Allekirjoitathan aloitteen pyyntirautojen kieltämiseksi!

Jos jokin ei kuulu Suomen luontoon, on se pyyntirauta. Raudat aiheuttavat pahimmillaan voimakasta tuskaa sekä sivullisille eläimille että niille kohde-eläimille, joita raudoilla pyydetään.

Ensin sivullisista eläimistä. Tänä vuonna tuli esille useita tapauksia, joissa karhut olivat jääneet tassuistaan pyyntirautoihin kiinni. Myös menneiltä vuosilta löytyy useita vastaavia tapauksia. Koskettavimpia näistä ovat emokarhut, joilla on pyyntiraudat jalassa ja mukana useita emostaan riippuvaisia pentuja.

Kun karhuille on tehty ruumiinavauksia, on käynyt ilmi, että joillakin eläimistä on ollut aikoinaan myös toisessa käpälässä raudat, jotka ovat katkoneet varpaat irti. Onkin erittäin todennäköistä, että esille tulevat tapaukset ovat vain jäänvuoren huippu, ja että luonnossa kulkee enemmänkin karhuja, joita pyyntiraudat ovat teloneet. Ihmiset ovat raportoineet myös muista rautoihin jääneistä sivullisista eläimistä, kuten ilveksistä, ahmoista ja linnuista. Pahimmillaan eläin jää rautoihin päästä tai kuonosta kiinni ja nääntyy hengiltä tuskallisesti.

Sivullisia eläimiä jää rautoihin useasta syystä. Kotelo, joilla raudat tulisi suojata, saattaa olla puutteellinen. Vahva eläin avaa heppoisen kotelon helposti. Onkin hämmästyttävää, ettei laki tarjoa selkeitä sääntöjä suojakotelon käytölle ja rakenteelle. Suojakotelo saattaa myös puuttua täysin. Hälyttävää kyllä, monet pyyntirautoja myyvät liikkeet eivät nettisivuillaan kerro suojakotelon tarpeesta yhtikäs mitään. Ei kovin vastuullista toimintaa, siis!

Rautojen myynti ylipäätään on villi länsi. Rautoja myyvät kaupat saattavat, paitsi olla antamatta tietoa rautojen lainmukaisesta käytöstä, myös tarjota kuluttajille holtittoman virheellisiä väitteitä. Jotkin liikkeet esimerkiksi harhaanjohtavasti mainostavat suurten rautojen käyttöä suurempien petoeläinten pyyntiin, vaikka lain mukaan maalla tapahtuvassa pyynnissä saa käyttää vain pieniä rautoja, eikä näätää suurempia petoja saa raudoilla pyytää lainkaan.

On käsittämätöntä, että näin vaarallisia vempaimia myydään kenelle tahansa ilman minkäänlaista ohjeistusta, ja jopa räikeän virheellisin myyntipuhein. Rautoja myyvien liikkeiden olisikin syytä katsoa pikaisesti peiliin. Samoin olisi tärkeää, että viranomaiset puuttuisivat rautojen myynnin holtittomuuteen. Itse suosittelen kuluttajia boikotoimaan kaikkia niitä kauppoja, joissa rautoja myydään.

Myös joissakin metsästysblogeissa tarjotaan rautojen käytöstä virheellistä tietoa. Esimerkiksi supikoiraa EI lain mukaan saa pyytää raudoilla (tämä on erikseen ja selväsanaisesti kielletty, ks. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2019/20190704), mutta silti jotkut blogit antavat näin ymmärtää. Onkin hälyttävää, etteivät kaikki rautapyyntiä harjoittavat metsästäjät tunne asiaa koskevaa lainsäädäntöä. Erityisen hälyttävää on, että jopa eräs lakitoimisto (nimeltään Minilex) tarjoaa netissä varsin virheellisen listan lajeista, joita raudoilla saa pyytää (monien listalla olevien lajien rautapyynti on laissa kiellettyä).

Pyyntiraudat aiheuttavat kärsimystä myös kohde-eläimille. Raudat ovatkin mahdollisen piinan lähde paitsi sivullisille eläimille myös niillä pyydetyille pienpedoille – minkille, kärpälle, hillerille ja näädälle (sekä oraville ja majaville, joita myös saa pyytää raudoilla). Vaikka raudat ovat nimellisesti ”heti tappavia”, voivat ne aivan liian helposti johtaa pitkään ja tuskalliseen kuolemaan.

Tämä johtuu siitä, että rautamerkkien välillä on eroja. Kaikki myynnissä olevat raudat eivät ole laadukkaita, ja varsinkin halpojen merkkien tappokykyä on syytä epäillä. Tutkitusti osa raudoista ei tapakaan eläintä heti, ja kuolema voi kestää pitkään. Lisäksi rautoja on huollettava, jotta niiden teho pysyisi riittävänä. Eläin voi myös yksinkertaisesti ehtiä liikahtamaan niin, että raudat lyövät väärään kohtaan kehoa, jolloin eläin jää puristuksiin, muttei kuole heti. Koska rautoja ei tarvitse tarkistaa päivittäin, saattaa eläin jäädä kitumaan useiden päivien ajaksi.

Tämän ongelman tunnistavat myös jotkut metsästäjät. Tässä sitaatti metsästäjältä (julkaistu tänä vuonna lehdessä ”Metsästys ja kalastus”):

”Avasin [rautakotelon] katon ja kurkistin sisälle. Vastaan katseli näätä. Se oli huonosti raudoissa. Poikittain. Iskusangat olivat lyöneet eläimen takapäähän. Käsi sydämelle. Jokainen kokenut rautapyytäjä tietää, ettei eläin kuole aina sataprosenttisen välittömästi edes parhaimpiin hetitappaviin rautoihin.”

Pyyntirautojen käyttöä perustellaan usein minkin pyynnillä. Minkinpyynti ei kuitenkaan ole eettisesti kestävä peruste näin laajan ja ilmeisen kärsimyksen aiheuttamiselle. Jos jokin pyyntimenetelmä aiheuttaa selvää tuskaa, on siitä luovuttava.

Kannattaa myös muistaa, että minkin pyynti raudoilla on vaikuttanut haitallisesti joidenkin kotoisten eläinten kantoihin. Esimerkiksi saukko saattaa jäädä vahingossa minkille jätettyihin rautoihin. Minkinpyynti on todennäköisesti johtanut myös hillerien määrän voimakkaaseen laskuun. Ja arvatkaa mitä? Jotta rautojen käyttö voisi jatkua, ei hillereitä kuitenkaan ole rauhoitettu pyynniltä. Pyyntirautoja pidetään siis niin pyhänä, että niiden nimissä ollaan valmiita, paitsi aiheuttamaan eläimille mittavaa kärsimystä, myös vaarantamaan kotoisia eläinkantoja.

Eläinten hyvinvointikeskus toteaa:

”Rautojen käyttö metsästysmenetelmänä lisää sekä kohde-eläimen että sivusaaliiksi joutuvan eläimen riskiä kokea tarpeetonta kipua ja tuskaa.”

He lisäävät, että tästä syystä minkin pyyntiin olisi syytä etsiä toinen ratkaisu. Olen täysin samaa mieltä. Pyyntirautojen käyttö ei kestä eettistä tarkastelua saatikka päivänvaloa. Jos me haluamme yhteiskuntana ottaa eläinten hyvinvoinnin vakavasti, on pyyntiraudoista viimein luovuttava.

Allekirjoitathan siis pyyntirautoja vastustavan kansalaisaloitteen osoitteessa: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/8711 ja levitäthän sitä mahdollisimman laajalle. Kiitos!

Lähteitä:

Proulx, G.; Cattet, M.; Serfass, T.L.; Baker, S.E. (2020). Updating the AIHTS Trapping Standards to Improve Animal Welfare and Capture Efficiency and Selectivity. Animals 10, 1262.

Malinen, J. (2021). Neljän raudan tehot mitattuna – Kuolema alle silmänräpäyksessä. Metsästys ja kalastus, 3: 8-13.

3 kommenttia artikkeliin ”Allekirjoitathan aloitteen pyyntirautojen kieltämiseksi!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s