsitushäkkeihin, joissa ne eivät voi liikkua tai hoitaa poikasiaan. Tässä maassa kanat ahdetaan ”virikehäkkeihin”, joissa niillä on paperiarkin verran tilaa per eläin, ja jotka ovat yhtä kaukana niiden luonnollisesta elinympäristöstä kuin Maa Jupiterista. Suomen navetoissa vasikat riistetään niiden emoilta, jotka jäävät pää parteen sidottuina huutamaan jälkikasvunsa perään. Suomessa on teurastamoja, joista otettu kuvamateriaali on paljastanut, että pelkääviä, kauhuissaan poukkoilevia eläimiä hakataan, potkitaan ja lyödään sähköpiiskoilla. Tässä maassa ”eläinsuojelulaki” tarkoittaa lakia, jolla turvata maataloustuottajien taloudellinen etu ja unohtaa eläinten hyvä elämä.

possu-3

 

Kuten aiemminkin mainitsemani Nobel-kirjailija J.M. Coetzee on kuvannut, me olemme ennennäkemättömän eläinhelvetin saartamia. Kaikkialla ympärillämme kasvatetaan ja teurastetaan ajattelevia olentoja ruoaksi; kauppojemme hyllyt ja illallislautaset pursuavat tietoisten yksilöiden lihaa. Coetzee pohtii henkilöhahmo Elizabeth Costellon suulla, miten mielipuolinen ihmismaailma siten onkaan. Miljardit tietoiset olennot viettävät lyhyen elämänsä piinallisissa olosuhteissa ja sitten ne tapetaan, ja aivan hyvät, hienot, sivistyneet ihmiset käyttäytyvät kuin mitään outoa ei olisi meneillään ja nostavat haarukan suulleen.

Me kaikki tiedämme, että eläimet kiertävät turhautuneina ja ahdistuneina häkeissään ja kiljuvat, kun niitä tapetaan, ja silti moni sanoo ”ne ovat vain ruokaa”. Sekä Kiinan eläintorit että länsimaiden eläintehtaat ovatkin peräisin samasta lähteestä: eläimen nimeämisestä biologiaksi, palaksi lihaa tai litraksi maitoa, jolla ei ole mieltä tai itseisarvoa. Tämä ongelma on globaali.

Ihmistä – niin kiinalaista kuin suomalaista – vaikuttaa riivaavaan huomattavasti koronaa vakavampi virus. On kuin jokin hillitön ahneus, itsekkyys ja älyllinen epärehellisyys olisivat tarttuneet monien aivoihin kuin neuroneita jäytävä sairaus, joka estää ihmisiä tunnistamasta eläinten kohtaamia realiteetteja – sitä, että miljardit eläimet todella voivat kammottavalla tavalla keskellä ihmisyhteisöjen tuikitavallisia rutiineja. Costellon epäusko siitä, että tämän kaiken annetaan jatkua, on kuin huuto keskellä kuumeista, absurdia, sairastunutta maailmaa.

 

Tuhon luvut ja luonne

Eläinten kuolleisuusluvut ja aiheutetun kärsimyksen määrä ovat jotain, mitä on vaikea ottaa vastaan ja mahdotonta kokonaisuudessaan käsittää. Globaali ruoantuotanto tappaa vähintään 70 miljardia eläintä vuosittain – kymmenen kertaa maailman ihmispopulaation verran. Jo tämä luku lyö kasvoille. 70 miljardia. Se ei kuitenkaan kata kuin osan tapetuista eläimistä. Ulkopuolelle jäävät luonnonvaraiset eläimet ja valtavat ryhmät kuten äyriäiset ja kalat, joita tapetaan vuosittain triljoonittain. Triljoonittain.

10 nollaa, 12 nollaa – kuka enää voi sisäistää näitä lukuja? Kuinka käsittää, että näin suuri määrä yksilöitä, joista jokaisella oli oma ikkunansa todellisuuteen, omat muistikuvansa, kokemuksensa ja halunsa, eli ja sitten kuoli ihmisen toimesta?

kanat

Käsityskykyä eivät uhmaa ainoastaan lukumäärät vaan myös yksittäisten eläinten kokemukset. Tälläkin hetkellä miljardit eläimet elävät ahtaissa häkeissä ja karsinoissa, missä niiden jälkikasvu riistetään niiltä heti tai pian syntymän jälkeen, mihin auringonvalo ei yllä kenties koskaan, ja missä vallitsee vain ammoniakin, lannan, eläinten huutojen ja pelokkaan nahistelun tiheä monotonia tai kaaos. Olivat häkit sitten kiinalaisilla toreilla tai suomalaisilla tiloilla, eläimiltä on riistetty tärkein: aktiivinen elämä.

Kun ihmispopulaatio kasvaa, kasvavat nämä luvut huimasti. Hintana ei ole vain eläinyksilöiden sietämätön elämä ja kuolema, vaan lajien katoaminen. Nykyihminen on tuhonnut jo 83% eläinlajeista. Räjähdysmäisesti kasvava ihmispopulaatio johtaa yhä massiivisempaan lihankulutukseen ja ylikalastukseen, mitkä yhdessä ovat omiaan työntämään yhä suurempia määriä luonnonvaraisia eläinlajeja sukupuuttoon.

Ymmärrättekö te nämä luvut? Tämän kärsimyksen mittaluokan? Koska kun itse koetan tätä ymmärtää, jäävät ajatukset keskeneräisiksi ja tunteet tahtovat juosta muualle, karkuun – jonnekin, missä ei tarvitse muistaa tai tiedostaa sitä saatanallista kauhua ja kuolemaa, mitä ihminen ympäri maailmaa eläimille tuottaa.

 

Hereille

Tämän laatuista ja näin mittavaa eläinten hyötykäyttöä ei ole tapahtunut koskaan aiemmin historiassa. Tämä on elämän teollista, systemaattista, turhaa tuhoamista. Ihminen onkin nimetty ”globaaliksi supersaalistajaksi”, sillä hän tappaa kaikkea ympäri maapalloa ilman, että itse joutuisi ruoaksi. Hänestä on tullut äärituholainen – laji, joka tuhoaa muuta luontoa tehokkaammin ja enemmän kuin kenties yksikään muu laji historiassa, ja jota kukaan ei ole estämässä. Samalla mieleen asettunut kuume estää ihmistä havaitsemasta tekojensa todellista luonnetta. Äärituholainen ei tunnista itseään äärituholaiseksi. Länsimainen äärituholainen haluaa myös ajatella, että vika on Kiinassa tai jossakin muualla kaukana, ei täällä, hänessä.

Kontrasti mielikuviemme ja todellisuuden välillä on vahva. Ihminen haluaa pitää itseään luonnon huipentumana – moraalisena, rationaalisena, edistyneenä. Todellisuudessa ihminen on kuin loinen, joka moraalittomasti ja järjettömästi runtelee kaikkeutta ympäriltään. Muun luonnon kannalta ajateltuna Homo sapiens on väkivallan ja kuoleman aiheuttaja, kauhistus.

Sama kontrasti näkyy arkielämässä. Me haluamme uskoa hyvään. Elämä jatkuu omassa, turvallisessa ja kapeassa arjen ympyrässä, jossa päivät koostuvat työstä, kauppareissuista, ajasta läheisten kanssa, Netflix-sarjoista, turvallisen maan pienistä askareista. Jos ongelmia on, ne ovat hoidettavissa, ja joku toinen (aina joku toinen) tuleekin ne varmasti korjaamaan. Maailman mittakaavassa kuitenkaan juuri mikään ei ole hyvin – lajien massasukupuutto on täällä, eläimet miljardeittain kärsivät ja kuolevat turhaan, ilmasto kuumenee hurjaa vauhtia. Me olemme se ongelma, joka kaipaa ratkaisua. Meidän lajissamme on pahan arkisia, banaaleja ainesosia, jotka silpovat muita lajeja ja yksilöitä olemattomuuteen.

Theban_tomb_a6_hunting_in_desert-768-crop

Ongelma löytyy jo lajimme varhaisesta historiasta. Erityisesti se kuitenkin löytyy teollistuneesta ihmisestä, joka kehitti myös eläintehtaat, tyhjensi luonnon teknologiallaan käyttövaraksi ja alkoi mitata tietoisen elämän arvoa osakkeiden hintoina. Tätä ongelmaa – teollistunutta ihmistä – ei tule kukaan ulkopuolinen korjaamaan. Tämä on ihmisen itse muutettava. On herättävä siitä kuumeunesta, joka estää kohtaamasta tosiasioita. On havahduttava muiden lajien todellisuuksiin ja purettava itsekeskeiset, elämälle vastakkaiset ideologiat. Eläin ei kuulu häkkiin Kiinassa eikä Suomessa; miljardit tietoiset mielet eivät ansaitse turhautunutta elämää ja kauhun värjäämää kuolemaa ihmisen rakentamissa helveteissä; ihminen itse voisi olla jotakin huomattavasti parempaa kuin loinen sen luonnon nahassa, joka hänet synnytti.

Jos jotain, toivon kuvien sekä Kiinan eläintoreilta että Suomen eläintiloilta tönäisevän hereille, ravistavan ihmiset tietoon siitä, etteivät asiat voi jatkua näin. Nuo kuvat ovat ihmisen peili.

Coetzee kysyy Costellon suulla, miksi hän ei voi vain mukautua tuhon yhteiskuntaan aivan kuten muutkin. ”Miksi et sinä, miksi et sinä?”, hän kysyy itseltään. Vastaus on jo selvä: hän on herännyt, eikä voi enää nukahtaa.

 

Lehmä

 

 

Lähteet

 

Bar-On, Yinon M; Phillips, Rob; Milo, Ron (2018). ”The biomass distribution on Earth”. Proceedings of the National Academy of Sciences 115 (25): 6506–6511.

Bratanova, B., Loughnan, S. & Bastian, B. (2011). ”The effect of categorization as food on the perceived moral standing of animals”. Appetite 57 (1): 193–196.

Coetzee, J. M. (2005). Elizabeth Costello (käänt. Seppo Loponen). Helsinki: Otava.

https://www.worldanimalprotection.org/our-work/animals-farming-supporting-70-billion-animals

Tarkempaa pohdintaa Kiinan eläinasenteista löytyy Salla Tuomivaaran kirjasta ”Syötävät koirat ja sympaattiset siat” (Into 2019).

2 kommenttia artikkeliin ”Äärituholaisen uni

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s