Tunteiden politiikka: kaaoksesta käsitteisiin ja empatiaan

Klassisen tunnekäsityksen mukaan tunteet ovat sisäsyntyisiä ja universaaleja. Ne ovat siis biologiaan kirjattuja, ja ne tulevat esille kaikissa samalla tavoin, kulttuurista riippumatta. Samalla yhteiskunnallinen ulottuvuus katoaa. Mitä tämä tarkoittaa empatian kannalta?

Tunteiden kaaos ja järjellinen ohjastaja

Klassinen tunnekäsitys tekee yksilöistä tunteiden edessä passiivisia. Tunteet hypähtävät esille vääjäämättä ja retuuttavat meitä eri suuntiin – koska ne ovat osa biologiaa ja haukkovat henkeään jokaisessa, niille ei voi mitään. Kontrolli katoaa, ihmiset ilmaisevat ”triggeröityvänsä” mitä erinäisimmistä asioista ja menettävät tunteiden äärellä toimijuutensa. Tunteista tulee automaattisia reaktioita suhteessa ulkomaailmaan: samalla tapaa kuin polvemme liikahtaa vasaran osuessa siihen, liikahtaa rakkaus tai viha, jos vain saa ulkoisesta todellisuudesta kimmokkeen. Ihmisestä tulee tunteidensa armoilla oleva olento, joka voi pahimmassa tapauksessa vain nostaa kätensä pystyyn, kun ylpeys tai inho iskeytyvät liikkeelle.

Tätä perinteistä kertomusta tunteista toistetaan arkipäivässä ja myös monien tieteiden alalla, aina neurotutkimuksesta psykologiaan. Sen yleisyys on ymmärrettävää, vaikuttaahan se itsestäänselvältä. Tietysti tunteet ovat meissä kaikissa samanlaisina reaktioina, jotka löytyvät hermostomme sopukoista ja jotka voivat kiskoa mielemme mukaansa, jos emme ole varovaisia – tältähän tunteet ”tuntuvat”.

Tämän klassisen käsityksen yksi sivutuote on, paradoksaalista kyllä, rationalismi, joka haluaa ensisijaistaa järjellisen analyysin juuri siksi, että tunteet ovat niin voimakkaita ja passivoivia. Vain vaimentamalla tunteet älyn kerrosten alle ja taakse, voi ihminen löytää toimijuuden ja säästyä tunteiden melodraamalta.

Platonin Faidros-dialogi on kenties tunnetuimpia näytteitä väitteestä, jonka mukaan tunteet tarvitsevat järjen ohjaajakseen. Dialogin valjakkovertauksessa järjellinen sielu ohjastaa kahta hevosta, joista ensimmäinen edustaa energistä halua kohti totuutta ja hyvää, ja toinen puolestaan umpinaisia, harhauttavia tunteita ja himoja. Ensimmäiseen liittyvät positiiviset, moraalista ymmärrystä mahdollistavat tunteet, kuten rakkaus. Ne saattavat kohottaa meidät kohti ideoiden totuudellista tasoa, jolta maailma on mahdollista nähdä kirkkaana. Toisessa taas riekkuvat ne vihat, pelot ja katkeruudet, jotka estävät ymmärrystä ja painavat vaunuja alas, kunnes emme enää näe mitään.

Usein Platonin vertausta on luettu siten, että järjen tulee hallita tunnetta. Se onkin löytänyt tiensä klassisen tunnekäsityksen vierelle: tunteet laukkaavat sisältämme esille ja passivoivat ihmisen, mikäli niitä ei visusti pyri hallitsemaan, ohjakset kireinä.

Tunteet käsitteinä

Klassista tunnekäsitystä on kuitenkin herätty kritisoimaan. Esimerkiksi neuropsykologi Lisa Feldman Barrett rusikoi sitä hajalle kirjassaan How Emotions are Made. Perustuen niin biologisia kuin kulttuurisiakin näkökulmia hyödyntäviin tutkimuksiin, on Barrett havainnut, etteivät tunteet ole sisäsyntyisiä vaan opittuja. Me opimme tunteita kokemamme kautta, ja sosiaalinen ympäristö on yksi oppimisen tuki. Tämä tarkoittaa myös sitä, että tunteet ovat usein kulttuurisidonnaisia ja saavat hyvin erilaisia muotoja eri yksilöissä.

Barrettin kaltaiset kriitikot korostavat sitä, että kyky kokea on sisäsyntyinen, ja siten meissä on taipumus mielihyvään ja kipuun, sekä rauhallisuuden ja intensiivisyyden välisiin astemuotoihin. Tunteet puolestaan ovat jotakin monitahoisempaa: ne ovat opittu tapa käsitteellistää todellisuutta. Ne eivät siten ole reaktioita, vaan pikemminkin hermostomme aktiivista, ei-kielellistä tulkintaa koskien sitä, mitä meille ja meissä tapahtuu, ja mikä on paras keino vastata kulloiseenkin tilanteeseen. Viha on tulkinta, tapa merkityksellistää kokemaamme, ja siihen ottavat osaa ne, jotka ovat oppineet vihan auttavan tai suojaavan.

Barrettin väitteet ovat mullistavia monesta syystä, mutta erityisesti siksi, että ne tuovat meille toimijuuden takaisin. Tunteet eivät tapahdu itsestään, vaan me tuotamme niitä: me rakennamme ja muokkaamme ne. Pelot, rakkaudet, ilot ja ahdistukset ovat itse tekemiämme käsitteitä, joiden avulla koetamme navigoida eteenpäin stimulantteja tauotta heittelevässä elämän tiheydessä. Vaikka tunne vaikuttaa ottavan meistä vallan, me itse olemme sen luojia. Vaunujen ohjaaja herättää hevosensa henkiin.

Tunteiden politiikka

Mikäli tunteet ovat tapa käsitteellistää asioita, niissä näkyy helposti myös kulttuurin ja politiikan jälki. Me opimme tunteita usein sosiaalisen ympäristön ojentamien mallien mukaisesti. Kun meille hoetaan kylliksi, että suhteessa ryhmään X pitäisi tuntea vihaa ja suhteessa ryhmään Y hellyyttä, me alamme sisäistää kuulemamme.

Sarah Ahmed ja Martha Nussbaum ovat esimerkkejä ajattelijoista, jotka ovat tuoneet tunteiden poliittisuutta esille. Tunteet eivät synny vain meissä, vaan myös ympäristössämme. Syrjivä, hierarkkinen yhteiskunta opettaa kadehtimaan, pelkäämään, halveksimaan ja vihaamaan, kun taas tasavertaisempi yhteiskunta saattaa kertoa, että hyväksyntä, armollisuus ja ilo ovat kestävämpiä tapoja kohdata muut. Tämä on tärkeä muistutus: tunteet eivät ole ainoastaan sisäisiä vaan myös ulkoisia. Me tuotamme niitä tietynlaisiksi, koska yhteiskunnan instituutiot aina puoluepolitiikasta koulutukseen ja markkinointiin kertovat meille, mikä on ”oikea” tapa tuntea mitäkin asiaa tai yksilöä kohtaan. Myös tunteiden vaikutukset ovat ulkoisia. Viha kohdistuu johonkin tai johonkuhun: sen hinnan maksaa usein myös joku muu kuin me itse.

Kun luulemme olevamme tunteiden orjia, saatammekin siis olla yhteiskuntamme passiivisia, epäkriittisiä seuraajia. Kun esimerkiksi mainonta kertoo, että onnellisuus syntyy kuluttamisesta, nuoruudesta ja kauneudesta, että onnellisuutta tulee tavoitella, ja että sen vastakohta on katkera melankolia, tyhjennymme me masennukseen heti, kun kyvyttömyytemme paljastuvat. Lopulta meissä saattaakin sinkoilla tunteiden sijaan mainonnan tuottama kuva siitä, miten tulee tuntea, ja siten me opimme hymyilemään ja itkemään juuri oikein. Hevosten ohjaajalla onkin oma ohjastajansa: talouden, politiikan ja yleisten normien ylivalta.

Vanhan tunnekäsityksen murtaminen avaa kuitenkin väyliä ulos myös poliittisten tunteiden passivoivasta efektistä. Mikäli me itse luomme tunteita, ja mikäli me tiedostamme, että luomiseen vaikuttavat ympäristön viestit, on tilanteelle mahdollista tehdä jotakin. Platonin ohjastaja voi huitoa ympäristön vaikuttimia hieman kauemmas tai ainakin valita tarkemmin, mitä niistä haluaa seurata. Hän voi päättää, ettei onnellisuus koostu kuluttamisesta, sosiaalisesta statuksesta tai vatsan kapeudesta, ja että kenties sitä tärkeämpää joka tapauksessa on kyky vakauteen, joka välillä muistuttaa niin ilon kuin tuskankin mahdollisuuksista.

Mitä ikinä hän päättääkään, hän voi vaikuttaa tunteisiinsa.

Empatia valintana

Myös empatia on tapa käsitteellistää todellisuutta. Meissä on moniin sen eri variaatioihin sisäsyntyinen taipumus, mutta sen sisältö – se, miten muita ymmärrämme – on aktiivista toisten yksilöiden tulkintaa. Empatia kanavoituukin usein sen kautta, mitä itse olemme kokeneet, ja siten me käsitteellistämme tai käännämme muita ”omalle kielellemme”.

Samalla valinta siitä, onko empatia oikea tapa lähestyä muita vai ei, on käsitteellistämistä. Kun siis valitsen empatian sijaan halveksunnan, olen käsitteellistänyt toisen olennoksi, joka ei ansaitse huomiota. Jos taas valitsen empatian, olen luokitellut toisen yksilöksi, jonka kokemuksilla on merkitystä. Se, päätämmekö seurata empatiaa, riippuu siten siitä, miten muut hahmotan – ovatko he sinällään arvokkaita otuksia vai kilpailijoita, jotka haluamme voittaa, vai kenties materiaa, mitä haluamme hyötykäyttää?

Myös empatiaan vaikuttaa ympäröivä yhteiskunta ja politiikka. Esimerkiksi markkinointi opettaa meille, milloin ja keitä kohtaan empatiaa tulee tuntea. Erityisen tehokkaasti se ja muut yhteiskunnan instanssit tekevät tätä kuvaamalla muita ryhmiksi, joilla joko on tai ei ole arvoa. Maahanmuuttaja, syrjäytynyt, vanhus tai tuotantoeläin voi joutua varsin erilaiseen asemaan kuin keskiluokkainen, keski-ikäinen pärjääjä, jonka kaulukset ovat terävät ja hiukset siististi leikatut. Muodostuu ryhmiä ”me” ja ”ne”, joista vain ensimmäiset ovat oikeutettuja empatian kohteita.

Empatian politiikkaa ei tulekaan unohtaa. Me aivan liian usein koemme eniten empatiaa niitä kohtaan, joiden katsomme olevan kyllin samankaltaisia itsemme kanssa ja samalla sivuutamme eri luokan, ihonvärin tai lajin edustajat. Koska empatia voi klassisen tunnekäsityksen mukaisesti tuntua itsestäänselvältä reaktiolta, harva kyseenalaistaa sitä, miksi ja keitä kohtaan empatiaa tuntee. Tätä kyseenalaistamista kuitenkin tarvitaan, jotta tunteiden politiikka ei ota ratsukosta valtaa, ja jotta me itse todella ohjaamme omaa empatiaamme aktiivisesti sekä mahdollisimman kattavasti.

Empatiaamme ansaitsevat kaikki ne, joilla on kyky kokea, aina muista eläimistä mitä kaukaisimpiin ihmisryhmiin. Jos se on tapa käsitteellistää todellisuutta, jonka kautta myös muiden koetut näkökulmat nousevat esille, pyrkii viisas ohjastaja antamaan sille mahdollisimman paljon tilaa, ja lopulta sallii sen ohjaavan omia valintojaan. Parhaimmillaan empatia onkin valjakon ohjastaja, järjen rinnalla ja takana.

Empatian kautta myös muut tunteet jäsentyvät selkeämmin. Se voi siten ohjata tapaa, jolla tunteemme käsitteellistävät maailmaa: muistuttamalla muiden perspektiivistä, se näyttää tuon maailman laajemmin, hieman korkeammalta askelmalta, ja äkisti kateudet, ylpeydet, inhot ja vihat voivat vaikuttaa kovin pieniltä tavoilta merkityksellistää tätä harvinaista, haurasta olemassaoloa.

 

Raymond-Salvatore-Harmon-Architectures-Liminal-Empathy

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s